perjantai 1. joulukuuta 2017

Millainen tyyppi on 3v Saimaa?

(c) Tiina Vuorio

Saimaa täytti keskiviikkona kolme vuotta, hurjaa! Saipa on kyllä ollut varsinainen unelmien täyttymys, ihan käsittämättömän hieno koira. Sellainen omilla jaloillaan seisova tyyppi, jonka iloista olemusta ja tarmokasta elämänasennetta on ihana seurata. Tasapainoinen rakenne, sopiva koko (51cm ja 16kg) ja isot pystykorvat. Erityisen kiitollinen olen Saimaan hyvästä pääkopasta. Sai ei ota stressiä uusista ympäristöistä vaan osaa oma-aloitteisesti rentoutua about missä vaan, eikä se välitä, vaikka vieressä olevan Sätkän mielestä olisimme kohdanneet jälleen uuden maailmanlopun. Hyvänä esimerkkinä heinäkuun junamatka Rovaniemelle: Sätkä istuu lattialla ja läähättää stressikuolaa ympäri lattiaa, Saimaa nukkuu tyytyväisenä Sätkän vieressä selkä kuolasta märkänä. Uudessa hallissa Saimaa on hetkessä selällään lelua lussuttamassa, ja se pystyy agilitykisoissakin chillailemaan hiljaa silmät puoliummessa kentän vieressä. Aksatreeneissä se on mulla usein vapaana muiden tehdessä rataa, ja se joko istuu lelu suussa ja katselee treeniä tai leikkii itsekseen jossain sivummalla. Tokossa sille on ollut erittäin helppo opettaa häiriönsietoa, ja esim. paikallaolon haasteet ratkesivat, kun opetin liikkeen häiriöistä luopumisen kautta.

(c) Tiia Hämäläinen

Saimaan suurin heikkous on sen reaktiivisuus lenkeillä. Varsinkin nuorempana se otti kuumaa toisten koirien ohittamisesta, ja erityisesti räkyttävät ja reuhtovat pikkukoirat saattavat vieläkin provosoida kiihtynyttä hihnassa vetämistä ja pidätettyjä haukkuja. Lisäksi Saimaa haukkuu autosta muille koirille. Vapaana lenkkeillessä ohitustilanteet ovat rennompia, ja kun Saimaa pääsee tervehtimään uutta koiraa, se jäykistelee ensin hetken ja olisi sitten haastamassa new best friendia leikkiin. Saimaa rakastaa leikkiä muiden koirien kanssa rodusta ja iästä riippumatta, ja se on myös hyvä säätämään leikin rajuusastetta leikkikaverin kokoon sopivaksi. Saipa osaa toki olla myös vähän bitch ja kertoa uroksille, että häntä (ja hänen seurassaan olevia muita tyttöjä) on turha yrittää liehitellä muuhun kuin juoksuleikkiin. Sai ei ylipäätään ole muiden koirien kanssa kovin nöyrä, mutta toisaalta se ei ole ikinä lähtenyt haastamaan riitaa ja osaa kyllä tarpeen vaatiessa väistää. Lisäksi se on ihanan kärsivällinen pennunleikittäjä.

Saimaa ja bestis Link 

Saimaan rakkaus sosiaaliseen kontaktiin tulee esille myös ihmisten kanssa. Se on mun pieni sylikoirani, joka rakastaa painautua ihan kiinni kylkeen silityksiä hakemaan. Kaikki meillä käyvät vieraat saavat osansa Saimaan huomionjanosta, kun suippo musta pää ilmaantuu vaativasti tönimään kättä silitysten toivossa. Mulle tämä passaa oikein hyvin, koska saan halailla ja suukotella Saimaata niin paljon kuin haluan, ja jalkani eivät koskaan palele öisin. Ja toisaalta Saimaa ei ole sellainen kiemurteleva ja mateleva bc, joka luikahtaa naamalle ja nuolee hädissään silmämunat kuopista, yök :D

(c) Tiia Hämäläinen 

Sipu ei ylipäätään ota asioita turhan herkästi itseensä. Hän on omasta mielestään the most awesome being in the universe, ja jos joku vihjaa toisin, löytyy vika kyllä siitä päästä. Itsetunto on siis kohdillaan! Ainoastaan paimentaessa Saimaa näyttää herkempää puoltaan, ja sen kanssa onkin helppo opetella paimennuksen saloja, koska se on aina niin kiltti lampaille.

(c) Tiina Vuorio 

Ja, niin. Vaikka Saimaa onkin the most awesome being in the universe, löytyy universumista todellisuudessa jotain vielä awesomimpaa: kissat. Erityisesti vanhemmillani majaileva Herra Tyyne, Saimaan ihailun ja palvonnan kohde. Ylipäätään Saimaa on vähän sellainen kukkaistyttö, joka haluaa ystävystyä kaikkien eläinten kanssa lajirajoista riippumatta.


(c) Tiia Hämäläinen 

Harrastaminen Saimaan kanssa on todella hauskaa. Sillä on loputon into tehdä, ja se keksii usein kiinnostavia versioita treenattavista asioista ja pakottaa mut miettimään uusia tapoja kouluttaa tuttuja liikkeitä. Agilityssa Saimaa on erittäin nopea, ja se käyttää kroppaansa todella kauniisti & kääntyy pennin päällä. Se on kevyt ohjattava, haasteena lähinnä rimaherkkyys, kun neidin hyppykaari on aika ilmavaraton :D Tokossa Sain kanssa treenaaminen on palkitsevaa, koska se poimii asioita nopeasti ja vastaa hyvin treeniin. Ja vaikka tokovire saattaa välillä olla aika korkeakin, Saimaa ei koskaan piippaa tai vingu. Epäselvissä tilanteissa Saimaa saattaa ilmaista turhautumisensa haukkumalla, mutta työskennellessään se on hiljainen. Maastolajeissa Saipen kouluttaminen on helppoa, koska se käyttää luontaisesti hyvin nenäänsä sekä maa- että ilmavainuisesti ja poimii uudet ideat kerrasta. Ja kuten jo totesin, Saimaa on kiva paimenkoira tällaiselle aloittelijalle, koska se on niin kohtelias lampaita kohtaan. Se on luonnostaan enemmän ajava kuin flänkkäävä, ja sen pää pysyy hyvin kasassa ahtaissa paikoissa.

(c) Tiina Vuorio 

(c) Tiia Hämäläinen

(c) Tiia Hämäläinen 

(c) Tiina Vuorio

(c) Tiina Vuorio

Välillä mietin, että minkä takia mun molemmat koirat ovat niin kuumakalleja, ja olen päätynyt siihen, että sitä saa mitä vahvistaa :D Tykkään itse sähäkästä ja nopeasta tekemistyylistä, joten ylläri mun koirat toimivat juuri niin. Tästä vau-elementistä pitää toki maksaa, joten tarkkuus välillä kärsii. Sätkällä täysiä tekemisen tyyli kuormittaa ikävästi kroppaa ja se vaatii tiheää huoltoa, Saimaa taas tuntuu selviävän kaiken maailman törmäyksistä ilman jumin jumia, pieni kumikoira. Ja onneksi näin, koska Saimaalta tuntuu välillä kokonaan puuttuvan itsesuojeluvaisto...

Olen kyllä saanut Saimaassa enemmän kuin ikinä uskalsin toivoa. Se on samaan aikaan sekä täysin hullu että erittäin järkevä koira, joka toisaalta on koko sydämestään mun koirani ja toisaalta ei välillä edes taakseen vilkaise, kun jätän sen jonnekin hoitoon. Olen päivä päivältä enemmän rakastunut tähän mustavalkoiseen otukseen, ja vähän luulen, että sekin on aika rakastunut muhun <3

(c) Tiia Hämäläinen 

4 kommenttia:

  1. Ihana kuvaus :) paljon niissä on samaa Gavan kanssa, mutta se hulluus puuttuu meiltä tai hirveä vauhti tokossa :D Ja vaikka vieressä olisi paukun takia paniikissa kiskova Ruuti ei G tajua mitään. Agitreeneissä mekin odotetaan vapaana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tytöt on kyllä molemmat niin kultaa :) Ja on kyllä niin arvokasta, että kumpikaan ei peilaa vanhemman koiran stressitiloja ja ovat muutenkin niin hyväpäisiä!

      Poista
  2. Saimaalle hyvää synttäriiiii! T. Sis, jolla kauhee ikävä parhainta hulluralli seuraa <3

    VastaaPoista