sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Jälkikauden korkkaus

Heitin vanhempani eilen Sipoonkorpeen ja keksin tehdä samalla keikalla koirille vuoden ekat jäljet. En ollut ennen käynyt tällä "suositulla" puolella Sipoonkorpea ja isojen kävelyreittien määrä tuli yllätyksenä, joten jouduin lyhentämään suunnittelemiani jälkiä jonkin verran. Lisäksi metsässä oli oletettua enemmän lunta, joten askeleeni erottuivat muutamia vähälumisempia pätkiä lukuun ottamatta hyvin selkeästi. Vähän jännitti lähtisivätkö koirat työskentelemään silmällä, mutta ajattelin kuitenkin, että pointtina olisi nyt testata lumella jäljestämistä, joten syteen tai saveen.

Saimaan jälki oli 200m pitkä neljällä kepillä. Oli tosi hauska seurata Saimaan työskentelyä, kun näki tasan missä jälki meni! Saimaa kulki koko ajan nenä tiiviisti maassa eikä muuttanut toiminnassaan mitään, kun askeleet välillä katosivat tiheämmässä puustossa, joten uskon sen tehneen koko homman nenällä. Muutamaa syvemmälle uponnutta kengänjälkeä se pysähtyi haistelemaan oikein kunnolla. Polunylityksissä Saimaa tsekkasi polkua muutaman askeleen kumpaankin suuntaan ja palasi sitten varmanoloisesti jäljelle. Tosi hienoa, että se nyt jo ratkaisee harhoja noin hyvin, vaikka niitä ei olla ikinä treenattu! Muutamassa kohdassa Saimaa hukkasi jäljen hetkeksi ja vähän pyörähti, kepit nousivat hyvin.

Tämän kevään suunnitelmana olisi saada Saimaalle varmuutta noihin hukkiin eli lyhentää reaktioaikaa hukkumisen tajuamiseen. Uskon, että tämä tulee ihan vain jäljestämällä. Kevään aikana voisi myös aloitella janojen opettamista, kun vain tietäisin miten. Ehkä teen yhden janatreenin perinteisellä "loppupalkka lähellä janaa" -metodilla ja katson miten lapsinero tilanteen ratkaisee.

Sätkän jälki oli vain 100m pitkä, kun multa loppui yllättäen tila kesken. Saa sitä näköjään teoriassa voittajaluokassa kisaavaa koiraakin haastettua noin lyhyellä jäljellä, kun iskee jäljelle neljä polunylitystä, joista kolmella kulkee vanhempaa harhaa ja yhdellä samanikäistä kuin itse jälki. Ja joka polunylityksen jälkeen keppi palkaksi odottamaan. Jäljen nostaminen oli vaikeaa, kun ympärillä oli paljon eri ihmisten jalanjälkiä, mutta pienen säädön jälkeen sain jeesattua Sätkän oikealle jäljelle. Eka polunylitys meni sitten vähän säätäessä, mutta toka ja kolmas olivat todella hienoja! Sätkälle polut ovat aina olleet iso haaste, joten olin tosi tyytyväinen sen hyviin ratkaisuihin. Vikalla polulla vauhti kasvoi liian suureksi ja jalat veivät aivoja, ja kun minä vielä päästin liinasta irti (matalavartisilla kengillä ei huvittanut seurata koiraa syvempään hankeen), oli peli menetetty. Nenä jäi kyydistä ja Sätkä paineli pitkälle metsään kohti Saimaan jälkeä, koska hei, juokseminen on niin sairaan siistiä! Tajusin sentään kutsua sen takaisin, ja Sätkä poimi heti lähellä kulkeneen oikean jäljen ja löysi vikan kepin. Eli mitä opin (taas kerran, luulin jo oppineeni tämän)? Älä päästä irti liinasta. Evör. Sätkä ei kuitenkaan tuntunut ahdistuvan lumella jäljestämisestä, jee!

Sätkän kevät tulee toivottavasti sisältämään ylivaikeita jälkiä, jotta neiti leikkaisi vähän vauhtia pois kun tajuaisi, että shit, tässähän pitää tehdä duunia. Peltotyöskentely lyhyemmällä liinalla voisi tehdä hyvää. Keppien määrä lyhyillä jäljillä olisi varmaan hyvä pitää vähäisenä, jotta tulisi samalla treenattua pitkiä keppivälejä voittajaluokan jälkeä varten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti