keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Mitä meille kuuluu?


No vaikka ja mitä. Mikään ei vain ole päätynyt blogin puolelle. Molemmat koirat ovat terveitä ja harrastavat enemmän tai vähemmän aktiivisesti, ja minä iloitsen kummastakin otuksesta aivan valtavasti. Yritän päästä mahdollisimman usein kunnolla metsään kävelemään, koska syksy on ehdottomasti parasta aikaa olla ulkona ja tehdä pitkiä kävelyretkiä. Harrastusblogiin tulisi kuitenkin kirjata harrastusjuttuja, joten täältä pesee:

SÄTKÄ kisasi PK-puolen tavoitteet (JK2 ja VK2) jo alkukesästä, ja sen jälkeen olemme treenailleet maastoja aika vähäisesti. Viestillä vaihdoimme Veeran kanssa päitä, koska Rinnan kanssa piti kokeilla jotain uutta, ja koiria on totutettu vaihtoon tekemällä lyhyttä matkaa paljolla edestakaisin juoksulla. Sätkä ei yllättäen ole ahdistunut siitä, että minä etenen, toivottavasti sama säilyy kun matka pitenee.
Jäljellä Sätkä toimii hyvin, kun minä muistan antaa tilaa ja suoritusrauhaa. Olemme ajaneet vain muutamia lyhyitä jälkiä lyhyillä janoilla, pitäisi seuraavaksi kokeilla taas pidempää.


Tokossa mulla ei oikein enää ole Sätkälle tavoitteita, joten olen päättänyt aloittaa sen kanssa rally-tokon! Hauska päästä opettamaan uusia juttuja ja tutustumaan uuteen lajiin. Tottikseen saimme uusia ideoita Jirka Vierimaan tokovalkussa, tärkeimpänä koiran aktiivisuuden lisääminen ampumistilanteeseen. Sätkä alkoi kivasti tarjota perusasentoa samalla, kun vieressä pamauteltiin rimalla konttiin, ja seuraavaksi kokeillaan samaa pyssyn tyhjillä naksauksilla.

Agilityssa jättäydyimme Sätkän kanssa pois ohjatuista treeneistä. Kuudenkaan harrastusvuoden jälkeen en koe, että puhumme radalla samaa kieltä, ja homma meni turhan usein tosi turhauttavaksi. En tietenkään ikinä purkanut turhautumistani koiraan, mutta varmasti se luki mun fiiliksiä palkka-jeejeen alta. Onneksi aksa on Sämin mielestä niin siistiä, että moiset murheet eivät liikoja hetkauta! Sätkä ei todellakaan ole se helpoin agilitykoira, eikä kukaan ole vielä ymmärtänyt sen mielen liikkeitä radalla. Sillä on jäätävä esteosaaminen, mutta ohjautuvuus on mun (ja monen kouluttajan) näkökulmasta epäloogista ja sattumanvaraista. Varmasti siinä todellisuudessa on logiikkaa, mutta helpolla se ei löydy.
Sätkän ja mun iloksi Jonna halusi tarttua tähän outoon haasteeseen ja alkaa treenata Sätkän kanssa. Kaksikko teki koko kesän Silvia Trkmanin käännöstreenien alkeita ja panosti hyviin lukituksiin lähetyksissä, ja kehitystä alkoi vähitellen näkyä. Lisäksi Sätkä on päässyt Jonnan kanssa sekä Jaakon oppeihin Turkuun että Juhan oppeihin Akatemialle että Teemun oppeihin Niinulaan, joten ei pitäisi olla ainakaan kouluttajien tasosta kiinni outolinnun kanssa! Takana on myös kolme kisastarttia, ja uskomatonta kyllä, se kuuluisa flow löytyi kahdella radalla kolmesta.

Fyssarilla Sätkä on käynyt säännöllisesti joka kuussa, ja nykyään sen ranka liikkuu hyvin joka kerta, vaikka lihakset ovatkin aina sätkämäisen tiukassa paketissa. Sämi taitaa olla koira, jonka kanssa hoitoväli tulee aina olemaan melko lyhyt...

SAIMAAN kanssa treenaaminen on ollut todella antoisaa, Little One on niin hauska pieni lapsinero. Ja lapsinerouden mukana tulee myös paljon haasteita, jotka onneksi ovat erilaisia kuin Sätkän kanssa. Esim. haukkuherkkyys on paljon kivempi haaste kuin ääniarkuus *kopkop*.


Viestillä lapsinerous on ollut huipussaan. Kokeiltiin muutaman babytreenin jälkeen ottaa Saimaa mukaan isojen tyttöjen alkujuoksuihin, mutta niin vain Saipa juoksi kaikki tämän treenin ja koko seuraavankin treenin matkat. Siinä se selvitti 400m etappeja ja 200m jälkiä kuin vanha tekijä niin vikana kuin ekanakin juosten, käsittämätöntä. Ja yli kuukauden tauon jälkeen toisti kylmiltään saman! Ei kai auta muu kuin pidentää matkaa ja treenata taukoja ja häiriöitä.

Jäljellä Sibbe on yhä hyvin luontaisen oloinen, nenä käy tosi matalalla ja mielentila on hyvä. Olen yhä käyttänyt yritys-erehdys-metodia ja antanut Saimaan itse ratkaista tilanteita, mutta luulen, että todellinen kehittyminen vaatisi enemmäin kuin kolme jälkeä kahteen kuukauteen :D Aivopiuhoja pitäisi treenata reagoimaan nopeammin jäljen hukkumiseen, ja mun pitäisi oppia lukemaan koiraa. Keppejä Saimaa ilmaisee hyvin, jos se niille osuu, mutta vähänkään sivusta mentäessä keppi unohtuu. Janoja pitäisi ottaa erikseen treeniin. Viime treeneissä kokeiltiin huvin vuoksi alokasluokan jälkeä, ja Saimaa selvitti tiensä alusta loppuun omin avuin, mutta kolme keppiä jäi matkalle. Tästä on hyvä edetä!

Tokossa mua on vaivannut motivaation puute. Saimaa kisasi kesäkuussa ekaa kertaa, ja vaikka se oli vähän turhan raakile, saimme ykköstuloksen tiukalta tuomarilta. Pisteitä meni lähinnä kaksoiskäskyjen takia, ja fiilis kehässä oli hyvä. Viime sunnuntaina osallistuimme kokeenomaiseen treeniin, jossa sama käskyihin reagoimattomuus tuli esille. Hienoa on, että ongelma ei ole itse liikkeissä, vaan olen saanut rakennettua niihin sitä näyttävyyttä josta pidän. Saimaa oppii asioita tosi nopeasti, ja esim. hyppynoudon se oppi kahdessa treenissä niin varmaksi, että en enää osannut heittää liian vaikeita "epäonnistuneita heittoja". Nopealla oppimisella on toki myös varjopuolensa, sillä jos mä en ole riittävän hereillä, matkaan tarttuu helposti roskakäyttäytymisiä ynnä muuta hauskaa. Sipu on siis loistava opettaja :D

Agilitysta ei pitänyt tulla Saikun päälajia, mutta hupsista vaan, kyllä siihen on eniten treenitunteja uponnut. Minkäs teet kun koira on koukuttavan lahjakas kropankäyttäjä. Homma alkaa olla sillä tolalla, että taidamme uskaltautua lähiaikoina kisaamaan, sillä olisi kiva päästä ylempiin luokkiin hyödyntämään Saimaan loistavia käännöstaitoja! Juoksariprojektista kirjoitan erillisen postauksen, mutta sanotaan nyt näin, että ikinä en ole mihinkään yksittäiseen agilitytaitoon pistänyt näin paljoa aikaa ja energiaa. Ja valmista ei tule vielä pitkään aikaan.

Fyssarilla Sai on käynyt muutaman kerran. Olen joka kerta jännittänyt tuomiota, sillä Saimaa ei ole mikään fyysisesti säästeliäin koira. Sen mielestä leikkimisessä siisteintä on törmäily, ja keppikujaa suljettaessa ei suinkaan tarvitse koota itseään, kun voi vain runnoa läpi - niin pääsee kovempaa! Sai vaikuttaa kuitenkin olevan Sätkän vastakohta, sillä se on joka kerta lihaksiston puolesta lähes täydellisessä kunnossa. Elastisuuden suuria hyötyjä.

Saimaa kävi kokeilemassa onneaan näyttelyssä, josta kotiintuomisina kuitenkin T. Sääli sinänsä, kun kyseessä on sopusuhtainen, riittävästi kulmautunut ja ihan bordercollieksi tunnistettava koira, mutta tuomari ei selvästikään fiilannut lyhytkarvaisia versioita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti