keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Ampumisprojekti Sätkä ja ampumisprojekti Saimaa

Paukkuaran Sätkän ampumisprojektiin liittyvät tekstit ovat olleet blogin suosituinta matskua (tosin tuskinpa kukaan tätä kuvatonta aivo-oksennusblogia lukee :D ). Saimaan ampumisongelman ja Sätkän uuden paukkuprojektin myötä ajattelin kirjoittaa aiheesta pientä yhteenvetoa ja treennisuunnitelmaa, noin niin kuin tulevaisuutta ajatellen.

SÄTKÄ

Sätkän alkuperäinen reaktio ampumiseen on ollut sama kuin muihinkin koviin ääniin: pakene ja piiloudu. Kokeilin alkuun kaikennäköistä namiruutua ynnä muuta, mutta sisäsyntyinen reaktio juosta pois oli niin vahva, että homma tuntui vain pahenevan treeni treeniltä. Bongasin sitten Emmin kirjoitukset Stepin paukkuprojektista ja tajusin, että siinä piili meidän ratkaisumme avain. Ampumisesta Sätkä lähetettiin kiertämään kohdetta, jolloin se sai hetken helpotuksen poispäin juoksemisesta ja samalla toteutti yhtä lempitempuistaan. Aloimme käydä kentillä about kerran viikossa ampumassa ja kiertämässä, ja vähitellen sain ampujan siirrettyä Sätkän kanssa samalle kentälle. Seuraavaksi mukaan tulivat kiertoa edeltävät askeleen-kahden seuruupätkät, jotka pian pitenivät ihan kunnon seuruusuoriksi. Paikkamakuukin onnistui. Takapakkia toki otettiin aina välillä, ja erityisen haastavaksi osoittautui seuruukaavion ensimmäinen täyskäännös, koska se tapahtui kohti ääntä. Aika alkuvaiheessa Sätkä alkoi ampujan nähdessään juosta tätä kohti ilmeisesti rauhoittelemaan, ja vaikka ensin pidin tätä positiivisena merkkinä (jee se ei pakene ampujaa), tajusin pian, että se oli vain uusi ahdistuksen ilmentymä. Vähitellen tottis kuitenkin rakentui kokonaiseksi suoritukseksi, joka sujui lähes poikkeuksetta samalla kaavalla: Sätkä seuraa ihan ok mutta ilman hyvää kontaktia; jäävät ja luoksetulo ovat hienoja; ahdistus purkautuu noudon luovutuksiin, mikä näkyy kapulan tiputteluna ja/tai mälvimisenä ja haluttomuutena tulla mun lähelle; eteenmeno on thö helpotuksen hetki, kun saa vain täysiä juosta eteenpäin. Tällä tottiksella on Sätkälle kisattu JK2- ja VK2-koularit.

Prosessi on ollut hyvin opettavainen, ja uskon, että Sätkän toimintakyvyllä on ollut iso merkitys tässä edes osittaisessa onnistumisessa. Sätkä ei ole passivoituva koira, sen reaktiot tilanteeseen kuin tilanteeseen ovat hyvin aktiivisia. Ahdistuvan ja suht pelokkaan koiran kanssa tämä on mielestäni ihmistä helpottava ominaisuus, koska koirasta näkee aina kun stressitaso nousee. Passiiviseksi menevä koira voi olla hyvinkin stressaantunut ilman, että ihminen saa sitä koskaan tietää ("tossahan se vaan möllöttää").
Koulutusetiikkani muuttumisen myötä olen alkanut kyseenalaistaa koko paukkuprojektin mielekkyyttä. Aikanaan tuntui itsestäänselvältä, että jos on keino saada paukkuarka koira kisaamaan pk-kokeisiin, minä tartun siihen. Mutta miksi? Miksi olen altistanut rakkaan koirani niin valtavalle määrälle stressiä ja ikäviä kokemuksia vain kisaamisen vuoksi? Varsinkin, kun vieläkin koen, että kisatottiksen tekeminen on Sätkälle ahdistavaa. Ehkä hommassa olisi ollut järkeä, jos olisin sitä kautta päässyt helpottamaan Sätkän muita äänipelkoja, mutta ne näyttävät olevan ennallaan. Toisaalta Sätkä on projektin myötä oppinut taas tykkäämään tutuista pk-kentistä, joille se juoksee häntä pystyssä ja komentaa mua jo kaukaa että hei tuu nyt treenaamaan sieltä. Ampumisen kohdalla ahdistaa, mutta muuten se on kentällä iloinen oma itsensä.

Olen päättänyt kokeilla paukkujen uudelleenkouluttamista. Jos tämä projekti ei kanna hedelmää, on Sätkä pk-kokeensa tehnyt ja jätämme tottiskentät suosiolla rohkeammille kavereille. Mutta jos projekti onnistuu, voisi Sätkän paukkuahdistus olla niin minimissä, että pystyisimme treenaamaan ja miksei kisaamaankin rennoilla mielin ja todellisella osaamistasollamme.
Uuden lähestymistavan main idea on koiran aktiivisuus mua kohtaan. Sätkän aktiivisuus suuntautuu luonnostaan musta poispäin, mutta jos saan tämän treenin onnistumaan, voisi koko homman kääntää päälaelleen ja muuttaa seuruumielentilan lisäksi ne noutopalautusten mielentilat.

Koko homma perustuu Jirkan kanssa tokovalkussa käytyihin keskusteluihin ja suunnittelemaamme yksinkertaiseen harjoitukseen. Harjoitus pyörii noin viiden toiston setteinä, ja yksi toisto alkaa Sätkän syödessä metrin päähän heittämääni namia ---> apparilta sana "ääni" & laukaus ---> Sätkä lähtee mua kohti ja tarjoaa perusasentoa ---> lelupalkka (en heitä lelua) ---> irrotusvihje ja nami kauemmas ---> uusi toisto voi alkaa. Setin lopuksi voin heittää lelua. Kaikkiin toistoihin ei ammuta, vaan alkuun lämpätään mekaaniset taidot kuntoon yhdellä äänettömällä toistosetillä, ja seuraavaankin settiin voi tulla ensin muutama äänetön toisto. Ideana on, että Sätkä alkaisi vähitellen yhdistää laukauksen perusasennon tarjoamiseen ja siitä tulisi vihje olla aktiivinen mua kohtaan. Ja kun tämä mielentila on asennettu, voisi teoriassa koko tottiksen mielentila muuttua!

Takana on nyt neljä treenikertaa. Ekat kaksi tapahtuivat viime kesänä ja syksyllä Jirkan valvovan silmän alla, ja äänenä käytettiin metallikontin pamauttelua kepillä. Mekaaniset taidot eivät olleet optimiinsa hiottuja, mutta saimme kivoja toistoja ja hyvää ajatusta tuleviin treeneihin. Ennen joulua kävin Saran kanssa Viilarissa treenaamassa, ja äänenä käytimme tyhjän pyssyn laukauksia. Koska tämä treeni sujui hyvin, uskalsin viime viikolla Jonnan kanssa kokeilla ihan panoksien kanssa! Ja mitä teki Sätkä? Ekasta oikeasta laukauksesta se mietti hetken ja ratkaisi tilanteen tulemalla perusasentoon, ja loput kaksi ampumistoistoa sujuivat ilman viivettä ja niiiin kivalla ilmeellä <3 Odotan innolla mitä saamme tällä metodilla aikaiseksi!

SAIMAA

Entäs juniori sitten? No, sen ongelma taitaa olla enemmän ohjaaja kuin itse ääni. Saimaa on noin yleisesti ottaen äänivarma, eivätkä sitä hetkauta ukkonen, ilotulitukset tai ampumaradan äänet. Mutta kuusmillisen kanssa meillä on ollut ongelmia. Saimaalle ei ole montaa kertaa ammuttu, se on lähinnä saanut kuulla paukkuja autoon tai namiruutuun. Ne muutamat kerrat, kun olen ottanut Saimaan minun kanssani kuuntelemaan paukkuja, olen joutunut todistamaan hiukan ahdistunutta ja passivoituvaa koiraa. Samaan aikaan treenikaverit kyselivät, että miksi käyttäydyn ampumistilanteessa niin oudosti. Totesin, että Sätkän ongelmien myötä olen koko ajan vähän pelännyt, että Saimaakin on laukausarka, ja seurauksena olen tavallaan ylityöskennellyt ampumistilanteessa. Ja mitä tuumaa koira, kun ahdistunut ohjaaja yrittää tuputtaa lelua ja hössöttää mennessään? "Leiki keskenäs, ei tää oo kivaa."

Saimaa oli jo pentuna herkkä lukemaan mun mielentiloja. Esimerkiksi noudon sheippaaminen oli alkuun melko työlästä, koska Saimaa ei keksinyt tarjota mitään suuhun liittyvää, vaan se fokusoi täysin etutassuihin. Ja kun lopulta sain sen tarjoamaan esineen tökkimistä kuonolla, matka esineen suuhun ottamiseen oli vielä pitkä. Yritin pysyä neutraalina/iloisena ja vain laskea kriteeriä, mutta Saimaa aisti turhautumiseni ja totesi, että emmä tollasen kaa ja meni makaamaan toiseen huoneeseen. Näin kävi joitain kertoja noutoa opeteltaessa ja muutaman kerran muissa vastaavissa tilanteissa. Mua harmitti kovasti se, että onnistuin sammuttamaan niin iloisen ja fiksun pennun, ja työstin pinnanalaisen asenteeni paremmaksi, jolloin ongelma katosi. Sama toimintamalli on kuitenkin nyt ilmennyt ampumisissa: Saimaa poistuu paikalta ja menee auton viereen makaamaan, enkä saa sitä enää mukaan. Ja ilmiö ei edes ole riippuvainen itse laukauksesta, sillä joulukuussa Viilarissa yritin fiksata tilanteen tekemällä samaa treeniä kuin Sätkän kanssa, ja Saimaa tarjosi iloisesti sivulletuloa kunnes minä tiedostin, että seuraavalla toistolla ammutaan. Ase oli jo valmiiksi Saran kädessä eli ympäristössä ei muuttunut mikään muu kuin minä, ja Saimaa hipsi tiehensä. Otimme Sätkän ja Narrin autosta ja annoimme koirien juosta kentällä, ja Saimaa leikki muiden kanssa ihan normaalisti, mutta mun luokse se ei halunnut tulla.

Siispä new plan. Totesin, että en pysty muuttamaan omaa laukausreaktiotani riittävästi, joten tavoite olisi opettaa Saimaa olemaan välittämättä mun ahdistuksesta. Nyt treenaamme niin, että Saimaa saa kuulla laukauksia yksin auton takakontissa, jossa se ei ole niistä ahdistunut. Jonkin ajan kuluttua otan sen ulos ja me treenaamme. Joo, minä tulen varmasti olemaan ylianalyyttinen ja outo, mutta ainakaan Saimaa ei opi, että outoutta seuraa aina laukaus. Vähitellen lyhennän aikaa laukauksen ja takakontista oton välillä, kunnes laukaus käytännössä tarkoittaa, että nyt treenataan. Suunnitelman loppuosa on vielä auki (vaihtuvatko laukauksen ja treenaamaan lähdön välinen järjestys vähitellen?), mutta katsotaan tilanteen mukaan.

Ekat kokeilut tehtiin viime viikolla. Saimaa sai kuulla sekä Sätkän kolme että Linkin kolme laukausta autoon, ja ehkä viiden minuutin kuluttua otin sen ulos ja tein pienen treenisetin. Alkuun Saimaa oli vähän haluton; se leikki huonolla otteella ja liikkui hiukan varoen. Hyvin nopeasti tilanne kuitenkin normalisoitui ja Saimaa alkoi olla sähäkkä oma itsensä. Se siis pääsi yli mun outoudesta! Todella mielenkiintoista nähdä mihin tämä johtaa.

lauantai 21. tammikuuta 2017

Old habits die hard

Miten helposti sitä ihminen urautuukaan ja palaa vanhoihin, huonoksi todettuihin tapoihin! Mutta niinhän se menee, että tapojen muuttaminen vaatii energiaa ja tietoista työtä, vanhoissa pysyminen on helppoa. Tunnustan, että en ole viime aikoina tehnyt riittävästi duunia muuttaakseni koulutustyyliäni paremmaksi, vaan olen jonkinasteisesti palannut vanhoihin, jo kerran hylättyihin tapoihin. Kun Saimaa tuli mulle, olin juuri raottanut ovea operantin kouluttamisen kiehtovaan maailmaan ja lähdin innokkaana soveltamaan uusia oppeja uuden pennun kanssa. Seuraavana keväänä sain valtavan paljon uusia työkaluja Eva Bertilssonin viikonloppuseminaarista, ja oppitaival jatkui Jirka Vierimaan tokovalkussa kesällä ja syksyllä. Mutta sitten. Laiskuus iski ja huomasin, että jo aikuiseksi kasvaneen Saimaan kanssa olikin helppo palata niihin metodeihin, joita olen Sätkän kanssa oppinut käyttämään. En todellakaan väitä, että nämä metodit olisivat toimivampia, ne vain ovat mulla paremmin selkärangassa eivätkä vaadi niin paljoa ajatustyötä. Mihin ovat jääneet puhtaat luupit, taukokäyttäytyminen ja toistojen suunnittelu? Ja mistä ovatkaan ilmaantuneet no reward markerit ynnä muut vanhat ystävät?

Kehittymiseni kouluttajana on tarttunut parhaiten tokominääni. Tokominä ei käytä NRM:ää kuin joskus vahingossa, tokominä ei kiukkuisena palauta osaamatonta koiraa paikallaoloon ja tokominä analysoi koiran suorituksia käyttäytymisketjuina bongaten roskakäyttäytymiset ja poistaen ne ketjusta paremmalla suunnittelulla. Tokominä voisi muistaa taukomaton hyödyllisyyden paremmin ja treenata mielentilaintervalleja enemmän, mutta all in all tokominä vie pisteet kotiin.

Agilityminä sen sijaan on aika vanhanaikainen kaveri. Juoksareita treenatessa NRM on vakiotyökalu, toistoja tehdään aivan liian suuri määrä putkeen ja vaikka epäonnistumisia ei ikinä pistetä koiran piikkiin, voi agilityminä olla muuttamatta treenissä mitään neljänkään epäonnistumisen jälkeen ("annan sille nyt vielä pari toistoa aikaa miettiä"). Onnistumisprosentti uutta asiaa opetettaessa ei todellakaan ole mikään 80. Olen itselleni perustellut tätä sillä, että mikäs tässä treenatessa, kun koira kestää ja sillä on tosi siistiä, vaikka aina ei menisi kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti. Saimaa ja Sätkä on molemmat varustettu kovalla työmoottorilla ja toistokestävyydellä, eikä kumpikaan niistä ole erityisen pehmeä, joten ne antavat paljon anteeksi. Tämän ei kuitenkaan pitäisi olla mikään peruste olla olematta paras mahdollinen kouluttaja koirilleni!

Yritän kehittymisen ohella olla itselleni armollinen ja muistuttaa itseäni siitä, miten monta asiaa olen jo muuttanut pysyvästi. Nykyään en esimerkiksi ikinä ajattele, että koirani "kusettaisivat" tai olisivat "kurittomia", saatikaan tekisivät "tarkoituksella väärin". En enää tiuski koirilleni, jos ne eivät tee haluamanilaisia toistoja. Osaan virheen sattuessa nollata tilanteen nopeasti ilman, että koira varsinaisesti tajuaa, että ai hitto nyt mokasin. Olen parempi palkkaaja. Ymmärrän luopumisen jalon taidon, ja hyödynnän paljon varsinkin Saimaan vahvaa luopumista. Monta asiaa on muuttunut parempaan suuntaan! Ja onneksi pääsen maaliskuussa taas kuuntelemaan Evan viisauksia ja inspiroitumaan entistä enemmän :)

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Paikallaolon operanttia fiksaamista

Paikallaolot ovat mun mielestä tosi tylsä juttu opettaa, ja varmaan juuri tästä syystä mun molemmilla koirilla on ollut ongelmia niiden kanssa. Sätkä toki tyylilleen uskollisena lopulta tajusi paikallaolon idean ja onkin sen jälkeen ollut tokopuolella pomminvarma, sämimäiseen tapaan. Evl:n uusi paikallaolokombokin saatiin about ilmaiseksi. Tottiksessa homma sujuu muuten, mutta Sätkän pää ei kestä noutoja. Varsinkin jos parina on kiihkeä koira, Sätkä vähintään haukahtaa, voi jopa nousta seisomaan.

Saimaan kanssa homma ei oikein vielä suju. Sillä esiintyy paikallaolosta useampia eri variaatioita: peräänlähtö mun kävellessä pois, luoksetulo mun seistessä sekä asennon vaihto kesken kaiken (yleensä istumasta maahan). Yritin ensin fiksata ongelmaa häiriöistä luopumisen kautta, mutta vaikka Saimaa kestää kaiken maailman oudot poistumiset (spurtit, siksakit, käsien heiluttelut, reisiin taputtelut kutsunomaisesti jne.), tavallinen kävely ei vieläkään aina suju. Ja sama homma asennon vaihdossa: treenikaverit ovat yrittäneet hämätä Saimaata istumasta maahan, mutta tajuttuaan leikin idean Saimaa ei oikein ole mennyt halpaan. Ilman häiriöitä sen sijaan maahanmenoa esiintyy jonkin verran.

Vahvistetiheyttä on tietenkin nostettu. Maahanmenot ja peräänlähdöt eivät kuitenkaan tunnu olevan ajasta riippuvaisia, vaan niitä esiintyy ihan käyttäytymisketjun alusta loppuun. Ja kun Saimaa lähtee mun perään, se tekee sen todella iloisesti, vähän sellainen "hei päätin nyt että tuunkin hengaa sun kaa, eiks oo siistii!". Olen siis päätellyt, että Sailla ei oikein ole käsitystä siitä, mitä paikallaolossa kuuluu tehdä.

Tähän mennessä olen palauttanut Saimaan peräänlähdöistä takaisin paikallaoloon jutellen samalla "kävipä hassusti, mites me tänne päädyttiin" -juttelua erottaakseni tilanteen keep going -signaalista eli hiljaisesta toko-Inkasta. Saimaa tuntuu kuitenkin ottavan juttelun kehuna, ei neutraalina NRM:na. Yritin myös käyttää eräänlaista negatiivista rankaisua ja peräänlähdön tapahtuessa poistaa treenaamisen mahdollisuuden (koira tuli luokse --> siirryin mitään sanomatta kentän laidalle vähäksi aikaa), mutta Saimaa ei varmaan yhdistänyt tätä paikallaoloon, koska käyttäytyminen ei muuttunut.

Nyt olen kuitenkin ehkä keksinyt ratkaisun! Saimaalla on tosi hyvät paikallaolot taukomatolla & kotona sohvalla Sätkän treenatessa. Näissä tilanteissa käytöstä ei ole opetettu klassisesti tottelevaisuuden ja koiran passiivisuuden kautta, vaan tarjoamisen kautta niin, että koira haluaa päästä paikallaoloon ja suorittaa sitä aktiivisesti. Jos Saimaa lähtee matolta, mitään ei tapahdu. Jos Saimaa palaa takaisin matolle, se palkitaan. Ja Saimaa ei todellakaan näe syytä lähteä matolta ellen sitä erikseen kutsu. Mulla on valmiiksi olemassa näin hieno ja aktiivinen käyttäytyminen, joten miksi en hyödyntäisi sitä?

Suunnitelma on siis nyt olemassa. Jos Saimaa nousee paikallaolosta, minä teen "hmm missäköhän sun pitäis olla" -höpinäni ja tarvittaessa liikkeelläkin vähän autan Saimaata palaamaan takaisin paikalle, jonne sitten palkitsen runsaskätisesti. Ideaalisti en käyttäisi apuja ollenkaan, mutta mun on vaikea kuvitella, että Saimaa osaisi tarjota paluuta paikallaoloon ilman selkeää targettia, joten olen valmis auttamaan sitä vähän. Kun idea on selvillä, Saikun tulisi tarjota paluuta joko täysin itsenäisesti tai suoraselkäisen tokominäni muuttuessa rennommaksi. Ja jos Sai vaihtaa asentoa, höpinän pitäisi saada sen tarjoamaan alkuperäistä asentoa. Jännä nähdä toimiiko tämä!

lauantai 7. tammikuuta 2017

Terve 2017!


