torstai 25. tammikuuta 2018

Tampere-viikonloppu


Vietimme Saimaan kanssa viime viikonlopun Tiinan ja Saipen puolisisko Jujun luona Tampereella. Mukaan lähti myös Matilda. Viikonloppu oli aivan ihana, sellainen täydellinen kombo treeniä, ulkoilua, syömistä ja hengailua (joka tapahtui pääosin niin, että kaikki ihmiset ja koirat loikoilivat pitkin poikin olohuoneen karvalankamattoa, koska why not?). Olimme Matildan kanssa kuin kaksi höpsöä turistia ja ihailimme ensin Tiinan upeaa kotia, sitten Tampereen sadunomaista talvimaisemaa, marketin vegaanivalikoiman laajuutta, treenihallia, ulkoilumaastoja... You name it.

Siskosten yhdessäolo oli jälleen ihanan mutkatonta, ulkona juostiin spurtteja auringonlaskuun ja sisällä pötköteltiin ketarat taivasta kohti. Jujun lisäksi Saimaa luonnollisesti ihastui Tiinan Temppu-kissaan, ja kaikki neidin coolius ropisi pois, kun hän liehitteli Temppua kunnon fanitytön tavoin. Saimaa lukee hienosti eläintä kuin eläintä, ja Tempunkin kanssa se osasi olla juuri sopivan varovainen ja kohtelias. Ylipäätään ihailin viikonloppuna molempien tyttöjen elämistä ja olemista, erilaisista tempperamenteista huolimatta ne ovat hiton hyviä koiria!


Lauantaina kisasimme Saimaan kanssa pari aksastarttia. Ekalla radalla kaikki rimat pysyivät (!!), mutta Saips suoritti yhden putken väärästä suunnasta ja loikkasi puomilta kummallisesti eli HYL. Tokalta radalta tuli ensin muurinpalikka, sitten ohjasin takaaleikkauksen niin paskasti, että Sai ohitti hypyn ja juoksi suoraan putkeen, ja putken jälkeen pamahti vielä rengas, HYL. Puomiin olin todella tyytyväinen, vaikka infosinkin Saimaata jatkosta huonosti ja se joutui kyselemään. Harmillisesti hallilla sattui kuitenkin ikävä juttu ääniin liittyen, kun kuulutuslaitteiden kanssa oli ongelmia ja kajarit päästelivät ikäviä pamahduksia. Sai ei alkuun reagoinut niihin (ainakaan niin, että minä olisin huomannut), mutta kun olimme lämppäämässä sivukentällä, olin ottamassa sitä jalkojen väliin suoraan kajareiden alapuolella ja hätkähdin itse pamausta. Seuraavaksi aloin tietenkin kytätä Saimaan reaktiota, ja se kyllä lämppäsi kivasti ja teki ekan radan normaalinoloisena, mutta radanjälkeinen leikki oli vähän ponnetonta. Nyt Saimaa reagoi satunnaisiin pamahduksiin hätkähtämällä, ja se alkoi vältellä mua katseellaan & siirtyi kauemmas makaamaan. Eli ihan sama homma kuin kuusmillisen laukausten kanssa, Saimaa ei varsinaisesti yritä paeta ääntä, ahdistuu vain musta ja siirtyy kauemmas & passivoituu. Olen tässä tekstissä avannut asiaa tarkemmin. Ekaa kertaa näin tämän reaktion muun kuin kuusmillisen äänen kanssa, ja väkisinkin pistää miettimään, onko Saimaa niin äänivarma kuin olen antanut itseni kuvitella. Toisaalta reagoin kyllä tähänkin ääneen ensin itse, koiran reaktio tuli jälkijunassa.
Hengailimme jonkin aikaa maalialueella, mutta Saimaa ei näyttänyt palautumisen merkkejä. Sitten Tiina ehdotti että menisimme takakentälle tokoilemaan, ja siellä Saimaa lähtikin todella hyvin hommiin ja tuntui hetken normaalilta. Tekemisen loputtua se ahdistui kuitenkin taas, joten Matilda ja Tiina veivät tytöt metsään juoksemaan (no problem) rataantutustumisen ajaksi. Radan jälkeen Saimaa tuntui lopulta rentoutuvan täysin ja saimme kunnon vetoleikit aikaiseksi.

Seuraavaksi siirryimme lähimetsään esineruututreeneihin. Olimme talloneet lumiseen metsään 20x50m suikaleen, josta Juju kävi ensin hakemassa pari esinettä ja sitten hain Saikkumaisan kehiin. Eka esine oli minipehmolelu ruudun etuosassa, ja otimme sen hajunhakuna. Ekalla yrityksellä Sai ei ollutkaan saanut hajua esineestä, joten vein sen esineelle uudestaan, tällä kertaa niin lähelle, että Sipe ihan näki esineen. Esine oli pienen kummun päällä, ja lähetyksessä Saimaa juoksi sen ohi & kävi tarkistamassa ruudun takaosaa, ja vasta palatessa se sai hajun ja tarkensi nyt hienosti ensimmäisen vähän korkeammalla olleen esineensä. Tokalla esineellä (minicrocsi) Saimaa näki viennin ja kävi hienosti hakemassa sen kummun takana olleesta takakulmasta. Kolmas esine (patalappu) oli keskellä kuopassa, taas Saipe sai nähdä viennin. Kovasta duunista huolimatta se ei kuitenkaan saanut hajua kuoppaesineestä, joten kävimme yhdessä hakemassa hajun ja nyt uudella lähetyksellä esine löytyi heti. Hieno pieni Saimaa! Se teki ruudussa todella sitkeästi duunia, uskalsi upota näkymättömissä olleeseen takareunaan ja palasi hienosti alueelle ylitettyään rajan. Esineen luovutukset olivat myös siistejä. Saimaa ei kovin montaa esineruutua ole elämänsä aikana tehnyt, joten on se kyllä aikamoinen kone.


Sunnuntaina pääsimme Annen talvitarhaan vähän paimentamaan. Saimaa kohtasi uudet lampaat kivasti, mitä nyt vähän alkuun hätäili ottaessaan niitä irti lampolan ovelta. Ekalla kiekalla yritin ohjata Saimaata takaa ja työntää lampaita vetoa vastaan metsään, mutta flänkit eivät oikein toimineet ja Saipe meni liian vaikeassa ajotilanteessa sijaistoiminnolle eli söi kakkaa. Tokalla kiekalla menin sitten itse useammin lampaille tai annoin Saimaan tuoda ne mulle, nyt flänkit aukesivat vähän paremmin ja ajokin oli vähän varmempaa. Ihan lopussa Saimaa sai muiden koirien kanssa pitää lampaita poissa kaurojen laittamisen ajan, mutta noobie S ei ihan keksinyt homman jujua ja muiden koirien poistuttua lampaat vain tyynenviileästi kävelivät Saimaan ohi kauroille :D Mitäs jätin sen yksin moiseen tilanteeseen. Eli on meillä kyllä työnsarkaa aika tavalla edessä, mä olen niin hiton tumpelo tässä jutussa.



Kaiken kaikkiaan oli kyllä hauska ja rentouttava viikonloppu! Höpöttelimme kaikkea mahdollista koirista ja kouluttamisesta, ja yksi ilta kului ihan muita kuin koirajuttuja pohdiskellen. Olen kyllä niin iloinen, että olen voinut koirameiningeistä löytää sellaisia tyyppejä, joista on tullut ihan oikeita ystäviä.

perjantai 19. tammikuuta 2018

Katsaus vuoteen 2017 ja tavoitteet 2018

(c) Yasmin Eklund

(c) Tiina Vuorio

Ajattelin ensin, että en tänä vuonna (ainakaan julkisesti) miettisi mitään lajikohtaisia tavoitteita. Viime vuonna otin kisamielessä harrastamisen vähän kevyemmin ja keskityin enemmän pitkiin metsälenkkeihin ynnä muuhun, mikä oli omalla tavallaan todella ihanaa, mutta sen myötä treeneistä tuli ehkä vähän huonommin strukturoituja ja enemmän paikoillaan junnaavia. Nyt tuntuu siltä, että haluaisin tänä vuonna vuorostaan treenata hiukan tavoitteellisemmin! Mulla on kaksi hyvässä kunnossa olevaa koiraa, joiden kanssa puuhaaminen on todella hauskaa, joten siitä voisi ottaa ilon irti :) Ja eniten tietenkin toivon sitä, että koirat pysyisivät mahdollisimman terveinä ja onnellisina.

Parasta viime vuodessa oli ehkä suhteeni Saimaan kanssa. Kun Sätkä on aina ollut mun spesiaalityttö, monen vuoden unelmoinnin tulos ja maailman kultaisin hölmö, on Saimaa ollut vähän sidekickin roolissa. Erityisesti viime syksyn aikana olen kuitenkin oppinut ymmärtämään Saimaan mielenliikkeitä uudella tavalla, ja välillemme on rakentunut aivan ihana side. Tykkään Saipesta nykyään ihan hulluna, se on niin hauska (ja hämmentävän inhimillinen) tyyppi.

Itse opin viime vuonna vähän rennompaa asennetta kouluttamiseen. Operantin koulutuksen maailmaan tutustumisen myötä olen ollut välillä todella ahdistunut omasta osaamattomuudestani ja siitä, että treenimme eivät todellakaan aina koostu pelkästään täydellisistä loopeista ja oivaltamisen ilosta. Nyt suhtaudun näihin juttuihin armollisemmin ja ajattelen, että omat epäonnistumiseni eivät ole niin vakava asia ja että niistä huolimatta olen nykyään parempi opettaja koirilleni. Haluan, että koirani tekevät mun toivomiani juttuja, koska niiden mielestä se on kannattavaa, ei sen takia, että toisin tekeminen olisi ikävää. Kyllä virhepelkoinenkin koira voi kaikennäköistä oppia, mutta minä pyrin kouluttamaan koirani mieluummin positiivisen kautta. Tämän mentaliteetin puitteissa on ihan ok välillä käyttää houkuttelua tai antaa koiran lipsahtaa sheippaustilanteessa turhautumisen puolelle, maailma ei siihen kaadu. Joskus unohdun treenaamaan liian pitkiä pätkiä tai liian montaa toistoa loputtomasti jaksavien bordercollieideni kanssa, ja seuraavalla kerralla muistan taas tauottaa ja lopettaa ajoissa. Oppimismatkallahan tässä ollaan!

Ja sitten niihin lajikohtaisiin tavoitteisiin. Miten meni viime vuonna, mitä olisi kiva saavuttaa tänä vuonna?

2017

Sätkä
  • Agilityssa kaikki on kiinni siitä, miten Jonna jaksaa ja ehtii treenata & kisata Sätkän kanssa. Puhetta oli nollatilin avaamisesta!
    • Jonna treenasi Sätkän kanssa aina välillä, mutta omien koirien aktiivikausi meni luonnollisesti edelle. Innostuin syksyllä taas itsekin treenaamaan enemmän Sämin kanssa, ja lisäksi S pääsi usein tuuraamaan Heidin Tandaa koulutusryhmääni. Loppuvuodesta Sämi-aksa alkoi näyttää todella hyvältä!
  • Tokossa treenataan mielentiloja ja osaamista vahvemmiksi, ja olisi siistiä saada syksyllä hyvä ykkönen.
    • Emme lähteneet kokeisiin, ja mielentila taisi mennä lähinnä huonompaan suuntaan, koska Sätkä pääsi tokoilemaan niin harvoin, että se oli treeneissä aina aivan ylifiiliksissä :D Kivaa kuitenkin oli!
  • Jäljellä JK3, jos tottis vaikka alkaisi uuden ampumistreenin myötä sujua.
    • Ampumistreeni tuntui todella hyvältä, mutta en halunnut treenata metristä puuesteellä, joten tottista ei koskaan tullut vedettyä kasaan. Sätkä oppi luopumaan noutokapulasta paremmin.
  • Viestillä VK3, samoin toivein tottis kuin jäljelläkin. Tätä pidän ehkä maastojen puolesta todennäköisempänä koularina, tosin en tiedä pitääkö taas Veeran kanssa vaihtaa päitä, kun matka pitenee.
    • Viestiä tuli treenattua ehkä kolme kertaa koko kaudella :D
Saimaa
  • Agilityssa tavoitteena on nousta kakkosiin ja kehittää juoksarit entistä paremmiksi. Radalle olisi kiva saada vähemmän kiireinen mielentila, jotta rimat pysyisivät paremmin.
    • Vuosi kisattiin ja ykkösissä ollaan yhä, voi meitä :D Eka nolla tuli helmikuussa, toinen huhtikuussa, ja kolmas on yhä työn alla. Vitosiakaan ei ole tullut kuin kaksi, joista toinen Jonnan ohjaamana. Syksyllä tartuin härkää sarvista ja aloin käydä Akatemialla ratatreeneissä kerran viikossa, ja olemme Saimaan kanssa kehittyneet huimin harppauksin! Syksyn aikana kisasimme tosin vain neljä starttia, joten emme ehkä vain ole vielä päässeet kunnolla hyödyntämään uusia taitojamme. Mielentila on parempi ja rimat ovat alkaneet pysyä.
  • Tokossa AVO1 ja VOI1, kisatreenin tarpeen mukaan koulareita.
    • Noooo tämäkään ei mennyt ihan putkeen. Sain marraskuussa lopulta aikaiseksi ilmoittautua kahteen avoimen kokeeseen, lauantaina saimme sen ykkösen ja sunnuntaina rotumestiksistä kakkosen (&Saimaa oli avoimen luokan paras bc).
  • BH, jonka jälkeen tottis kisakondikseen. Jos en ole lopullisesti pilannut ampumista. Jos olen, treenit keskittyvät mun kämmien purkamiseen.
    • En vieläkään tiedä olenko pilannut ampumista, koska en ole treenannut sitä. BH:n kävimme kuittaamassa, tottiksessa puutteellisia liikkeitä ovat vielä estenoudot (ei kangasestettä = ei treeniä) sekä eteenmeno. 
  • Jäljellä janatreeni käyntiin ja itse jäljestäminen alo-valmiiksi.
    • Saimaa taisi vuoden aikana ajaa viisi tai kuusi jälkeä, joiden taso oli hyvin vaihtelevaa. Koirassa on rutkasti potentiaalia, mutta se ei vain vielä osaa pitää kiinni omasta jäljestä. Keppi-ilmaisu tuntuu pääasiassa toimivan todella hyvin, janoja emme ole vielä harjoitelleet. 
  • Viestillä VK1, jos tottiksen (ampumisen) saa kasaan.
    • Saimaakaan ei treenannut viestiä juuri lainkaan. Jonnan Linkiä varten tehdyissä lyhyen matkan treeneissä keskityimme lähetysrutiinien opettelemiseen ja eri vuoronumeroilla juoksemiseen, ja Sätkän tavoin myös Saimaa tuntuu tykkäävän viestistä kuin hullu puurosta.
  • Paimennusta treenataan mahdollisuuksien mukaan, paha vielä asettaa tavoitteita, kun en tunne omia ja koiran rajoja. Olisi kiva, jos perusradan jutut sujuisivat kauden päättyessä.
    • Saipe olisi varmasti edennyt paljon enemmän, jos sillä olisi ohjaaja, joka hahmottaisi suunnat :D Alkukesästä homma eteni kivasti, mutta sitten piti alkaa opetella sisäflänkkejä ynnä muuta, ja eteneminen jumahti mun hahmotusongelmien myötä. 
  • H niin kuin huh never again.
    • En jaksanut tutkia tuomaritarjontaa.

2018

Sätkä

  • Agilityssa Sätkä kisaa, jos joku haluaa sen kanssa mennä. Muuten se treenaa lisää Trkman-taitoja työkalupakkiinsa.
  • Tokoon en enää aseta kisatavoitteita, mutta treenaamme kyllä yhä, koska se tuo niin kivaa vaihtelua tottistreeneihin.
  • Tottiksessa olisi kiva saada ampumisen lisäksi noudot kondikseen ja paikkamakuun mielentila paremmaksi.
  • Maastoja treenaamme, kehitämme ja ylläpidämme, ja jos tottis tuntuu hyvältä, niin käymme jäljellä ja/tai viestillä kokeilemassa voittajaluokkaa.
  • Sätkä aikoo tänä vuonna opetella FH-jälkeä! Treenitiheydestä en osaa sanoa juuta enkä jaata, joten tavoitteena on vain lajin fiilistely.

Saimaa

  • Agilityssa se vika nolla ykkösistä, ja tietenkin olisi huippua, jos Saipe nousisi ihan kolmosiin asti. Alkuvuoden treenitavoitteena on keppiymmärryksen kehittäminen 2x2-menetelmällä. Lisäksi treenaamme kohti parempaa rimavarmuutta ja toimivampia juoksarikäännöksiä.
  • Tokossa VOI1 ja EVL:n korkkaaminen hyvällä fiiliksellä.
  • Tottiksessa lähdetään lopultakin rakentamaan sitä ampumista sekä metristä. Jos nämä sujuvat, niin alokasluokan tottis olisi kiva saada pakettiin!
  • Esineruutu koevalmiiksi, erityispanostus suoriin lähetyksiin.
  • Jäljellä virallinen tavoite on, että tulisi oikeasti treenattua, ehkä jopa säännöllisesti. Epävirallisena tavoitteena JK1, jos saamme kaikki kokeen osa-alueet hyvälle mallille.
  • Viestillä on sama tavoite kuin jäljelläkin: treeniä! Koira rakastaa lajia, ja koematkan juoksuttaminen olisi varmasti mahdollista ensi kaudella.
  • Paimennukseen en taaskaan osaa asettaa tavoitteita, jos vaikka saisi Saipelle flänkkejä auki ja suuntia eroteltua.

torstai 18. tammikuuta 2018

Agilityvideoita

Maanantaina Sätkä pääsi taas saikkukoiraa tuuraamaan koulutettavieni aksaryhmään, tällä kertaa Tuulin ohjattavaksi. Sämpylä on kyllä kehittynyt niin valtavasti! Se on paljon loogisempi ohjattava nyt, kun irtoaminen käännöshypyille on alkanut olla tasapainossa muun irtoamisen kanssa, ja lisäksi se kokoaa hypyille niin paljon rennommin ja kestää ohjaajan liikehäiriöitä tiputtamatta tiukan käännöksen rimaa. Serpentiinikin sujuu näppärästi, kun ohjaaja vain muistaa pitää kontaktia koiraan.
Saimaa teki illan päätteeksi pikatreenin puomilla, teemana ne oikealle käännökset. Homma sujui apuvälineillä taas kropankäytön ja mielentilan suhteen hyvin, joten nyt voisi aloittaa pelkkien syvien osumien palkkaamisen. Otin vielä muutamia luoksetulon stoppeja putkeenlähetyksen kautta, nyt Saipe ei tarjonnut yhtään stoppia omia aikojaan vaan juoksi täysiä luokse, jos käsimerkkiä ei näkynyt. Ah, ärsykekontrollia ilmassa jo neljännellä treenillä! Ja kaikki stopit olivat ihan törkeän hienoja, go Sipe!


Tiistaina Juhan ratatreenit. Juha oli suunnitellut heti radan alkuun haasteen suulliselle välistävedolle, ja suurin osa treeniajasta kului sen handlaamiseen. Tosin meidän ongelmalle oli lähinnä se, että en heti keksinyt miten saisin Saimaan irtoamaan edellisen hypyn takaakierrolle niin, että ehtisin itse kolmoselle hyvin. Välistävetoonhan se kyllä tulee kun info vain tulee ajoissa :D Kepeillä Saimaa jatkoi lauantain teemaa eli ei hahmottanut helpohkoa avokulmaa ollenkaan. Helpotin kulmaa lopulta aika reilusti ja jätin oman liikkeen pois, mutta sujuvaksi emme saaneet sitä millään. Juhan vinkki vastaisella kädellä lähetykseen auttoi sen verran, että Saipe selvisi sisäänmenosta ja ehdin juuri ja juuri tekemään loppuun päällejuoksua, mutta joku tässä nyt mättää. Kepeiltä eteenpäin loppurata oli mukavan helppo, tosin mulle tuli pienenä yllärinä putken 17 jälkeinen muuri, koska Saimaa ei poiminutkaan sitä itse vaan tykitti useita kertoja ohi. Noooo, meni kyllä täysin mun piikkiin, koska en ohjannut koko muuria ollenkaan ja putki syötti ihan eri linjalle. Juoksupuomi osoitti jälleen mahtavuutensa, kun pystyin jättäytymään reilusti jälkeen ja koira hoiti puomin jälkeisen elämän pelkällä ”eteen”-vihjeellä.
Pohdiskelin Saimaan keppiongelmaa jo ennen Juhan treenejä, ja treenien myötä sain vahvistusta halulleni tehdä asialle jotain. Saimaalla on hyvä ja nopea pujottelutekniikka & itsenäinen eteneminen, mutta syystä tai toisesta se ei välillä hahmota sisäänmenoja ollenkaan (ja välillä tuntuu toisaalta olevan ihan mestari niissä). Me aloitamme siis nyt uuden ymmärryksen ja oivalluksen hakemisen 2x2-keppien avulla!

Jonna videoi osan treeneistä ja kiljahti loppuun hauskasti:


Latasin samalla vaivalla videon velipoika Jounin treeneistä viime syyskuulta, siellä hyödynsimme ekoja kertoja suullista välistävetovihjettä:


keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Vuoden ekat jäljet

Lauantaina lähdimme aksakisojen jälkeen Veeran kanssa jäljestämään Malminkartanon kohmeiselle nurtsille. Olin viime vuonna superlaiska jälkien suhteen. Saimaan jäljet voi laskea yhden käden sormilla, Sätkä jäljesti jonkin verran enemmän, mutta ei mitenkään kehuttavia määriä. Treenien jälkeen oli Veeran kanssa puhetta, että pitäisi nyt keväällä treenata maastoja ahkerammin, toivottavasti toteutamme tämän uhkauksen!

Molempien tyttöjen treenin teemana oli testimielessä namijälki. Sätkän jäljellä on ollut nameja viimeksi pentuaikoina, ja Saimaa ei ole ikinä kokeillut ruokaa jäljellä. Mun mielestä jäljellä on hauska testailla erilaisia juttuja, ja halusin vähän tsekata koirien jäljestysmielentilaa ja kiinnostusta ruokaa kohtaan. Molempien jäljillä oli sekä namitettuja pätkiä että tyhjiä pätkiä namikasoilla, lopussa keppi. Yllätyksekseni Sätkä oli erittäin halukas syömään jäljellä! Se oli peräti niin innoissaan ruuasta, että tyhjillä pätkillä tavallaan unohti jäljestää ja lähinnä touhotti eteenpäin nameja etsien, hups :D Toisaalta 2/3 kulmaa sujuivat namitettuina todella siististi, ja loppua kohden varsinainen jäljestyskin parani ja keppi nousi iloisesti. Sätkän kanssa tämän vuoden projektina on kouluttaa metsäjälkikoirasta FH-koira, ja voisin ehkä harkita namien käyttämistä kulmien siistimiseen, vaikka muuten en namijälkiä fiilaakaan.

Saimaan jäljestys on, no, kiinnostavaa. Sen kanssa edettiin alkuun kauhealla vauhdilla, koska kaikki treenit sujuivat ja keksin aina heti uutta haastetta. Puuttumaan jäivät ne tuiki tärkeät harjoituskilometrit, joiden aikana koira olisi ehtinyt vahvistaa hermoyhteyksiä ja oikeasti syväoppia asioita. Viime vuoden muutamat jäljet olivat hyvin vaihtelevaa tasoa, kun osalla koira selvitti kaiken todella hienosti ja osalla oli aivan hukassa. Saimaa on kyllä melko luontainen nenäkoira ja on alusta saakka jäljestänyt nenä tiukasti maassa ja hyvällä mielentilalla. Kokemattomuuttaan se on kuitenkin vaihtanut jälkeä suht helposti, ja olen tähän mennessä yrittänyt antaa sen itse ratkaista näitä tilanteita. Ongelmana on ollut koiran tietämättömyys siitä, että jälkeä ei kuuluisi vaihtaa, joten se on vain posottanut menemään uudella jäljellä. Ja kun about kaikki jäljet on aina tehty keskelle häiriöjälkien sekamelskaa, ei Saipella varmaan ole ollut edes mahdollisuutta ymmärtää mikä mun visio jäljestämisestä on.
Lauantain jäljellä Saimaa löi taas nenän hienosti maahan heti liinan napsahdettua kiinni, ja alku näytti hyvältä, vaikka Sai ei kaikkia nameja syönytkään. Jälkien vanhentuessa oli jäljen yli kulkenut dalmis omistajineen, ja Saimaa ilmeisesti vaihtoi jossain kohtaa tuoreempaan, koska hetken päästä etenimme itsevarmasti samaan suuntaan kuin dalmis aikaisemmin. Palasimme omalle jäljelle ja pääsimme kuin ihmeen kaupalla kepille saakka, mutta mietittävää jäi. Tykkään Saimaan nenänkäytöstä, mutta en usko sen vielä täysin ymmärtävän jäljestyksen ideaa. Ruokaa tuskin jatkossa käytän, sen sijaan voisin lumien myötä treenata taas alkeisjuttuja, kun näkisin itse missä jälki kulkee. Hallitut häiriöerottelut olisivat korkealla prioriteettilistalla, ja tämän takia olen ajatellut kokeilla nose workia ja tehdä erottelutreeniä purkkiradalla. Laji kiinnostaa ja samalla vaivalla saisi sen tunnarinkin opetettua.

Jälkitreenien jälkeen pyörähdimme vielä hallilla miniaksaamassa junnujen kanssa ja Saimaa treenasi puomin käännöksiä. Olen viime aikoina aloittanut taas tiukkojen käännösten opettamista, tällä kertaa niin, että yritän sheipata hommaa uudella kriteerillä (osuma alimpaan kolmasosaan). Vasemmalle kääntyminen on alkanut sujua, mutta oikealle kääntyminen ei. Saimaa ei ole koskaan osannut asettaa jalkojaan hyvin oikealle käännyttäessä, vaan se heittää takapään aina viimeisellä askeleella vasemmalle ja oikein pompsahtaa kriteeripaikan yli. En ole sheipatessa saanut poimittua mitään muutosta tähän, ja koiran on tietenkin vaikea tajuta mitä tässä haetaan & pyörii vain alastulolla haukkuen ja tarjoten kaikkea mahdollista. Nyt päädyin siihen, että haluan tavalla tai toisella auttaa Saimaan kroppaa löytämään oikean toimintamallin. Veera ehdotti siivekkeen laittamista alastulon viereen vasemmalle blokkaamaan takapään heittoa, ja lisäksi laitoin pituuden kepin askeleen päähän puomista oikealle. Saimaa muisti heti, että pituuden keppi tuli kiertää ennen kääntymistä, joten apuvälineasetelmaa oli helppo testata. Ja kas! Askellus alkoi hyvin nopeasti näyttää miljoona kertaa paremmalta, koira eteni rennosti, ei jäänyt säätämään alastulolle ja vaihtoi itsenäisesti ravista laukkaan. Kaikki turhautuminen ja haukkuminen jäi pois ja saimme muutaman todella kauniin osuman. Pystyin siis lopultakin kertomaan Saimaalle miten ne jalat kannattaa asetella! Aion nyt jatkaa oikealle käännöksiä apuvälinearsenaalilla ja edetä vasemmalle käännösten kanssa sheippaamalla, katsotaan mitä tästä tulee.
Ajattelin tehdä loppuun vielä muutaman keppien sisäänmenon vaikeilla rintamasuunnilla, mutta Saimaa oli yhtäkkiä täysin ulapalla keppien suhteen ja tarjosi mm. tokan välin skippaamista ja avokulman ekan kepin kiertämistä. Helpotin reilusti ja sain lopulta onnistumisen, mutta en keksinyt syytä ongelmalle.

maanantai 15. tammikuuta 2018

Iltatokot ja aksakisat


En ole ikuisuuksiin tokoillut näin ahkerasti, mikä lie kärpänen päässyt puraisemaan!

Perjantaina suuntasin siis tyttöjen kanssa lähikentälle pikaisiin hämärätokotottiksiin. Saimaa aloitti ruutuhäiriöillä: ripottelin matkalle leluja ja noutokapulan, ensin lähetyslinjan sivuille ja sitten kunnolla lähetyslinjalle. Parilla ekalla toistolla Saipe kokeili napata ihanan Kehun mukaansa, jolloin kutsuin sen ”jätä”-vihjeellä takaisin ja käytin käsitargettia resettinä. Sitten Saip keksi leikin idean ja juoksi joka kerta hienosti häiriöiden läpi ruutuun. Setin lopuksi tein vielä kolmannen sheippaussession ruudun paikan korjaamisessa, nyt Saimaa osasi joka kerta tarjota paikan korjaamista ruudun keskelle ilman haukkumista!
Seuraavan setin aloitin hakemalla noutoon lisää voimaa ylipitkillä matkoilla ja vauhtipalkalla, Saimaa rrrrrakasti tätä. Lopuksi otin vielä vinoja tuonteja jättämällä koiran kapulan kanssa seisomaan ja siirtymällä parin askeleen päähän kylki/selkä koiraa päin. Ihan täydellisesti Sai ei vielä korjaa vinoutta, joten luulen, että siirrän tämän kotitreeniksi vähäksi aikaa hakeakseni parempaa ymmärrystä tehtävään.
Vikaan settiin otin seuraamisen paikan taaksesiirtoa käsitargetin kanssa, mikä sujui kivasti. Lopuksi aloittelin seuraavaa vaihetta eteenmenotreenissä: koiran tulee eteenlähetyksessä edetä suoraan edessä olevalle kohteelle, vaikka rivissä olisi muita vastaavia kohteita. Käytin nyt kahta lelua about parin metrin etäisyydellä toisistaan ja tein lähetykset pannasta kiinni pitäen ja hyvin läheltä. Ongelmaksi osoittautui se, että Saimaan mielestä Kehu oli paljon kivempi lelu kuin patukka, joten se yritti alkuun joka kerta koukata Kehulle. Ja kun se tajusi, että halusin sen etenevän patukalle, se kävi nappaamassa patukan suuhunsa, tiputti sen ja juoksi sitten Kehulle :D Mulle on täysin ok, että Saipella on eriarvoisia palkkoja, joten en aio heti alkumetreillä haastaa sitä tällaiseen erotteluun = täytyy ensi kerralla käyttää samanarvoisia leluja.

Sämpylän kanssa tein yhden ruutuunlähetyksen häiriökujan läpi ihan testimielessä, ja tietenkin Sämi tykitti rakkaaseen ruutuunsa ilman mitään ongelmaa. Sitten keskityimme tärkeimpään eli noutoihin. Treenasin taas uutta luovutustyökalua eli valmiiksi kädessä roikkuvaa lelua, ja nyt Sätkä osasi jo hyvin luopua lelusta ja pitää kapulaa rennosti. Palkkailin myös jonkin verran heiton jälkeistä katsekontaktia, koska S niin hienosti sitä tarjosi <3 Vinoissa tuonneissa Sätkä myös kehittyi, kun otin oikein ylivinoja eli selkä koiraan päin, ja näiden jälkeen myös hiuksenhienot vinot suoristuivat.
Seuruussa aloitin Sätkälle käsitargettitreenin. Ensin se sai tarjota nenää käteen perusasennossa, ja kun tämä tuntui about heti helpolta, siirsin toiminnon seuraamiseen. Homma toimi, kun Sätkä huomasi käden ilmaantumisen housunsaumaan, mutta jos käden siirtoliike meni siltä ohi, se ei oikein tajunnut hakea targettia. Vähitellen, vähitellen.
Lopuksi Sätkä sai myös kokeilla eteenmenon kohde-erottelua, ja kappas vain, sillä oli sama ongelma kuin Saimaalla :D Eteenmenoon rutinoituneena se kyllä juoksi aina suoraan patukalle, mutta vaihto Kehuun tapahtui hyvin nopeasti. Ensi kerralla taidan ottaa mukaan kasan tennispalloja!

____

Lauantaiaamuna kisasimme Saimaan kanssa JAU:lla kahden aksastartin verran. Eka rata oli tosi hyvä, ja suoritimme ensimmäiset 14 estettä puhtaasti, mutta mulla kävi joku aivopieru ja hihkaisin puomilla ”eteen”, vaikka tarkoitus oli kääntyä putkeen. Saipe juoksi hienosti tyhjyyteen eteen, josta sitten kiljaisin sen takaisin putkeen, ja kieltohan tästä napsahti. Mua nauratti tämä hauska hetki sen verran, että en ohjannut loppupätkää kunnolla ja Saimaa juoksi svikan hypyn ohi kohti maalissa odottavaa palkkaa. Tuloksena HYL, mutta kaikki rimat pysyivät ja meno tuntui hyvältä, jee!
Toka rata oli sitten vähän hasardimpi tapaus. Rimoja tuli alas kolme ja keinu oli niin vauhdikas, että ratavirheitä kertyi lopulta 20. Saimaa oli toki 4s nopeampi kuin voittaja, mutta hullulla etenemällä ei paljoa tee ilman virheetöntä suoritusta :D Mun kisapää on kyllä niin surkea! Treeneissä sujuu niin hyvin, rimat pysyvät ja minä ohjaan kunnolla, mutta kisoissa koira painaa baanaa ja ohjaaja pökkelöi perässä. No, tärkein on toki kunnossa eli meillä on hauskaa, ja keräämme varmasti ihmetteleviä katseita, kun leikimme ja halailemme Saimaan kanssa täysillä niiden huonompienkin ratojen jälkeen <3 Eihän Saimaa-aksa voi ikinä harmittaa, vaikka pieniä kauneusvirheitä esiintyisikin siellä täällä!

torstai 11. tammikuuta 2018

Tokon ja agilityn treenimuistiinpanoja

Maanantaina molemmat tytöt pääsivät koulutettavieni aksatreeneihin saikulla olevia koiria tuuraamaan. Ryhmä treenasi Silvia Trkmanin kasitreeniä, ja oli hauska nähdä miten erilaisia Sätkä ja Saimaa treeneissä olivat. Kun Sätkä vuosi sitten alkoi treenata Jonnan ja vähän munkin kanssa Trkmanin juttuja, sen irtoaminen käännöshypyille oli tooooodella hakusessa. Sämpy irtoaa putkiin ja suorille hypyille paremmin kuin hyvin, mutta käännöshyppyjä se ei jotenkin ole tajunnut. Säännöllisen epäsäännöllinen treeni tässä on kuitenkin auttanut, ja maanantaina Sätkä haki molemmat putken päissä olleet käännöshypyt todella vaivattomasti ja kokosi niille kauniilla tekniikalla. Heidi sai Sätkän myös tulemaan haltuun poispäinkääntöjä varten, vau!
Saipe taas oli sitä mieltä, että uuden ohjaajan kanssa turvallinen ratkaisu on hakeutua kohti ohjaajaa. Sen kanssa piti alkuun tehdä paljon duunia, jotta se irtosi hypyille oikein (alkuun Saimaa kääntyi putkesta kohti ohjaajaa ja lähti sen jälkeen ”siksik”-vihjeellä hakemaan käännöshyppyä eli haki sen väärältä puolelta). Saimaan ratkaisu epäselviin tilanteisiin on yleensäkin ohjaajaa kohti hakeutuminen, mikä on agilityssa sekä heikkous että vahvuus. Ja kun luottoa uuteen ohjaajaan alkoi lyötyä, Saipen irtoaminen ja itsenäisyys paranivat selvästi.

Illan päätteeksi kävin vielä pyörähtämässä ison kentän tokotreeneissä. Laiskotti, joten en jaksanut hakea treenikamoja autosta ja päätin treenata mitä sattuu, ja ylläri tämä ei ollut niin hyvä idea. Onneksi treeneihin mahtui paljon hyvääkin. Saimaan luoksetulo etenee todella kivasti. Juoksutin sitä putken kautta ja pysäyttelin ensimmäistä kertaa pelkällä käsimerkillä, ja hitto että Saimaa väläytteli hienoja lukkostoppeja! Saipsu on siitä hauska, että se ei ennakoi stoppia himmailemalla ja hiipimällä, vaan se juoksee iloisesti kohti ja saattaa yhtäkkiä vetää liinat kiinni eli tarjota oikein hienoa stoppia ilman stoppivihjettä. En halua joutua tasapainoilemaan ennakoinnin kanssa tyylillä 90% läpijuoksuja, joten treenaan luoksetuloja nyt niin, että pääasiassa pysäytän ja välillä teen läpijuoksuja testatakseni koiran kuuntelua, en ylläpitääkseni vauhtia. Nyt Saimaa tuntuu vastaavan tähän treenityyliin hyvin.
Lopultakin uskallan ehkä sanoa, että paikallaolon ongelmat on selätetty! Saimaa ei ole moneen kuukauteen noussut tai vaihtanut asentoa, halleluja. Voisin joskus kirjoittaa oman yhteenvedon paikkistreenistä, koska homma ratkesi niin yksinkertaisella keinolla ja opin itse prosessin aikana paljon. Nyt olen muutaman kerran kokeillut piilossa käymistä, ja maanantaina olin piilossa kaksi yli 10s pätkää, ei ongelmaa.
Seuraavaksi hyödynsin treenikaverin ruutua ja kokeilin taas ruudun paikan tarjoamista. Tämä oli se treenien huonosti suunniteltu osuus, koska en malttanut edetä riittävän pienissä paloissa. Yllättävän hyvin Saimaa kuitenkin haki ruudun paikkaa, voiko se yhdellä treenillä parantua näin paljon? Seuraavaksi tein vielä ruutuunlähetyksiä kauempaa. Saimaa juoksi pitkästä aikaa kunnon banaanilla ruutuun, joten kavensin etureunaa ja lyhensin lähetysmatkaa, kunnes banaani suoristui. Loppuun vielä yksi lähetys kauempaa ruutuun jätetylle lelulle tasapainoksi aivotreenille.

____


Tiistaina Juhan ratatreenit, joissa teimme Gold Rushin finaalirataa. Muutama huomio: Saimaa ei hae pituutta ollenkaan niin hyvin kuin muita esteitä, vaan juoksee herkästi ohi; kohta 6-7 oli meille Xtreme Foundations -treenin myötä helppo, vaikka jouduin ohjaamaan sen takaaleikkauksella; puomilta kepeille vienti toimi parhaiten, kun rytmitin linjan hyppyjen välistä riittävän ajoissa (Saimaa ei näin ehtinyt lukita hyppyä). Muuten rata sujui yllättävän hyvin, lähinnä työstimme ohjausvalintoja. Rimoja tuli alas yksi tai kaksi, jee!

