tiistai 20. helmikuuta 2018

Lisää nenäjuttuja

Purkkiradat olivat hetken tauolla, mutta toissa lauantaina starttailin hommaa uudestaan. Muutama kaveri oli meillä viettämässä iltaa ja hyödynsin heidän kenkiään käyttämällä vanulappuja niiden pohjissa. Kavereita taisi kyllä vähän naurattaa nää mun touhut :D Illan päätyttyä iskin vanulaput purkkeihin (1 oman kengän haju, 2 kavereilta saatua ja 1 tyhjä, kaikki hajut samanikäisiä) ja päästin Saimaan hommiin. Alkuun se tietenkin halusi ilmaista kaikkia kenkähajuja, koska aikaisemmin olemme treenanneet vain kengänpohjan hajun erottamista ruokahajuista. Nopeasti Sipe kuitenkin keksi hakea nimenomaan mun hajua ja saimme oikein onnistuneen treenisession. Aamulla otin vielä uuden session samoilla lapuilla, nyt tuli alusta saakka onnistumisia.

Samana päivänä kävimme Veeran kanssa tekemässä lumijälkitreenit hyödyntäen paria eri parkkista. Kaikki jäljet ajettiin melko tuoreina, ensi kerralla pitää kyllä malttaa vanhentaa jälkiä. Saimaa teki pienet lämmittelyt tarkkuusruudussa (1x1m) katkaistulla tulitikulla, jonka jälkeen lähdimme jäljelle. Halusin kokeilla Elinan ehdottamaa häiriöjälkitreeniä, joten Veera ylitti mun jäljen neljä kertaa samalla kun tein sitä. Ohuessa lumikerroksessa risteykset erottuivat hyvin ja pääsin tarkkailemaan koiran työskentelyä koko ajan. Kuljin ihan Saimaan lähellä, jotta pääsin palkkaamaan sopivissa kohdissa. Saipa jäljesti ihan superhienosti, se eteni matalalla nenällä eikä edes tarkistanut häiriöjälkiä! Palkkasin aina risteyskohdan jälkeen nakkaamalla muutaman namin askeleelle, ja pari kertaa Saimaa pysähtyi mun sosiaalisesta palkasta vähän sillä ilmeellä, että heitäs muija sitä ruokaa äläkä vaan lässytä. Nopeasti se kuitenkin tottui kehuihin. Häiriösuoran jälkeinen kulma oli perfect, mutta lopun tulitikulla oli vähän epäselvyyttä ilmaisussa, tätä pitää treenata! Seuraavalla kerralla haluan kokeilla sitä, että häiriöjäljet ovat selvästi tuoreempia kuin varsinainen jälki, se on varmaan kaikkein haastavinta.
Sämpylän jälki oli vähän pidempi. Tarkoitus oli tehdä sille häiriöiden puolesta helppo jälki, mutta lyhyen vanhenemisen aikana jäljen yli ajoi autoja & kulki ihminen, ja joku lapioi sen päälle lunta. Hups. Sätkälle lumijäljet ovat erittäin hyvää treeniä, se kun ei ole ollenkaan niin luontainen jälkikoira kuin Sipe ja joutuu lumella ihan kunnolla työstämään aivonystyröitään rikotun maan hajun puuttuessa. Sämpylän vahvuus on keppi-ilmaisuissa, nytkin se ilmaisi sätkämäisellä innolla kaikki kolme katkaistua tulitikkua, vaikka emme ole aikaisemmin käyttäneet mitään niin pientä jäljellä & lumi oli osittain peittänyt tikkuja. Sätkällä oli vaikeuksia kaikissa kulmissa sekä niissä kohdissa, joissa auto oli ajanut jäljen päältä, mutta haasteiden myötä se tsemppasi vikalle suoralle ja paransi työskentelyään hienosti. Jatkossa yritän muistaa hyödyntää taukokäyttäytymistä niissä kohdissa, joissa Sämpyllä on vaikeuksia.

Viime viikko oli tenttiviikko joten en ehtinyt tehdä kunnon jälkitreeniä, mutta muutama tarkkuusruutu tuli lenkkien ohessa tallottua. Saimaa tarkensi alueelle jo tosi hienosti, mutta puuterilumeen hukkunut tulitikku aiheutti yhdessä välissä vähän turhaumaa :D Hyödynsin taukokäyttäytymistä ja yritin katsoa, että ruudussa tehtiin hommia vain hyvässä mielentilassa, toimi! Ruutujen yhteydessä olen päässyt treenaamaan sitä, että voin seistä ihan koiran lähellä sen tehdessä nenähommia (jos siirryn Saimaan lähelle jäljellä, se alkaa kiihdyttää vauhtia ja painaa liinaa vasten, kun ideaalisti se voisi tässäkin asetelmassa jäljestää löysällä liinalla).

Purkkiratatreenejäkään ei mahtunut viikkoon kuin kaksi, joista ensimmäisellä esittelin Saimaalle ekaa kertaa eri-ikäisiä hajuja (oma kengänpohja 3h vanha, kaksi Artun kengänpohjaa ihan tuoreita, yksi tyhjä). Saipe suoriutui hienosti, vaikka näki, että nyt piti ihan oikeasti tehdä purkeilla duunia. Tokalla kerralla aloitin sitten suunnittelemani tunnaritreenin. Saimaa on kyllä tehnyt tunnaria nuorempana, jolloin käytin Mirja Leinikan erottelumetodia ja Saimaa oppi ilmaisemaan oman nenäkosketuksella. Teimme kotitreeninä ihan kokonaisiakin tunnareita hyvällä menestyksellä, mutta en koskaan vienyt hommaa halliin ja korkeampaan vireeseen. Toki Saimaa on myös pennusta pitäen ongelmitta hakenut käpymereen heittämiäni käpyjä, joten nenän puolesta mistään haastavasta tehtävästä ei tunnarissa ole kysymys. Lähinnä haluan vain varmistaa, ettei homma ekan vuoden jälkeen kosahda malttamattomuuteen niin kuin kävi Sätkän kanssa :D Joten. Nyt ajattelin edetä niin, että laitan purkkeihin yhden oman tulitikun ja kolme häiriötulitikkua (enkä itse koske purkkeihin) ja sheippaan tähän erottelun. Sitten alan lähettää Saimaata perusasennosta purkkiradalle kauempaa ja kauempaa, ja palkkaan oikean ilmaisun kädessä olevaan leluun, jotta saan vahvistettua vauhdikasta paluuta ilman varsinaista noutovaihetta. Lisäksi Saimaa (toivottavasti) oppii, että vaikka palkka olisi kiihdyttävä, haisteluduuni pitää silti tehdä maltilla. Seuraava vaihe olisi viedä purkkiradan hallille ja käyn samat vaiheet läpi siellä & otan mukaan liikkurin. Ja vasta kun kaikki tämä toimii vaikkapa hampurilaisena kahden ruutuliikkeen välissä, vaihdan purkkiradan kapuloihin ja opetan tunnarin nouto-osuuden. Ehkä häiriökapuloita voisi ennen tätä ripotella purkkiradan ympärille? Nyt ekan treenin aikana etenimme siihen pisteeseen, että lähetin Saimaata purkkiradalle parin metrin päästä ja liitin mukaan ohjaajan täyskäännöksen aina ennen lähetystä. Saimaa ei ihan tajunnut aina hakea purkkirataa vaan tarjoili kaikkea muutakin, joten ensi kerralla lyhennän ainakin alkuun lähetysmatkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti