perjantai 26. helmikuuta 2016

Ajatuksia juoksukontakteista


Juoksaritreeni on ollut aika turhauttavaa, koska olemme jo monta treenikertaa junnanneet samassa pisteessä. Saimaa ymmärtää hyvin varsinaisen juoksemisen idean, mutta ajatus lankun päähän osumisesta on puuttunut. Tsägällä tulee hienoja osumia ja niitä jackpotataan, mutta osumaprosentit eivät kasva. Olin projektin alussa sitkeästi päättänyt seurata Trkmanin metodia, vaikka mietin jo silloin, että miten se koira muka tajuaa homman nimen ilman vauhdin vähennystä? Nyt olen ehkä keksinyt miksi Trkman onnistuu: jäätävällä ajoituksella! Erittäin harjaantuneena juoksarikouluttajana ja naksuttimen käyttäjänä Trkman nyt vain osaa ajoittaa naksaukset, palkkasanat ynnä muut niin tarkasti, että koira oppii vauhdista. Lisäksi Trkmanin koirat ovat oppineet sheippaamalla asioita (=temppuja) hurjia määriä jo ennen juoksaritreeniä, joten niillä on hyvät edellytykset poimia oikea toiminto myös vauhtitreenissä. Onhan Saimaallekin sheipattu iso repertuaari temppuja, mutta ei mitään verrattuna Trkmanin koiriin. Trkman-uskoni siis sen kun kasvaa, on siinä vaan niin hieno kouluttaja niin ihanalla asenteella!

Mutta mitäs minä, kun ei ole Trkmanin jäätävää ajoitusta? En vielä tiedä. Targettimatto? Ehkäpä. Nyt olemme kokeilleet vauhdin vähentämistä niin, että alastulo on ollut muurinpalikan päällä ja koira on laitettu istumaan sellaiseen kohtaan alastulolla, josta vapautettuna se tekee hyviä osumia joka kerta. Näitä on sitten naksuteltu ja haastettu lisäämällä erilaiset liikehäiriöt ja muuttamalla etupalkan sijaintia (vinot exitit). Myös 180 asteen käännöksiä ja etupalkattomia (putkeenlähetys) kokeiluja on tehty. Toistoja on tehty noin 20/treeni ja treenikertoja on ollut 4. 







Eilisissä kimppatreeneissä palasimme takaisin pussinpaino & kaksi lankkua -set upiin, koska en enää keksinyt tapoja haastaa koiraa helpotetulla set upilla. Ja joku lamppu oli syttynyt!! Saimaa teki hienoja osumia toisensa perään, mitä nyt muutaman kerran missasi, kun sisääntulo oli vinompi. Nekin korjasi toisella kierroksella. Myös 180 asteen käännökset olivat hienoja. Aloitin joka kierroksen yhdellä helpotetulla (itselle muistiin: Sai istuu viiden välin päässä kontaktipinnasta).

Nyt varmaan jatketaan sekoittamalla vauhdittomia ja vauhdillisia treenejä. Jos onnistumisprosentit ovat eilisen luokkaa, on syytä jyrkentää kulmaa ja lisätä puomin keskipala suht nopeasti. Täytyy myös muistaa lisätä mukaan sellaisia toistoja, joissa mennään suoraan mutta palkka tulee lennosta, jotta Saimaa ei ala ennakoida 180 asteen käännöksiä aina silloin, kun etupalkka puuttuu.



sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Saimaa 1v 2kk agilitykuulumisia

Saimaasta ei pitänyt tulla päätoimista aksakoiraa, mutta talven lajivalikoima on niin rajoittunut, että pelkkää agilityahan tämä elämä on. Onneksi pian koittaa kevät ja päästään muidenkin lajien pariin :)
Saimaa on osoittanut kivaa luontaista talenttia telinevoikkaan. Se on kropaltaan hyvin elastinen ja joustava, ja vaikka se ei ole samanlainen loputon voimapesä kuin Sätkä, on sillä hyvä ponnistusvoima ja kehonhallinta. Saimaa on pelottavan nopea ja se rakastaa käännöksiä yli kaiken! Sen mielestä agility voisi olla pelkkiä putkia ja käännöksiä. Eniten duunia tarvitsisi tehdä mielentilan kanssa, sillä vaikka pennulla ei tehdessä keitä yli, on kentän laidalla odottelusta tullut vähän hankalaa, ja siirtymissä äänenkäyttö on kivaa.

Treenaamme siis kerran viikossa Purinalla "pentukimppiksessä" (ovatko yli vuoden vanhat jo junnuja?), ja lisäksi tulee satunnaisesti käytyä hallilla omatoimitreenaamassa. Kimppiksemme on ihana, kaikilla on melko samanlainen lähestymistapa agilityyn ja osaamista löytyy tasapainoisesti eri osa-alueisiin. 

Aloitamme kaikki treenit hyppytekniikalla, ja talven aikana on tehty ainakin erilaisia variaatioita perussarjasta, kasvavaa sarjaa, etäisyyden arviointia, slicea, taipumista ja set pointtia. Saikku suoriutuu kaikesta kauniilla tekniikalla, tosin ylipitkä perussarja liikehäiriöllä oli hiukan haastava :D Etäisyyden arvioinnissa raja on ollut 13 jalkaa ja set pointissa ollaan käyty (kerran) 60cm. (Yleisesti hypyillä Saimaan rimat ovat olleet 20-35cm, nyt muutama kerta on kokeiltu 40cm.) Syksyllä Vappu kävi kouluttamassa HAUlaisia ja mun molemmat koirat osallistuivat, Saimaa oli hyvä ja sai luvan tehdä "kaikkea". Nyt varasimme Veeran kanssa Vapulta yksärin, jotta saamme tilannetarkastuksen ja lisää etenemisohjeita.

Muuten olemme treeneissä tehneet paljon Silvia Trkmanin juttuja. Lilla Siims on siis opetellut käännökset cik&cap-metodilla. Sheippasin sille ensin kotona esineen kiertämisen (hitto että useamman peräkkäisen kierroksen saaminen sheippaamalla oli vaikeaa, kun halusin sen tapahtuvan pelkästä suullisesta vihjeestä!), jonka jälkeen Saikku sai kiertää kaiken maailman puunrungot ja lipputangot. Panostimme tiiviyteen, lähetyksiin, itsenäisyyteen ja ohjauskuvioihin (valssi, persjättö, sylkkäri, poispäinkääntö, käteentulo). Yksi treeni kesti muutaman minuutin ja treenikertojakaan ei paljoa ollut, lähinnä leikimme naksuttimen ja lelun kanssa.

Alkuun kuljeskelin Saimaan kanssa hallissa ja palkkasin, kun se kävi suorittamassa putkia ja rimat alhaalla -hyppyjä. Myöhemmin lisäsin mukaan cik&capeja, matalaa rimaa ja kahdeksikkoja. Tämä kaikki pyörittely aiheutti sen, että kun yritin tehdä Sain kanssa serpentiinin alkeita (hyppysuora putkien välissä), se ei osannut hakea suorassa olevia hyppyjä juuri lainkaan. Rakensin siis muutamana kertana putki-hyppy-putki-hyppy -ympyrän, jota tykiteltiin menemään ja johon lisäsin hyppyjä vähitellen. Kun pääsimme lopulta varsinaiseen serpentiiniharkkaan eli kun kolmen hypyn suora alkoi sujua, sai hyppyjä vinouttaa aika reipasta tahtia. Nyt hypyt ovat jo melkein linjassa keskenään. Mukaan on tähän mennessä sekoitettu cik&capeja, jotta koira ei vain aivottomasti luukuta, ja Saimaa osaa hämmästyttävän hyvin jarruttaa täydestä vauhdista käännökseen pelkästä suullisesta vihjeestä. Mä todella vannon nykyään cik&capin nimeen!

Hyppytekniikkaa ja serpentiiniä olemme tehneet siis noin kerran viikossa, ja jouluna aloitin Saimaan kanssa myös jännittävän uuden projektin eli juoksukontaktit. Olen nyt jo helisemässä, kun Saimaa liikkuu niin hurjaa vauhtia, joten juoksarit eivät ehkä ole se paras idea ever. Mua kuitenkin kiinnostaa oppia kouluttamaan juoksareita, ja vakaasti uskon, että hädän tullen voin opettaa pysäytyskontaktit aika nopeasti.
Käytämme näin alkuun Trkmanin metodia, jossa viimeisimpänä lisänä on juoksareiden yhdistäminen kujakeppeihin. Toisin sanoen irtokepeistä (meillä 2by2-keppiparit) tehdään kuja lankun ympärille ja koira ehkä oppii kaksi asiaa yhden hinnalla. Tai sitten ei, mutta eipä noista haittaakaan ole. Saimaa aloitti projektin juoksemalla pitkän käytäväräsymaton yli (hallilla, ei missään käytävässä), ja alkuun en keskittynyt askellukseen, annoin vain juosta. Treenasimme matolla ehkä viisi kertaa, ja pääpaino oli juoksemisen lisäksi haastavilla sisäänmenoilla. Mulla oli yleensä toisella puolella mattoa U-putki ja toisella kaksi erillistä siivekettä, joita Saimaa kiersi ja joiden sijaintia muuttamalla lisäsin sisäänmenohaasteita. Kepit auttoivat tässä kovasti.
Seuraavaksi olisi ollut maassa olevan lankun vuoro, mutta laiskuus iski enkä jaksanut hommata sellaista. Puomin alastulon sai kyllä irti, mutta se piti kaivaa maahan, jotta alku- ja loppupää eivät olleet vaarallisen irti maasta. Otin siis yhden session kaivetulla puominpätkällä, jonka jälkeen siirryin sellaiseen viritelmään, jossa ylösmeno ja alastulo on laitettu hyyyyvin matalaksi A:ksi pussinpainon päälle ja maassa olevia päitä on kaivettu vähän hiekkaan. Kepit ovat yhä puomin ympärillä.

Tätä viritelmää käytämme siis tällä hetkellä. Aloin heti maton jälkeen kiinnittää huomiota askellukseen, mutta ainakaan vielä ei Saimaalla ole tarkkaa käsitystä siitä, mistä palkka tulee. Se tarjoaa parhaita osumia silloin, kun suoraan puomin edessä on irtosiiveke kierrettäväksi, suora putki taas pahentaa loikkia. Hyvä kikka on myös jäädä itse puomin alkuun ja olla ihan paikoillaan. Käännöksiä kokeilin kerran, ja keppien ansiosta ne näyttivät tosi hyviltä. Onnistumisprosentti on tällä hetkellä kuitenkin liian alhainen, ja ensi kerralla aiommekin kokeilla sitä, että appari naksauttaa osumat. Ehkä se lamppu syttyy naksun avulla?

Kotona teemme naksuttelusessioiden ohella kehonhallintatemppuja ja tasapainotyynyjumppaa. Mä tykkään ihan hirveästi tästä alkuvaiheesta, kun pääsee opettamaan koiralle kaikkea hauskaa ja haastamaan itseään kouluttajana! Saan tutustua agilityyn uuden tyypin kanssa ja oppia tekemään asiat meille sopivalla tavalla, mikäs sen mukavampaa :) Olen niiiin paljon enemmän kouluttaja ja niiiin paljon vähemmän kisaaja. Saikku kisaa sitten joskus jos on valmis, mutta matka on ehkä miljoonasti hauskempi kuin määränpää!

Siimsin elämän eka ratatreeni pari viikkoa sitten.

tiistai 9. helmikuuta 2016

Yksi terve, yksi sairas

Sätkä loukkasi itsensä ennen joulua. Se alkoi ontua vasenta etujalkaa aksatreenien jälkeisenä iltana, ja mun villi veikkaus on, että hauis venähti tai revähti. Lihas oli normaalilämpöinen, anturat kunnossa ja jalkaa sai väännellä. Pidettiin muutaman viikon tauko ja käytin Sätkän Petralla, joka löysi oikealta puolelta tiukan rintalihaksen ja haban. Tukot aukesivat suht helposti, ja viikon levon jälkeen Sätkä kävi Heikin kanssa kisaamassa kolme starttia. Heikki tarkkaili jalkaa kisoissa mutta ei nähnyt mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Kotona Sätkä kuitenkin ontui jalkaa aika voimakkaasti levon jälkeen, ja samoin kävi seuraavana aamuna. Palasimme siis tauolle, ja ontumista ei ole ollut nyt yli kuukauteen. Tammikuun lopulla Sätkä sai Petralta luvan normaaliin arkiliikuntaan (=enemmän vapaana) ja epärevittelevään tokoiluun. Koiran kroppa oli aika pahasti jumissa sillä käynnillä, mikä on varmasti osin peruja loukkaantumisesta ja osin tammikuun paukkupakkasista ja sitä seuranneesta liukkaasta kelistä. Olen kuitenkin iloinen, että voin pitää Sämiä vapaana enemmän, koska nyt koira saa liikeradat niin paljon paremmin auki ja lihas aktivoituu! Pakkasilla oli hankala käydä "pitkillä ja reipasvauhtisilla hihnalenkeillä", kun sekä ihminen että koira jäätyivät nanosekunnissa.
Vasen hauis oli siis aika pahasti jumissa, ja Petra laseroi sitä session lopussa. Uusi aika on nyt keskiviikkona, katsotaan mikä on tuomio. Tämä tauko alkaa käydä Sätkän aivoille, mikä näkyy bc-obsessiivisuuden lisääntymisenä. Eka kuukausi oli ihan ok, mutta nyt lelujen kyttäily jää herkästi päälle.
Sätkä on vähän sellainen ikijumissa oleva koira, jota pitää käyttää joka kuukausi fyssarilla, jotta ranka pysyy liikkuvana ja kroppa edes jotenkin kuosissa. Aksatauot eivät ole näkyneet kropassa tukkoisuuden vähenemisenä, ja kaikki Sätkän tuntevat tietävätkin, että Sämi ei pahemmin itseään säästele oikein missään. Pelkkä normaali arki riittää pitämään lihakset paketissa, huoh...
EDIT: Sätkä oli fyssarilla normaalissa tekevän koiran kunnossaan eli saamme hiljalleen palata normaaliin treenielämään!

Saimaa sen sijaan on terve kuin pukki! Käytin sen luustokuvissa Mevetissä (lonkat, kyynärät, olat, selkä), ja niin se hassu pieni eläin sai koiranettiin hienoa riviä: A/A, 0/0, VA0 ja LTV0. Selkäkuvien ei pitänyt lähteä Kennelliittoon, mutta joku kämmi kävi matkalla ja lausuntomaksu tuli mailiin. Hyvä vaan, koska ell puhui jostain neljännestä ristiluunikamasta ja mua jäi mietityttämään harmittomuusvakuutteluista huolimatta. Nysse on virallisesti terveeks todettu!
EDIT: Eli selkeydeksi. Yksi nikama hännän puolelta on luutunut ylimääräisenä kiinni ristiluuhun, ja niitä on nyt neljä kolmen sijaan. Lantion puolella nikamaväli on siisti ja normaali. Kuvia on arvioinut ell, tutuntuttu Kennelliitosta sekä fyssari ja kaikki ovat todenneet, että ei pitäisi haitata koiraa.

torstai 4. helmikuuta 2016

Remmiräyhäkö?

Haja-ajatuksia Saimaan remmikäytöksestä.

Saimaa alkoi haukkua muille koirille jo ihan pikkupentuna. En alkuun huolestunut tästä ilmiöstä, koska pentu vaikutti rohkealta eikä koskaan peruuttanut vieraasta koirasta poispäin. Ajattelin, että jos jätän käyttäytymisen huomiotta, koirakin unohtaa sen. Jälkiviisaana voin todeta, että kuusi viikkoa odottelua oli liian pitkä aika - toimintamalli oli ehtinyt iskostua vahvasti pennun mieleen. Pentu oli myös alkanut yleistää haukkumista lapsiin ja satunnaisiin ihmisiin.

Mun oli vaikea myöntää, että pentu oli reaktiivinen ja epävarma lenkillä tapahtuvissa kohtaamisissa. As said, Saimaa ei koskaan peruuttanut poispäin. Sen sijaan se nosti keesin pystyyn, räkytti ja pyrki hihna kireällä kohti koiraa/ihmistä. Jos virhe nro yksi oli liian pitkä odottelu ennen asiaan tarttumista, oli virhe nro kaksi mun epävarma toiminta. Mulla ei ollut selkeää mallia jonka mukaan toimia, joten yritin kaikkea sekalaista, kuten namilla houkuttelua, visuaalisen ärsykkeen blokkaamista kääntämällä koiraa tai seisomalla sen edessä sekä kieltämistä. En päässyt läpi millään näistä.

Onneksi älysin suht nopeasti kääntyä kasvattajan puoleen, varsinkin, kun Elinalle jääneellä Hiili-veljellä oli samantyyppisiä ongelmia. Elina suositteli vastaehdollistamista ja antoi hyviä vinkkejä itse toteutukseen. Lisäksi luin kannesta kanteen Jonnalta lainaamani Leslie McDevittin "Control Unleashed: The Puppy Program" -kirjan, joka osoittautui ehdottomasti parhaaksi lukemakseni koirakirjaksi ikinä. Kirjasta poimin lenkkikäyttäytymisen kannalta tärkeimpinä asioina Look at That! -pelin (LAT), Leave it -pelin ja Off switchin. LAT on vastaehdollistamista parhaimmillaan: pelin idea on, että koira bongaa asioita ympäristöstä ja saa siitä palkkaa (koira "näyttää" ärsykkeen omistajalle vilkaisemalla sitä ja kääntymällä salamannopeasti kohti omistajaa). Leave it on tietenkin asioista luopumista, ja Off switch taas opettaa koiraa säätelemään mielentilaansa intervalliharjoitusten kautta. Jokainen näistä harjoituksista oli tavallaan entuudestan tuttu, mutta McDevitt tarjosi selkeät ohjeet niiden toteuttamiseen ja ennen kaikkea soveltamiseen.

Saimaan haukkuminen oli tässä vaiheessa eskaloitunut sellaiseksi, että Arttu ei halunnut viedä sitä ulos ollenkaan (Arttu suostuu normaalisti ehkä kerran viikossa pissattamaan koirat). Saimaa reagoi koiriin n. 30 metrin säteellä, lapsiin aina heidän juostessa ja aikuisiin ihmisiin, jos hetki sitten koira tai lapsi oli pistänyt aivot hälytystilaan. Jos Saimaa pääsi kerran räkyttämään esim. koiralle, se reagoi selvästi voimakkaammin kaikkiin seuraaviin ärsykkeisiin - palautuminen ei siis ollut erityisen hyvää. Pahinta käyttäytyminen oli meidän rappukäytävässämme, pihallamme ja talon ympäristössä. Toisaalta esim. agilitykisoissa Sai ei haukkunut millekään (ärsykeyliannostusta, lähtökohtaisesti parempi mielentila...).

Suurin ongelma koulutuksessa on varmasti ollut se, että ympäristöä ei voi kontrolloida. Suunnitellusti kaukaa tehdyt harjoitukset auttoivat, koska emme ylittäneet ärsykekynnystä ja saimme paljon onnistumisia. Mutta joka päivä oli koiraa altistettava myös yllättäville ärsykkeille, jotka laukaisivat reaktion. Takapakkia on tullut aina välillä.

Ideana siis oli, että kun näköpiiriin tuli jotain haukuttavaa, ilmestyi mun taskusta namipussi - ja kun haukuttava katosi, namipussi katosi. Suoraan suuhun syötetyt namit olivat huono idea, Saimaata kiinnostivat selvästi enemmän heitellyt namit ja maahan kaadetut namit. Käytännössä siis pyrin ennakoimaan tilanteita ja väistämään/ottamaan etäisyyttä, ja Sain huomatessa vastaantulijan aloin heitellä nameja edes takaisin. Toinen vaihtoehto oli levitellä namit maahan, mikä myös tuki oikeaa mielentilaa.

LATin kohdalla epäonnistuin. Saimaa oppi tosi nopeasti yhdistämään "Missä koira?" -kysymyksen kiihtyneeseen mielentilaan, mikä ei tietenkään ollut tarkoitus. Jätettiin siis se pois, mutta pidettiin Leave it mukana "jätä"-vihjeellä.

Tällä hetkellä tilanne on aika hyvä. Saimaa osaa "jätä"-vihjeen hyvin, ja namien unohtuminen kotiin ei ole katastrofi. Haukkuminen vähentynyt huomattavasti, tosin Saimaa on herkkä provosoitumaan, jos toinen koira elehtii "väärin". Huomio ohitustilanteessa on jakautunut mun ja vastaantulijan välillä 70%-30%, ja tätä suhdetta haluaisin vielä parantaa. Ikä on varmasti osatekijä kasvaneessa itsehillinnässä. Kaikkein hienoin juttu on kuitenkin nopea palautuminen, hälytystila ei jää päälle muutamaa metriä pidemmäksi aikaa.

Saimaa ei vieläkään tarjoa kontaktia itsenäisesti, joten siinä olisi työnsarkaa. Namien unohtuessa kotiin olen palkannut hihnalla tai maasta löytyneellä kepillä, mutta tykkään ruokapalkasta enemmän. Saimaan reaktiivisuus on ollut hyvä oppimistilaisuus mulle, ja olen päässyt kehittämään omaa ymmärrystäni sekä kouluttamisesta että palkan ajoituksen tärkeydestä. Olen myös oppinut ymmärtämään remmiräyhäkoirien omistajia. Aikaisemmin remmiräyhän nähdessäni saatoin ajatella, että voi sua koirapolo kun sulla on niin kykenemätön ihminen hihnan toisessa päässä! Nyt ymmärrän, että ei se aina niin helppoa ole :D Sympatiani siis kaikille reaktiivisille koirille ja heidän ihmisilleen, huh.

Saimaa on tästä pienestä puutteestaan huolimatta mahtavan ihanan helppo pieni tyttönen <3