keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Saimaan agilitytilastoja

Saimaa on kisannut ykkösissä 18 starttia:
9x HYL
1x 30
1x 20
4x 15
1x 10
1x 5
1x LUVA

Suurin osa virheistä on ollut rimoja, ja takana taitaa olla vain kolme rataa, joilla kaikki rimat ovat pysyneet. Nämä kolme rataa ovat kuitenkin osuneet neljälle viimeisimmälle startille, ja sillä neljännelläkin radalla tuli vain yksi muurinpalikka alas. Eli kehityssuunta on oikein lupaava! Olen analysoinut kisavideoitamme hidastettuna ja pohtinut hyppyteknisiä asioita. Mielestäni Saimaa hyppää pääasiassa oikein kauniilla tekniikalla, mitä nyt muutaman kerran on rytkäyttänyt niskasta voimaa tai tullut alas vähän pää pystyssä. Nämä ovat johtuneet kiireestä tai epäselvästä ohjauksesta. Miksi niitä rimoja sitten on ropissut niin paljon? Lähes kaikki Saimaan tiputtamat rimat ovat tulleet alas rintakehän/mahan osumasta. Saimaan hyppykaaressa ei ole milliäkään ekstrakorkeutta, ja välillä tämä kostautuu, varsinkin kun on kiire. Meillä lienee siis asiaa Vapulle lähiaikoina :D
Olen treenannut rimoja tekemällä radanpätkiä tosi paskoilla ohjauksilla (kädenheilautuksia koiran ollessa riman päällä, myöhästyneitä valsseja ym), ja Saimaa ottaa koko ajan vähemmän ja vähemmän häiriötä musta. Jos rima tulee alas, otan saman pätkän uudestaan pienemmällä häiriöllä. Jonkin verran olen käyttänyt myös maassa odottavaa palkkaa siirtääkseni fokusta pois minusta.

Juoksupuomi sen sijaan on ollut parempi kuin uskalsin unelmoida! Puomi on ollut kisaradalla 12 kertaa ja Saimaa on osunut kontaktille 11 kertaa. 10 osumaa ovat olleet täydellisen syviä hyvällä erottelulla, ai että! Muutamankin kerran olen saanut tuomarilta erikseen kiitosta hienoista osumista. A:n kanssa meillä oli alkuun haasteita ja osumaprosentti oli jonkin aikaa about 50%, mutta kappas kepponen, kun sitä vaivautui treenaamaan, on se noussut 90% luokkaan. Keinu on onnistunut 12/13 kertaa, tosin en ole kisoissa malttanut odotuttaa Saimaata siellä. Hyihyi minä.

Toinen virhesykermä ovat olleet kepit, lähinnä sisäänmenot. Tässäkin onnistumisprosentti on ollut nousussa, koska jeejee olen jaksanut treenata keppejä. Yllättäen Saimaalla on enemmän ongelmia umpi- kuin avokulmien kanssa (ei mitenkään että kumpiakaan juuri näkyisi ykkösten radoilla), hassua.

Siinäpä se. Kerran Saimaa nousi lähdössä, mutta istui uudestaan vihjeestä, muuten lähdöt ovat olleet rentoja. Kisavire on koko ajan parempi ja parempi, mikä näkyy noissa rimoissakin. Toki nopean koiran kanssa käy yhä herkästi niin, että (kielto)virheen sattuessa homma menee haukkumiseksi, mutta se nyt vain on palautetta mulle paskasta ohjaamisesta :D Olen uskaltanut viime radoilla tehdä ihan valssejakin, ja ne ovat sujuneet. Takaaleikkauksia pitäisi treenata sujuvammiksi.

Loppuun vielä video siitä ekasta LUVAsta ja samalla ekasta voitosta, vieläpä nopeita koiria vastaan! Ykköspallille noustiin Saimaan vahvuuden eli hyvien linjojen ansiosta, Saipu on loistava kääntyjä eikä juuri ikinä valu.


sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Maarit Hellmanin koulutus


Osallistuin Saimaan kanssa Maarit Hellmanin tokokoulutukseen Strömfors Dog Sports -hallilla viime viikonloppuna. Alkuun Maarit piti meille pienen vapaamuotoisen luennon, jonka jälkeen jokaisella oli 30min hlökohtaista treeni- ja kyselyaikaa.

Luentomuistiinpanoja:

  • Hyvän mielentilan löytämisen pohjana on treenien hyvä suunnittelu. Esim. ääntelevän koiran kanssa kannattaa keskittyä ennemmin ääntelyn syyhyn kuin itse ääntelyyn. Osaako koira oikeasti hyvän tekniikan? Näkyykö huono mielentila esim. seuruun edistämisenä?
    • Stjernen kanssa Maarit korjasi seuraamisen ääntelyongelmaa opettamalla Stjernelle selkeämmän seuruupaikan (tässä harjoituksena se edellisessä koulutuksessa näytetty treeni, jossa koiran pitää pysyä vasemman jalan vieressä, vaikka oikea lähtee astumaan) ja palkkaamalla Stjernen maassa odottavalle lelulle (koiralla fysiologinen tarve kiihtyä, lelulle juokseminen mahdollisti ohjaajan kannalta paremman kanavan kiihtymiselle).
  • Maarit palkkaa osaavia evl-koiriaan paljon sosiaalisesti ja suht vähän leluilla. Lelupalkka on aina huolella mietitty eli sillä on joku funktio, pääasiassa vauhdin tuominen.
    • Itse jäin pohtimaan tätä ja lopulta päädyin siihen, että ajatus on mielestäni hyvä. Agilityssa palkkaan opetusvaiheessa hyvin runsaskätisesti pieniä juttuja, mutta kun koiran osaaminen kasvaa, palkka vähenee, kunnes lopulta voin tehdä yli 20 esteen ratoja ilman välipalkkaa. Koiran loppu-ura onkin sekoitus erilaisia palkka-aikatauluja ja -viiveitä, ja palkan satunnaisuushan on tutkitusti hyvin motivoivaa. Miksi en siis soveltaisi samaa mentaliteettia tokoon? Erillisten palkattomuustreenien sijaan voisin ottaa joka treeniin mukaan jonkun pätkän pelkällä sosiaalisella palkalla, jotta kokeiden tilanteet eivät hätkäyttäisi meitä kumpaakaan.
  • Jos lelu odottaa esim. ruudussa tai merkin takana, Maarit sanoo aina palkkasanan "jes" ennen kuin koira ehtii lelulle.
  • Maarit treenaa tokoa samalla mentaliteetilla kuin Silvia Trkman treenaa agilitya eli jokainen treeni tapahtuu häiriömeressä. Häiriötreenit eivät ole oma erillinen juttunsa, vaan kentällä on aina jotain härpäkettä kuten ruutu, merkkejä ja kapuloita.
Me olimme Saimaan kanssa viimeisenä vuorossa, ja Saimaa oli aika intopiukeana päästessään lopulta treenaamaan. Aloitimme kokeenomaisella avo-setillä, joka sujui pääasiassa tosi kivasti. Seuraaminen oli tavallista etupainotteisempaa ja jopa vähän vinoa, mikä on tullut esiin niinä muutamina kertoina, kun olemme treenanneet liikkurin kanssa. Jäävien erottelu ei ole vielä pomminvarmaa ja edestä sivulle siirtymissä Saimaan perusasento jää herkästi vähän vajaaksi. Pientä viilausta siis on vielä edessä, mutta Saipu oli kyllä ihan huippu! Maarit kehui kovasti Saimaan energiaa ja sähäkkyyttä. Itse olin erityisen iloinen ruudusta, jota Saimaa on treenannut alle kymmenen kertaa, ja näistä kerroista kaikki paitsi tuomarikolleegio ovat olleet Hurtalla & ilman liikkuria. Nyt Saimaa teki ensimmäisen ihka oikean kokeenomaisen ruutunsa, ja sinne se paineli hirveää kyytiä, stoppasi sähäkästi ruudun takaosaan ja maahanmenovihjeestä vähän lipsahti vasemmalle, mutta pysyi kuitenkin takanauhan sisäpuolella. Joo okei ekasta "ruutuun"-vihjeestä Saimaa vain haukahti mulle että mitä, mutta tässä vaiheessa pitääkin olla vähän pihalla :D

Seuraavaksi halusin jatko-ohjeita eteenmenoon. Edellisen Maaritin koulutuksen jälkeen olen naksutellut Saimaalle nenäkosketuksen seinään mun seistessä koiran takana, ja olemme päässeet siihen vaiheeseen, että pystyn lähettämään Saimaan nenäkosketukseen perusasennosta muutaman askeleen päästä seinästä & tekemään pieniä häiriöheilumisia koiran takana ilman, että nenä irtoaa. Kokeilimme nyt kasvattaa lähetysetäisyyttä, mutta Saimaa vähän hämmentyi tästä ja haukkui turhautuneena. Maaritin ehdotus oli auttaa koiraa käymällä itse kopauttamassa oikeaa kohtaa seinässä ja kokeilemalla sitten uutta lähetystä, ja näin saimmekin onnistumisia. Aion ehkä itse kuitenkin pyrkiä vain kasvattamaan etäisyyttä riittävän hitaasti, jotta Saimaa selviää tilanteesta itsenäisesti samalla oivaltaen. Nyt Saimaa myös kääntyi tosi herkästi mua kohti heti tökättyään seinää, koska olin niin kaukana = kestoa pitää treenata myös niin, että minä seison/heilun kauempana takana.

Lopuksi kokeilimme luoksetulon pysäytysten alkeita. Saimaa sai juosta edes takas mun ja Maaritin välillä, ja satunnaisesti pyysin sitä pysähtymään ja vapautin taakse Maaritin ja lelun luokse. Näin alkuun pysäytykset tapahtuivat suht lähellä mua, jatkossa sitten kauempana ja kauempana.


sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Jälkikauden korkkaus

Heitin vanhempani eilen Sipoonkorpeen ja keksin tehdä samalla keikalla koirille vuoden ekat jäljet. En ollut ennen käynyt tällä "suositulla" puolella Sipoonkorpea ja isojen kävelyreittien määrä tuli yllätyksenä, joten jouduin lyhentämään suunnittelemiani jälkiä jonkin verran. Lisäksi metsässä oli oletettua enemmän lunta, joten askeleeni erottuivat muutamia vähälumisempia pätkiä lukuun ottamatta hyvin selkeästi. Vähän jännitti lähtisivätkö koirat työskentelemään silmällä, mutta ajattelin kuitenkin, että pointtina olisi nyt testata lumella jäljestämistä, joten syteen tai saveen.

Saimaan jälki oli 200m pitkä neljällä kepillä. Oli tosi hauska seurata Saimaan työskentelyä, kun näki tasan missä jälki meni! Saimaa kulki koko ajan nenä tiiviisti maassa eikä muuttanut toiminnassaan mitään, kun askeleet välillä katosivat tiheämmässä puustossa, joten uskon sen tehneen koko homman nenällä. Muutamaa syvemmälle uponnutta kengänjälkeä se pysähtyi haistelemaan oikein kunnolla. Polunylityksissä Saimaa tsekkasi polkua muutaman askeleen kumpaankin suuntaan ja palasi sitten varmanoloisesti jäljelle. Tosi hienoa, että se nyt jo ratkaisee harhoja noin hyvin, vaikka niitä ei olla ikinä treenattu! Muutamassa kohdassa Saimaa hukkasi jäljen hetkeksi ja vähän pyörähti, kepit nousivat hyvin.

Tämän kevään suunnitelmana olisi saada Saimaalle varmuutta noihin hukkiin eli lyhentää reaktioaikaa hukkumisen tajuamiseen. Uskon, että tämä tulee ihan vain jäljestämällä. Kevään aikana voisi myös aloitella janojen opettamista, kun vain tietäisin miten. Ehkä teen yhden janatreenin perinteisellä "loppupalkka lähellä janaa" -metodilla ja katson miten lapsinero tilanteen ratkaisee.

Sätkän jälki oli vain 100m pitkä, kun multa loppui yllättäen tila kesken. Saa sitä näköjään teoriassa voittajaluokassa kisaavaa koiraakin haastettua noin lyhyellä jäljellä, kun iskee jäljelle neljä polunylitystä, joista kolmella kulkee vanhempaa harhaa ja yhdellä samanikäistä kuin itse jälki. Ja joka polunylityksen jälkeen keppi palkaksi odottamaan. Jäljen nostaminen oli vaikeaa, kun ympärillä oli paljon eri ihmisten jalanjälkiä, mutta pienen säädön jälkeen sain jeesattua Sätkän oikealle jäljelle. Eka polunylitys meni sitten vähän säätäessä, mutta toka ja kolmas olivat todella hienoja! Sätkälle polut ovat aina olleet iso haaste, joten olin tosi tyytyväinen sen hyviin ratkaisuihin. Vikalla polulla vauhti kasvoi liian suureksi ja jalat veivät aivoja, ja kun minä vielä päästin liinasta irti (matalavartisilla kengillä ei huvittanut seurata koiraa syvempään hankeen), oli peli menetetty. Nenä jäi kyydistä ja Sätkä paineli pitkälle metsään kohti Saimaan jälkeä, koska hei, juokseminen on niin sairaan siistiä! Tajusin sentään kutsua sen takaisin, ja Sätkä poimi heti lähellä kulkeneen oikean jäljen ja löysi vikan kepin. Eli mitä opin (taas kerran, luulin jo oppineeni tämän)? Älä päästä irti liinasta. Evör. Sätkä ei kuitenkaan tuntunut ahdistuvan lumella jäljestämisestä, jee!

Sätkän kevät tulee toivottavasti sisältämään ylivaikeita jälkiä, jotta neiti leikkaisi vähän vauhtia pois kun tajuaisi, että shit, tässähän pitää tehdä duunia. Peltotyöskentely lyhyemmällä liinalla voisi tehdä hyvää. Keppien määrä lyhyillä jäljillä olisi varmaan hyvä pitää vähäisenä, jotta tulisi samalla treenattua pitkiä keppivälejä voittajaluokan jälkeä varten.