____

Keskiviikkona kävin aamulenkin yhteydessä Saimaan kanssa kentällä snadisti tokoilemassa. Työstin seuruun paikkaa taaemmas käyttämällä käsitargetin tarjoamista (edistyi hyvin), opetin perusasennosta seisomaannousua etujalat paikoillaan peruutusta varten (vein namin avokädellä Saimaan nenän eteen ja pyysin seisomaan, minkä jälkeen vapautin namille, Saipe sai tosi nopeasti juonen päästä kiinni), tein muutaman jäävän erottelun (ei virheitä) ja otin supervinoja luoksetuloja lyhyeltä matkalta (Saimaa suoristaa eteentulon oikealta hyvin, vasemmalta jää vajaaksi, sama homma kuin Sätkällä siis).

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Mitä ihmettä, omatoimiset tokotreenit!


Suuret suunnitelmani ahkeran treenin lomaviikosta kariutuivat, kun sairastin sängynpohjalla keskiviikosta eteenpäin koko loppuviikon. Saipe ja Sämpylä joutuivat siis tyytymään kalsaritokoihin. Jumppatemppujen ohella tytöt harjoittelivat erottelua tuolinkierron ja teippirullan noutamisen välillä, ja luopujamestari Saimaata ei alun jälkeen oikein millään huijaushetsauksillakaan meinannut saada lankaan. Vaihdoin sille teippirullan tilalle lelun, jolla sai jo vähän haastetta.

Tänään vointi oli sen verran parempi, että lähdin kentälle tokoilemaan. Saimaalle sheippasin ruudun paikkaa jättämällä sitä ruudun eri kulmiin ja antamalla sen tarjota keskelle siirtymistä. Kun tämä sujui, annoin sen hakea paikkaa vähän kauempaa. Nostin vaikeusastetta liian nopeasti, koska Saimaa alkoi haukkua toistoilla, mutta päätin testimielessä jatkaa, ja haukkuminen väheni merkittävästi oivalluksen lisääntyessä.
Seuraavaksi kokeilin tehdä erottelutreeniä noutokapulalla ja ruudulla. Onnistumisprosentti ei ollut ihan yhtä korkea kuin kalsaritokojen erottelutreenillä, mutta olin kuitenkin tyytyväinen, että Saimaa pystyi ohittamaan heitetyn kapulan matkalla ruutuun. Toisin päin erottelussa ei ollut ongelmia :D
Lopuksi tein vielä pk-eteenlähetyksiä niin, että hyödynsin uutta virittelylogiikkaani, ja se toimi kuin unelma! Muutamien toistojen jälkeen kokeilin jättää lelun Saimaan huomaamatta kentän laidalle ja tein välissä zetan (Saimaan elämän ensimmäinen kokonainen zeta, oli tosi hieno!) ja sen jälkeen virittelin & lähetin eteen. Ihan ei neiti vielä tajunnut vaan lähti kiitämään kohti ruutua :D No, eipä siinä, näillä lelutoistoilla olen lähinnä halunnut hakea hyvää fiilistä eteenpäin juoksemiseen ja testailla alustavan osuuden seuruun luopumista, varsinainen oivallustreeni tehdään joko Maaritin nenäkosketustyylillä tai etujalkatargetilla.

Sämpylä treenasi eteenmenoja teemalla ”ohita ruutu”. Ei mikään pk-puolen realistinen haaste, mutta kivaa treeniä ruutuhullulle Sätkälle. Siirryimme vähitellen lähemmäs ja lähemmäs ruutua, ja ruudun ollessa oikealla puolella kaikki sujui hyvin, mutta kun siirryimme ruudun toiselle puolelle, Sätkä ei heti tajunnut leikin ideaa. Se joko juoksi onnellisena ruutuun tai väisti ruutua iiiiisolla banaanilla, höntti :D Siirryin treenaamaan hyvin lyhyellä matkalla ja pidensin sitä vähitellen, kunnes Sätkä kykeni juoksemaan suoraan ruudun ohi. Lopuksi Sämpy sai vielä juosta ruutuun pari kertaa. Iloitsen kyllä niin paljon Sätkän voimankäytöstä! Vaikka Saimaakin on nopea jaloistaa, se ei lähetyksissä ikinä pistä niin paljon voimaa ja tarkoitusta takapäähän kuin hullu-Sätkä, enkä ikinä löydä hiekasta niin syviä lähtökuoppia kuin Sätkän kanssa.
Seuraavaksi Sätkä treenasi noutoja. Paineistuessaan Sätkällä on tapana mälviä kapulaa ohjaajaa kohti tultaessa, mutta normitreeneissä Säm ei ikinä paineistu, joten mun on ollut vaikea päästä treenaamaan mielentilajuttuja luovutuksiin. Kokeilen nyt lisätä työkalupakkiin lelusta luopumisen: mulla roikkuu lelu toisessa kädessä koiran tuodessa kapulaa, ja kun koira on istunut kapulan kanssa eteen, vapautan sen lelulle. Katsotaan jos tällä voisi tehdä mun lähelle tulemisesta painetilanteessa hauskemman ja selkeämmän tapahtuman. Näin paineetta toimi ainakin kivasti. Lopuksi treenasin vielä vinojen lähestymisten korjaamisia heittelemällä kapulaa ihan minne sattuu ja antamalla Sätkän tarjota luovutusten suoristamista. Oikealle heitetyt vinot palautuivat täydellisen suoraan, vasemmalle heitetyissä ei päästy vielä ihan yhtä hyville prosenteille.
Sämpylän kapulastaluopuminen on kyllä parantunut huimasti, kun olen alkanut palkata heiton jälkeistä luopumista lelulla ennen kuin vapautan kapulalle! Palkkaaminen kapulalle vapautuksella ei saanut Sätkää luopumaan kapulasta riittävästi (katse saattoi olla mussa, mutta koira oli jännittynyt ja piti painoa etupäällä), mutta nyt kun mulla on jotain vielä parempaa, on luopuminenkin kannattavaa.

perjantai 5. tammikuuta 2018

Lähettävien liikkeiden virittelystä

Olen viime aikoina pohdiskellut tokon ja tottiksen lähettävien liikkeiden virittelyä. Haluan, että koira saa jo etukäteen tiedon siitä, mihin liikkeeseen olen sitä lähettämässä ja mielellään niin, että se saa itse merkata kohteen katseellaan. Toisaalta haluan, että koira ei jumiudu kohteeseen vaan on avoin mun suuntaan. Tokossa olisi ok, jos kohteen merkkauksen jälkeen koira ei siirtäisikään katsetta takaisin ohjaajaan, pk-puolella taas kontakti on melko välttämätön. Tähän asti olen molempien koirieni kohdalla tehnyt niin, että olen ”missä X” -virittelyn (tmv virittelysanan) jälkeen odottanut, että koira itse luopuu kohteesta ja siirtää kontaktin minuun, sama homma noudoissa heiton jälkeen. Kontaktilla ne pyytävät lupaa lähteä.

Nyt olen kuitenkin ajatellut laajentaa työkalupakkia ja opettaa kaksi erillistä toimintoa: ”missä X” -virittelyn jälkeen koiran kuuluu lukita kohde katseella, ja kielen naksauksella katse tulee siirtää minuun. Näin koirilla on kaksi erilaista tapaa pyytää lupaa lähetykseen, ja minä voin kertoa kumpaa tapaa milläkin kerralla käytetään. Esim. tokon eteenmenossa haluan, että koiran katse on eteenpäin, tottiksen eteenmenossa taas haluan kohteesta aktiivisesti luopuvan koiran. Tokon kiertonoutohässäkässä haluan todennäköisesti eteenpäin lukitun katseen, samoin ohjatussa. Toisaalta noudoissa haluan koiran luopuvan heitetystä kapulasta, mutta koska en voi sitä heiton jälkeen suullisesti merkata, täytyy heiton itsessään toimia vihjeenä luopumisesta.

Testasin tätä kerran käytännössä iltalenkin aikana Saimaan kanssa. Teimme eteenmenon alkeita niin, että jätimme yhdessä kepin maahan ja kävelimme kauemmas. Odotin, että Saimaa tarjosi perusasentoa, sitten kysyin aikaisemmista beibitreeneistä tutun virittelykysymyksen ”Ready?”, kehuin kun katse siirtyi eteenpäin, naksautin hetken päästä kielellä ja vapautin kepille, kun Saimaa nosti kontaktin. Muutaman tällaisen sekaan otin myös niitä toistoja, joissa lähdinkin seuruuttamaan kohti keppiä ja vapautin eteen, kun Saimaa ei keulinut vaan tarjosi paikan siirtoa taaksepäin. Alkuun sain kävellä aika pitkään ennen kuin Saimaa keksi tarjota hyvää seuraamista, mutta muutaman toiston jälkeen aika liikkeellelähdöstä hyvän paikan tarjoamiseen lyheni huomattavasti.

Nämä pikkujutut ovat niitä asioita, jotka mun mielestä tekevät tokosta ja tottiksesta niin mielenkiintoista puuhaa. Saan rauhassa miettiä käyttäytymisketjuja, purkaa niitä palasiksi ja varmistaa, että jokainen askel on koiralle hyvin opetettu ja selkeä. Koiran tulee oivaltaa ja ymmärtää, ja mun tulee olla kartalla siitä, mitä se osaa ja millaisilla asioilla voin sitä haastaa. Esim. viime aikoina olen laiminlyönyt erottelutreeniä, ja se näkyy molempien koirien kuuntelutaidoissa Erottelua on siis lähiaikoina tiedossa lisää!

keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Olisiko 2018 taas blogivuosi?


Viime vuonna en pahemmin jaksanut blogia päivitellä, mutta koska olen aikaisemmin kokenut treenipäiväkirjan pitämisen hyödylliseksi, voisin tänä vuonna yrittää aktivoitua ja purkaa auki viikkotreenejä ja ehkä kisojakin. Katsotaan miten käy!

Palasin parin viikon perhereissulta vuodenvaihteessa. Sätkä ja Rommi saivat asua vanhemmillani tuttavapariskunnan hoidettavana, mikä oli uusia ympäristöjä stressaavalle Sätkälle kullanarvoista. Saimaa vietti luksuslomaa Jonnan hoidossa ensin Helsingissä, sitten mökillä Ahvenanmaalla ja vielä uudestaan Helsingissä. Lopuksi Saipe asui vielä muutaman päivän Artun siskon kanssa meillä ja sai käydä pitkillä lenkeillä ja kölliä kainalossa, parasta! Koirat viettivät vuodenvaihteen vanhempieni kanssa heidän ystäviensä suht äänieristetyssä kellarissa, Sätkä-raasu oli tapansa mukaan ”pakene tai kuole” -tilassa ja Saimaa ei välittänyt tuon taivaallista.

Otin tiistaille Saimaan Juha-treenien lisäksi Maijun treenit, vaikka yleensä en todellakaan suosi tuplatreenejä olemattomalla palautumisajalla. Juhan rata oli kiva ja jouheva ja siinä sai ihan pistää monoa toisen eteen. Treeni oli lähinnä mun suorituksen hiomista, Saimaa hoiti oman tonttinsa hyvin ja taisi tiputtaa vain kaksi rimaa koko treeneissä. Pääsin taas hyödyntämään suullista välistavetoa, se on kyllä niin kätevä kikka! Maijun treeneissä rimoja ropisi muutama enemmän, mikä taitaa mennä maitohappojen piikkiin. Kotiläksyksi tuli välistäveto ja vippaus puomin jälkeen. Oli kyllä kiva päästä treenaamaan Maijun kanssa, tuli uudenlaista rataprofiilia ja näkemystä!

Keskiviikkona lähdin Petran seuraksi Hurtalle. Saimaa oli hoidossa ollessaan treenannut keppisisääänmenojen hakemista niin, että sekä ohjaajan että koiran rintamasuunta on lähetystilanteessa kohti väärää keppiväliä, joten päätin testailla työn tuloksia. Jonna oli hoitanut hommansa hyvin, sillä Saimaa koukkasi alun hutikokeiluiden jälkeen hienosti sisään, vaikka lähetin sitä yli keppien puolesta välistä eli rintamasuunta kohti kuudetta tai seitsemättä keppiväliä (teimme lähinnä avokulmia, umpikulmat sujuivat niin helposti). Kaikki lähetykset tapahtuivat niin, että olin itse paikoillani, seuraavaksi mukaan voisi liittää sekä omaa että koiran liikettä. Keppitreenin lisäksi Saimaa teki piiiiitkästä aikaa vähän puomikäännöksiä alastulolankulla (vasemmalle kääntyy hienosti, oikealle ei ihan saa jalkoja aseteltua oikein) ja muutaman kokonaisen suoran puomin.
Sätkä treenasi vähän samoja keppijuttuja sekä suullisia välistävetoja. Välistävedot onnisuivat, jos minä olin paikoillani, liike ajaa Sämpyn vielä herkästi hypyn taakse. Hienosti pöljä kuitenkin kehittyi jo yhdessä treenissä!