2016

Sätkä
  • Agilityssa Heikki ja Sätkä saavat jatkaa yhteisen sävelen löytämistä, ja pitänee sitä itsekin kisata muutama startti. Valiokellot käyntiin!
    • Heikki ja Sanna kisasivat Sätkän kanssa keväällä joitain startteja, mutta Sätkän skilleissä oli niin paljon puutteita, että nuo paremmatkaan ohjaajat eivät saaneet niitä nollia. Jonna näki tämän hauskana haasteena ja alkoi kesän alussa opettaa Sätkälle Trkmanin Foundations-juttuja. Sätkä on kehittynyt hurjasti, mutta tasapaino haltuunottojen ja irtoamisten kanssa on vielä hakusessa. Viime syksyn pari kisastarttia näyttivät kuitenkin lupaavilta!
  • Tokossa olisi kiva saada osallistumisoikeus SM-karkeloihin ja tehdä siellä meidän tasoisemme suoritus. Ulkomaillakin olisi hauska käydä kisaamassa.
    • Saatiin vain yksi ykkönen uusilla säännöillä, joten ei päästy ässämmeihin. Ei myöskään kisattu ulkomailla. Sen sijaan pidettiin syksyllä taukoa tokosta, ja nyt loppuvuodesta olemme taas löytäneet pilkunviilaamisen riemun.
  • Viestillä lisää suunnitelmallista treeniä, ja jos kokeita vain on, olisi kiva kisata se VK2 alta pois ja treenata tiimi kolmosluokan kuntoon.
    • VK2 napsahti kesäkuussa, jonka jälkeen vaihdettiin Veeran kanssa päitä Rinnaa auttaaksemme. Sätkä on ollut mukana Rinnan ja Saimaan lyhyen matkan treeneissä, mutta emme ole treenanneet koematkaa ollenkaan.
  • Jäljellä myös lisää suunnitelmallista treeniä ja kovasti soittoa kokeisiin, jos vaikka JK2 irtoaisi tänä vuonna.
    • JK2 irtosi heti keväällä, kun lähdimme about treenaamatta extempore kokeeseen. Tottiksen heikkous kuitenkin laski loppuvuoden jälkimotivaatiota.
  • Hakua treenataan mun motivaation ja ajan salliessa meidän mukavassa höntsäryhmässämme.
    • Ajan puutteen vuoksi jäimme pois ryhmästä, vaikka laji tuntuikin sopivan Sätkälle.
  • Paimennuksessa tavoitteeksi perusrata.
    • Sätkä otti paimennuksessa takapakkia, ilmeisesti liittyen viime vuoden paineenkäyttöön. Veikkaan, että noin kevytviettiselle ja herkälle koiralle (varsinkin väärinkäytetty, hep osaamaton ohjaaja) paine aiheuttaa lähinnä epävarmuutta ja uskalluksen puutetta. Paljoa ei siis paimennettu, ja ne harvat kerrat lopulta lähinnä fiilisteltiin.
  • Tärkeintä tietenkin, että saan viettää paljon aikaa tuon parhaista parhaimman ystäväni kanssa ja että se pysyy terveenä <3

Muutamaa pientä lihasvammaa lukuun ottamatta Sätkä oli koko vuoden kunnossa, toki fyssarilla käytiin joka kuukausi huoltamassa sätkämäisen jumista kroppaa. Ja paljon on hengailtu yhdessä kotona ja metsässä <3

Saimaa
  • Luustokuvat alkuvuodesta, ja tuomion perusteella mietitään sitten kaikki muu. Muutenkin edetään ihan pennun ehdoilla sekä fyysisesti että henkisesti, mutta koska tavoitteita on tällaisen listaihmisen mielestä kiva kirjoitella, heitetään nyt jotain lajikohtaistakin just in case.
    • Luustokuvat otettiin priimoin tuloksin. Saimaa kehittyi fyysisesti tosi kivasti, ja fyssarikäynneillä ei koskaan ollut mitään kummempaa. Henkisesti on vielä kehityttävää, mutta niin kuuluukin ;)
  • Agilityssa treenataan juoksarit ja hypyt kuntoon eli toisin sanoen olisi kiva, jos Saimaa olisi loppuvuodesta suht kisavalmis.
    • Nämä tavoitteet täyttyivät hyvin, ja aksasta tuli vähän yllättäen viime vuoden päälajimme. Minkäs teet kun on lahjakas koira ja hyvää treeniseuraa. Juoksarit ovat tosi kivalla mallilla, toki paljon on duunia vielä edessä haastavien exitien kanssa. Saimaa hyppää todella hyvällä tekniikalla, elastisuudella ja voimalla, mutta välillä tulee henkisesti niin kiire että rimat ovat herkässä. Koko ajan paranee! Kisasimme viisi starttia loppuvuodesta, ei nollia mutta arvokasta kokemusta.
  • Tokossa haetaan lähinnä hyvää mielentilaa, mutta ehkä voisimme syksylle asettaa tavoitteeksi ALO1:n ja nuorten koirien tokorinkiin hakemisen, jos sellainen vielä järjestetään.
    • Nämäkin tavoitteet toteutuivat! Kesäkuussa kisattiin ekaa kertaa ja ykkönen napsahti, ja elokuussa meidät valittiin HSKP:n nuorten koirien tokorinkiin. Saimaan tokomielentila on oikein sopiva; pientä haukkumista epäselvissä kohdissa vielä työstetään, mutta vauhti ja asenne ovat kohdillaan.
  • PK-puolella jälki saadaan luultavasti melko vähäisellä treenillä alo-kuntoon, ja viestillä lähinnä testaillaan onko koiralla ominaisuuksia. Esineruutua olisi hauska aloitella, mutta tottiksen esteillä ei ole mitään kiirettä. Ehkä sellainen BH-tottiskunto seuraavaa vuotta varten?
    • Yksi alo-tasoinen jälki ajettiin, koira suoriutui treenimäärään nähden hienosti. Jäljen ongelma on siis yksinkertaisesti treenin puute, koirassa on kyllä potentiaalia. Viestiä testattiin ja äimistyttiin siitä, miten nopeasti Saimaa syttyi lajiin ja miten olemattomalla treenimäärällä se on juossut aivan sairaan hyvin. Esineruutua ei aloiteltu (hyihyi Inka). Tottis olisi muuten BH-kunnossa, mutta emme ole treenanneet paikkamakuuta pk-tyylillä.
  • Paimennuksessa katsotaan, mihin rahkeet riittävät.
    • Hieno pieni Saimaa on hieno pieni paimenkoira. Niin kiltti ja helppo! Siltä tuntuu löytyvän kivasti sekä flänkkiä että kuljetusta, erityistaitona ahtaiden tilojen rauhallisuus. Kävimme kesällä sekä kasvattajalla että Päivillä sytyttelemässä ja aloittelemassa treenaamista.

2017

Sätkä
  • Agilityssa kaikki on kiinni siitä, miten Jonna jaksaa ja ehtii treenata & kisata Sätkän kanssa. Puhetta oli nollatilin avaamisesta!
  • Tokossa treenataan mielentiloja ja osaamista vahvemmiksi, ja olisi siistiä saada syksyllä hyvä ykkönen.
  • Jäljellä JK3, jos tottis vaikka alkaisi uuden ampumistreenin myötä sujua.
  • Viestillä VK3, samoin toivein tottis kuin jäljelläkin. Tätä pidän ehkä maastojen puolesta todennäköisempänä koularina, tosin en tiedä pitääkö taas Veeran kanssa vaihtaa päitä, kun matka pitenee.

Saimaa
  • Agilityssa tavoitteena on nousta kakkosiin ja kehittää juoksarit entistä paremmiksi. Radalle olisi kiva saada vähemmän kiireinen mielentila, jotta rimat pysyisivät paremmin.
  • Tokossa AVO1 ja VOI1, kisatreenin tarpeen mukaan koulareita.
  • BH, jonka jälkeen tottis kisakondikseen. Jos en ole lopullisesti pilannut ampumista. Jos olen, treenit keskittyvät mun kämmien purkamiseen.
  • Jäljellä janatreeni käyntiin ja itse jäljestäminen alo-valmiiksi.
  • Viestillä VK1, jos tottiksen (ampumisen) saa kasaan.
  • Paimennusta treenataan mahdollisuuksien mukaan, paha vielä asettaa tavoitteita, kun en tunne omia ja koiran rajoja. Olisi kiva, jos perusradan jutut sujuisivat kauden päättyessä.
  • H niin kuin huh never again.
Yleisesti toivon tietenkin molemmille koirille tervettä vuotta ja paljon yhteistä aikaa. Sätkän kanssa toivon, että pelot ja ahdistukset eivät pahene, Saimaan kanssa taas olisi kiva löytää seesteisempi treenimielentila ja opetella ovikellolle haukkumattomuutta.
Itse haluan kehittyä kouluttajana ja lisätä osaamistani operantin kouluttamisen saralla.