keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Vuoden ekat jäljet

Lauantaina lähdimme aksakisojen jälkeen Veeran kanssa jäljestämään Malminkartanon kohmeiselle nurtsille. Olin viime vuonna superlaiska jälkien suhteen. Saimaan jäljet voi laskea yhden käden sormilla, Sätkä jäljesti jonkin verran enemmän, mutta ei mitenkään kehuttavia määriä. Treenien jälkeen oli Veeran kanssa puhetta, että pitäisi nyt keväällä treenata maastoja ahkerammin, toivottavasti toteutamme tämän uhkauksen!

Molempien tyttöjen treenin teemana oli testimielessä namijälki. Sätkän jäljellä on ollut nameja viimeksi pentuaikoina, ja Saimaa ei ole ikinä kokeillut ruokaa jäljellä. Mun mielestä jäljellä on hauska testailla erilaisia juttuja, ja halusin vähän tsekata koirien jäljestysmielentilaa ja kiinnostusta ruokaa kohtaan. Molempien jäljillä oli sekä namitettuja pätkiä että tyhjiä pätkiä namikasoilla, lopussa keppi. Yllätyksekseni Sätkä oli erittäin halukas syömään jäljellä! Se oli peräti niin innoissaan ruuasta, että tyhjillä pätkillä tavallaan unohti jäljestää ja lähinnä touhotti eteenpäin nameja etsien, hups :D Toisaalta 2/3 kulmaa sujuivat namitettuina todella siististi, ja loppua kohden varsinainen jäljestyskin parani ja keppi nousi iloisesti. Sätkän kanssa tämän vuoden projektina on kouluttaa metsäjälkikoirasta FH-koira, ja voisin ehkä harkita namien käyttämistä kulmien siistimiseen, vaikka muuten en namijälkiä fiilaakaan.

Saimaan jäljestys on, no, kiinnostavaa. Sen kanssa edettiin alkuun kauhealla vauhdilla, koska kaikki treenit sujuivat ja keksin aina heti uutta haastetta. Puuttumaan jäivät ne tuiki tärkeät harjoituskilometrit, joiden aikana koira olisi ehtinyt vahvistaa hermoyhteyksiä ja oikeasti syväoppia asioita. Viime vuoden muutamat jäljet olivat hyvin vaihtelevaa tasoa, kun osalla koira selvitti kaiken todella hienosti ja osalla oli aivan hukassa. Saimaa on kyllä melko luontainen nenäkoira ja on alusta saakka jäljestänyt nenä tiukasti maassa ja hyvällä mielentilalla. Kokemattomuuttaan se on kuitenkin vaihtanut jälkeä suht helposti, ja olen tähän mennessä yrittänyt antaa sen itse ratkaista näitä tilanteita. Ongelmana on ollut koiran tietämättömyys siitä, että jälkeä ei kuuluisi vaihtaa, joten se on vain posottanut menemään uudella jäljellä. Ja kun about kaikki jäljet on aina tehty keskelle häiriöjälkien sekamelskaa, ei Saipella varmaan ole ollut edes mahdollisuutta ymmärtää mikä mun visio jäljestämisestä on.
Lauantain jäljellä Saimaa löi taas nenän hienosti maahan heti liinan napsahdettua kiinni, ja alku näytti hyvältä, vaikka Sai ei kaikkia nameja syönytkään. Jälkien vanhentuessa oli jäljen yli kulkenut dalmis omistajineen, ja Saimaa ilmeisesti vaihtoi jossain kohtaa tuoreempaan, koska hetken päästä etenimme itsevarmasti samaan suuntaan kuin dalmis aikaisemmin. Palasimme omalle jäljelle ja pääsimme kuin ihmeen kaupalla kepille saakka, mutta mietittävää jäi. Tykkään Saimaan nenänkäytöstä, mutta en usko sen vielä täysin ymmärtävän jäljestyksen ideaa. Ruokaa tuskin jatkossa käytän, sen sijaan voisin lumien myötä treenata taas alkeisjuttuja, kun näkisin itse missä jälki kulkee. Hallitut häiriöerottelut olisivat korkealla prioriteettilistalla, ja tämän takia olen ajatellut kokeilla nose workia ja tehdä erottelutreeniä purkkiradalla. Laji kiinnostaa ja samalla vaivalla saisi sen tunnarinkin opetettua.

Jälkitreenien jälkeen pyörähdimme vielä hallilla miniaksaamassa junnujen kanssa ja Saimaa treenasi puomin käännöksiä. Olen viime aikoina aloittanut taas tiukkojen käännösten opettamista, tällä kertaa niin, että yritän sheipata hommaa uudella kriteerillä (osuma alimpaan kolmasosaan). Vasemmalle kääntyminen on alkanut sujua, mutta oikealle kääntyminen ei. Saimaa ei ole koskaan osannut asettaa jalkojaan hyvin oikealle käännyttäessä, vaan se heittää takapään aina viimeisellä askeleella vasemmalle ja oikein pompsahtaa kriteeripaikan yli. En ole sheipatessa saanut poimittua mitään muutosta tähän, ja koiran on tietenkin vaikea tajuta mitä tässä haetaan & pyörii vain alastulolla haukkuen ja tarjoten kaikkea mahdollista. Nyt päädyin siihen, että haluan tavalla tai toisella auttaa Saimaan kroppaa löytämään oikean toimintamallin. Veera ehdotti siivekkeen laittamista alastulon viereen vasemmalle blokkaamaan takapään heittoa, ja lisäksi laitoin pituuden kepin askeleen päähän puomista oikealle. Saimaa muisti heti, että pituuden keppi tuli kiertää ennen kääntymistä, joten apuvälineasetelmaa oli helppo testata. Ja kas! Askellus alkoi hyvin nopeasti näyttää miljoona kertaa paremmalta, koira eteni rennosti, ei jäänyt säätämään alastulolle ja vaihtoi itsenäisesti ravista laukkaan. Kaikki turhautuminen ja haukkuminen jäi pois ja saimme muutaman todella kauniin osuman. Pystyin siis lopultakin kertomaan Saimaalle miten ne jalat kannattaa asetella! Aion nyt jatkaa oikealle käännöksiä apuvälinearsenaalilla ja edetä vasemmalle käännösten kanssa sheippaamalla, katsotaan mitä tästä tulee.
Ajattelin tehdä loppuun vielä muutaman keppien sisäänmenon vaikeilla rintamasuunnilla, mutta Saimaa oli yhtäkkiä täysin ulapalla keppien suhteen ja tarjosi mm. tokan välin skippaamista ja avokulman ekan kepin kiertämistä. Helpotin reilusti ja sain lopulta onnistumisen, mutta en keksinyt syytä ongelmalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti