perjantai 30. joulukuuta 2016

Xtreme Foundations -innostusta & Saimaan agilityvideoita

Joululahjaksi itselleni ostin Silvia Trkmanin uuden Xtreme Foundations -DVD:n. Minulla on ennestään Agility Diary, ja agiseuran kirjastosta olen aikanaan lainannut Puppy Diaryn, Fun, Fast & Fabulous Weavesin, Foundations Funin sekä Cik&Capin. Voisi siis sanoa, että fiilaan kyseisen kouluttajan metodeja ja tyyliä. Saimaa on opetettu pitkälti näitä juttuja käyttäen, ja juoksukontaktitkin treenattiin osittain Trkman-style. Parhaita juttuja Trkmanin metodeissa ovat mielestäni koiran itsenäisyys, estehakuisuus ja ennen kaikkea se, että treenaaminen on todella hauskaa ja koukuttavaa.

Kun aikanaan koulutin Sätkälle agilityn alkeita, ajattelin olevani niitä ihmisiä, jotka tekevät pohjat todella huolella. Senaikaisen yleiskäsityksen mukaan näin varmasti olikin, ja Sätkällä on tänäkin päivänä todella varmat&itsenäiset kontaktit, kepit ja lähdöt sekä hyvä hyppytekniikka. Saimaan agilitypolku on kuitenkin avannut silmäni kokonaan uudelle maailmalle, jossa koiralle voi opettaa ihan mitä vain! Jos teen samaa rataa molempien koirien kanssa, on Saimaa se, johon luotan eri tilanteissa ja jonka kanssa mulla on harvoin kiire mihinkään, vaikka se on noista kahdesta nopeampi. Paha sanoa kuinka iso osa tästä tulee Saimaalta luonnostaan (se on todella elastinen ja hienosti kroppaa käyttävä koira) ja kuinka paljon uusi koulutustyyli vaikuttaa.

Avainjuttuja ovat olleet käännösvihjeet hypyille, koska vahvan kääntymisen lisäksi ne ovat tuoneet Saipalle itsenäisyyttä ja lukitusvarmuutta. Serpentiinitreenin myötä slice-hyppäämistä vaativat ohjaukset (päällejuoksut, saksalaiset jne.) ovat tulleet aika lailla itsestään, ja vahvoiksi opetetut takaakierto- ja välistävetovihjeet ovat varmasti tulevaisuuden valttimme. Juoksupuomi alkaa olla älyttömän cool, ja vaikka se välillä tuo ratatilanteisiin pientä hasardia (koska ohjaaja on hidas), on siitä usein etua 2on2offiin nähden. Siis muutenkin kuin nopeutensa puolesta. Ideaalisti Saimaa suorittaa puomin jälkeisen esteen itsenäisesti suullisesta vihjeestä, jolloin mun ei tarvitse olla saattelemassa sitä joka paikkaan ja voin jo sijoittua jatkoa varten.

Xtreme Foundationsissa käsitellään neljää pääteemaa: haltuunotot, takaakierrot, keppihäiriöt ja suulliset erottelut. Tärkein pointti on näiden temppujen itsenäisyydessä. Jos todella haluaa haastaa koiraa ja opettaa sille parhaat mahdolliset taidot, tulee sitä haastaa reilusti enemmän kuin perus kolmosluokan rata vaatisi. Silvian Len takaakierrot onnistuivat suullisesti, vaikka ohjaaja oli monta metriä takana ja koiran linja suoraan kohti hyppyä, Bi erotteli esteet toisistaan, vaikka niitä oli neljäkin erilaista samassa sumpussa jne jne. Hyvin motivoiduilla haltuunotoilla koirat ohittivat ihan minkä tahansa loogisen esteen hidastamatta ja kysymättä.
Nyt on siis treenihinku entistä korkeammalla, niin siisteiltä Silvian koirien taidot näyttivät! Saimaalla on jo hyvä suullinen haltuunotto (tasapaino nykyään jopa vähän kallellaan haltuunoton puoleen, pitäisi lisätä taas itsenäisyyttä), mutta haluaisin saada sen vielä vähemmän riippuvaiseksi mun kropan käännöstä. Kepeillä olemme kaukana tavoitteesta, ja niitä pitäisikin muistaa tehdä ihan joka treeneissä. Takaakiertoihin tulisi treenata ensin parempi erottelu (käännöskäsky vs takaakierto), jonka jälkeen voisin haastaa etäisyydellä ja huonoilla linjoilla. Ja suullista este-erottelua ei olla tehty ollenkaan, joten siinä olisi ehdottomasti parantamisen varaa!

Saimaa on treenannut melkein päivälleen vuoden juoksupuomia, ja merkkipäivän kunniaksi videoin tämänhetkistä treeniämme. Videolta näkee, että suoraan mentäessä Saimaa tekee melko täydellisiä osumia, mutta käännöksissä on vielä parantamisen varaa. Nekin ovat kyllä harpanneet reilusti eteenpäin sitten syksyn pulmien!


Toinen videopätkä on ratatreeniä. Hyvin näkyy Saimaan tämänhetkinen suurin haaste eli hyppytekniikan satunnainen hajoaminen, kun tulee kiire. Sai ajautuu liian lähelle rimaa ja rykäisee siitä yli pää ylhäällä. Pitäisi keskittyä ohjaajahäiriöihin hyppytekniikkatreeneissä! En ihan käsitä miten nuo rimat eivät tule alas, sen verran nuollen Saimaa niitä suorittaa :D


torstai 29. joulukuuta 2016

Viestiä ja aksaa kavereiden kanssa

Viestiltä autolle palatessa näkyi taivaalla harvinainen valoilmiö, piti ihan kaivaa puhelin esiin!

Keskiviikkona vietettiin pitkästä aikaa kunnon treenipäivä! Aamusta ajoimme Veeran kanssa Vaakkoihin treenaamaan viestiä ja siitä suoraan Hurtalle treenaamaan agilitya Tiian kanssa. Kivaa!

Viestillä halusin juoksuttaa Saimaalle vähän pidempää matkaa. Koirat juoksivat B-A 600m, A-C 800m ja C-A 800m. Kaikki kolme koiraa kävelivät mun kanssa B:lle harvinaisen helposti, mutta odotuskäyttäytymisen treenaaminen oli hankalaa, kun yksin lähettelin kaikkia. Sätkän piti lähteä Rinnan jälkeen tokana, mutta ahdistuskohtaus iski ja se palasi viimevuotiseen "emmä sua voi tänne metsään yksin jättää" -moodiin. En osaa sanoa minkä verran vaikutusta oli edellisissä treeneissä käyneellä säädöllä (mä vähän eksyin ym) ja minkä verran sillä, että viedessäni Sätkää lähtöön Saimaa päätti napata mua takareidestä ja saatoin sanoa Saimaalle asiasta aika tiukasti. Sätkä sai sitten kävellä mun kanssa C:lle, josta se muiden juostua lähti ihan hyvännäköisesti, mutta ilmeisesti kävi muutaman kerran B:llä kääntymässä eikä edennyt pidemmälle. Sätkä on normaalisti todella hyvä juoksija, mutta mun ollessa etenevä pää se on näköjään herkkä kaikille tahattomille ongelmille. Päitä vaihdettiin sen jälkeen kun Sätkä sai VK2:sen, ja koska Rinnan juoksut tuntuvat sujuvan näin paremmin, emme todennäköisesti vaihda mua takaisin A:lle ennen kuin Rinna on päässyt kokeeseen. Sätkä-raukan aivoissa näyttäisi tässäkin lajissa olevan tasan kaksi asetusta: "jee viestii juostaan" ja "apua ahdistaa en ikinä hylkää Inkaa". Täytyy miettiä miten jälkimmäistä lähtisi korjaamaan.

Saimaa oli taas lapsinero. B:ltä se lähti hyvin mutta kävi kääntymässä samassa kohtaa kuin Sätkä ja palasi takaisin. "Mene vaan" -kehoituksella Sai kääntyi takaisin ja ratkaisi hienosti ongelmakohdan. A-C ja C-A sujuivat ongelmitta. Kuudes varsinainen treeni ja koira juoksee 800m matkaa, milloinkohan pilvilinna romahtaa 😂

Aksassa teimme valmiina ollutta rataa, josta bongasin Saimaalle muutamia treeniaiheita:
  • Tiukat käännökset pituudella (tarkoitus ei ole kääntyä jo ekalla pituuskepillä).
  • U-putken hakeminen takaa lähestyttäessä.
  • Takaakierrot pitäisi saada vahvemmin suullisen käskyn alle, jotta mulla on varaa olla myöhässä.
  • Puomilla Saimaa valitsee tosi helposti suoraan edessä olevan hypyn ellen rytmitä käännöstä selkeästi = suullinen erottelu paremmaksi.
Rata oli meille liian vaikea, mutta olin tosi tyytyväinen moneen pätkään! Jälleen kerran totesin suullisten kokoamisvihjeiden hyödyn, ja lisäksi rimat pysyivät kivasti ylhäällä.

Seuraavalla kiekalla treenasin keppikulmia radanomaisesti lähestyttäessä, ja Saimaa yllätti täysin hoitamalla lähes kaikki haasteet. Keppien jälkeen otin muutaman toiston puomia, ja taas kerran totesin, että mun ohjauksella on iso merkitys (Saimaa tykitti ei-ohjatusta "takaa"-vihjeestä taas edessä olevalle hypylle & rytmitetystä versiosta haki hienosti takaakierron).

Lopuksi tarkistin vielä "tässä"-vihjeen toimivuuden tekemällä houkuttelevien putkien ja loogisten hyppyjen ohituksia & palkkaamalla joko uudella putkella tai lelulla. Muutamat A-toistot sujuivat hyvin, yksi osuma oli vähän siinä ja siinä mutta Saimaa tarjosi myös todella matalia osumia.

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Tuomarikolleegio

Jeesattiin tulevia tokotuomareita ja käytiin tyttöjen kanssa Klaukkalassa tekemässä kokeenomaiset setit. Saimaa suoritti avoimen liikkeet miinus paikallaolo, Sätkä taas evl:n liikkeet plus avon ja voin paikallaolot. Liikkeet suoritettiin mahdollisimman kokeenomaisesti, mutta jos eka yritys meni nollille, pyysivät tuomarit välillä uutta suoritusta, jotta saivat jotain arvosteltavaa. Liikkeiden välissä sai palkata.

Saimaa

  • Seuraaminen oli kivaa, Saikku on niin iloinen, energinen ja korrekti. Kun ekaa kertaa mentiin kohti peiliä, Sai olisi halunnut jäädä ihailemaan omaa peilikuvaansa, joten siinä ylimääräinen käsky. Mun vasen käsi on vähän jäykempi kuin oikea.
  • Liikkeestä seisominen ei ekalla yrittämällä onnistunut, tokalla annoin käsiavun ja näin toimi hyvin.
  • Luoksetulossa Saimaa nousi mun perään ekalla jätöllä, uusi yrittämä oli hyvä.
  • Liikkeestä istuminen oli mun mielestä perfect, mutta sain kommenttia hassusta askelluksesta käskyn yhteydessä. Tätä voisi videoida, jotta ei kisoissa tule virhettä.
  • Liikkeestä maahanmenossa ei korjattavaa.
  • Ruutuun Saimaa - ihme ja kumma - löysi tiensä (olin käynyt ennen liikkeitä tekemässä yhden ruudun ihan läheltä just in case), mutta mä hätäilin ja pysäytin ihan liian ajoissa. Maahan Siims ei tietenkään osannut mennä ekalla käskyllä, ja kun lopulta meni, etutassut olivat ruudun ulkopuolella.
  • Nouto oli hassu. Saimaa ei osannut jarruttaa liukkaalla matolla ja sähläsi siksi noston kanssa, ja lopputulemana kapula tarttui mukaan laipasta. Koira hämmentyi tästä oudosta kantotavasta ja tuli luokse vähän epävarmana & jäi turhan kauas eteen. Sain otettua kapulan siitä, mutta "sivu"-käskyllä Saimaa kuitenkin korjasi ensin tiiviimmäksi eteen.
  • Kaukoissa tuli eniten treenattavaa. Itse vaihdot olivat hyviä, mutta joka välissä Saimaa katseli ympärillä olevia tuomareita, ja mun piti päästellä pieniä ääniä & liikuskella saadakseni sen huomion ennen uuden vihjeen antamista.
  • Hyppy oli hyvä.
  • Merkinkierto oli myös hassu. Saimaa ilmeisesti näki merkin peilikuvan ja yritti ensin mennä sinne, jonka jälkeen se hämmentyneenä bongasi oikean merkin ja kiersi sen epävarmasti ravilla.
Olin tosi tyytyväinen Saimaan suoritukseen. Olimme yhdessä kehässä ja Saimaa vastasi kivasti sosiaaliseen palkkaan. Palkkasin namilla muutamassa välissä, mutta aina vasta sosiaalisen palkan jälkeen. Pari haukahdusta pääsi, mutta ei mitään häiritsevää. Vauhtia pitäisi saada juoksuliikkeisiin lisää, mutta en usko sen olevan Saimaan kanssa ongelma :D Ja treeneissähän se tekee noudot, luoksarit ja merkinkierrot hirveää kyytiä, nyt vain peilit ynnä muut häiritsivät beibin keskittymistä. 
Ruudun parsin kasaan viidessä treenissä tätä tapahtumaa varten, joten ei ihme, että se ei vielä suju! Targetti jää nyt hetkeksi tauolle ja Saimaa saa juosta piiitkiä matkoja lelulle, eiköhän se ruudun riemu sieltä löydy. Kaukoissa taas treenaamme seuraavaksi kaiken maailman häiriöitä, samoin merkinkierrossa.

Saimaa on ylipäätään treenannut tokoa tosi vähän, ja siltä puuttuu varmuus monessa asiassa. Sen oppimiskyky on kuitenkin todella hyvä, ja muistelen, että muutamakin kouluttaja on ehdottanut koiran haastamista ja häiriöiden lisäämistä ymmärryksen kehittämiseksi. Että olisikohan siinä treenattavaa ;)

Tiia kuvasi muutaman liikkeen videolle.

Sätkä
  • Paikallaolot (avo, voi, evl) sujuivat kaikki hyvin, voin makuussa oli vähän haistellut, kun ohjaajat menivät piiloon.
  • Seuraaminen oli, no, aika kamalaa :D Sätkää ahdisti seinän takaa kuuluva vasaran pauke, ja kontakti oli melko olematonta. Tuomarit puuttuvat tähän yleensä aika vähän, kun koiran paikka on korrekti ja se suoriutuu kaikesta, mutta mun mielestä ei ole kivaa kun koiralla ei ole kivaa. Peruuttamisessa unohdin antaa peruutuskäskyn ja Sätkä yritti kovasti tarjota eteentuloa.
  • Zetassa seisoi istumisen.
  • Luoksetulo oli erikoinen, sillä Sätkä ei pysähtynyt mun ekasta käsimerkistä. Siis Sätkä, mun pomminvarma stoppaaja, joka saa aina luoksarista 9-10. Luulen, että sitä ahdisti takaa kuulunut pauke :( Maahanmeno ja loppuosa ok.
  • Ruudussa Sämi päätyi ekalla lähetyksellä ympyrästä ohi, toka yritys oli hyvä ja itse ruutu tietenkin taattua Sämi-laatua.
  • Ohjattu meni lopulta rikki! Sätkä lähti ekalla lähetyksellä suoraan kapulalle, tokalla sitten epävarmasti merkille. Loppuosa hyvä, vähän vino eteentulo ja pa.
  • Tunnarissakin oli ekan yrityksen ongelma. Sätkä nosti oman, tiputti sen ja haisteli ihan muuta vähän aikaa, sitten toi väärän. Tokalla yrityksellä teki muuten hyvin (!!!), mutta tuonnissa puraisi kapulaa niin, että rusahdus kuului.
  • Kaukot sujuivat hyvin, ainoa liikkuminen tapahtui s-m-vaihdossa.
  • Kiertohyppynouto olikin sitten treenaamattomuuden taidonnäyte. Sämi jäi kiinni liikkuriin, joten aikani odottelin että katse irtosi keskemmälle. Sitten Sätkä lähti kapulalle ---> kutsuin pois ---> uusi yritys. Nyt meni samalle kapulalle, pysäytin ja toistin kiertovihjeen. Tötsä löytyi, mutta pysähtyi seisomaan eikä istumaan (käskin vielä istumaan, mutta kuulemma on -2p, käskin tai en). Loppuosa ok, multa pieni kroppa-apu hypyllä.
Halusin rikkoa koekehän ahdistuskaavaa, joten Sätkä sai sosiaalisen palkan jälkeen nousta mua vasten syömään palkkaa (pullaa!). Sät toimi kehässä tosi yllätyksettömästi, koska rutiinit ovat Sätkän mielestä ihan parhaita. Vuoroa odotellessa se oli melko ahdistunut, tärisi ja kuolasi. Rakastan Sätkässä ihan kaikkea, mutta voi kun soisin sille niin mielelläni paremmat hermot!

Näin siis kaivettiin toko-Sätkä naftaliinista. Muistin taas Sätkän kanssa kisaamisen hyvät ja huonot puolet. Huonoa on kisa-ahdistus (seuraaminen), hyvää taas kaikki, missä saa juosta ja mitkä Sätkä osaa (ruutu <3). Sämi on parhaimmillaan tosi näyttävä ja voimakas, ja vähän tuli taas sellainen fiilis, että pitäisikö sen kanssa oikeesti tähdätä SM-kisoihin. Ei me kyllä moisen häiriökasan keskellä voida parastamme näyttää, mutta olisi hauska osallistua. Jos nyt treenaisi kaikessa rauhassa varmuutta ja kehäfiilistä ja kokeilisi kisata maalis-huhtikuussa?

torstai 24. marraskuuta 2016

Saimaan ekat kisat

Saimaa starttasi agikisauransa puolitoista viikkoa sitten Ojangossa Savikon Sepon radoilla. Olin kisojen jälkeen todella tyytyväinen tirriäiseen! Kaikki jutut, joita ollaan huolella treenattu, toimivat hienosti, huonommin taas sujuivat ne vähemmälle huomiolle jääneet. Eli kannattaa treenata :D

Puomi oli molemmilla aksaradoilla sairaan hieno (suorat exitit), samoin käännökset hypyillä, eikä Sai tehnyt yhtään lentokeinua. A:t olivat vähän hasardeja, ekalla ylitys oli siisti mutta ei osumaa, tokalla osui mutta ei ollut paras mahdollinem ylitys. Kepit löytyivät ekalla yrittämällä 1/3 kertaa, mutta eipä meillä niitä paljoa ole radan osana ollutkaan. Ja rimoja tuli alas 2 per rata, koska huuups olen unohtanut treenata valssaamista ja edellä olemista = Saimaalle tuli kiire. Ekalta radalta muistaakseni rv 20, tokalta rv 10 ja hypäriltä HYL, kun uusin keppilähestymisen. Tokalla radalla teimme nopeimman ajan, vaikka lähes törmäsimme kaksi kertaa eli linjat olivat mitä sattuu. Joku mulle tuli sanomaankin, että hitto kun on nopea koira. Tosi kiva aloitus kisaamiselle, vaikka yhteistä säveltä vielä haemmekin :)

Viime lauantaina Saimaa kävi treenimielessä juoksemassa seuramestaruusradan. Muuten olin ihan sairaan tyytyväinen, mutta kahteen kertaan tehty A ei osunut kumpaankaan suuntaan. Tokan virheen jälkeen sentään tajusin uusia sen, jotta sain kehuttua osumasta. Suullinen käännösvihje todisti jälleen kerran hyödyllisyytensä, kun lopussa sain todella kevyesti ohjattua kohdan, jossa todella montaa koiraa jouduttiin vähän kalastelemaan.

Sunnuntaina Saimaalla oli vielä kolme starttia Sipoossa Henri Luomalan (hämmentävän haastavilla) radoilla, mutta juoksimme niistä vain puolitoista. Ekalla radalla olimme Saimaan kanssa ihan eri sfääreissä, ja koko kaoottisuus lähinnä nauratti. Olin koko ajan jäljessä ja väärällä puolella, mutta no worries, ainakin meillä oli hauskaa. Jotenkin ihmeen kaupalla tulos oli vain 15 tai 20rv, eikä edes yliaikaa, what! Puomi osui, A ei. Tokalla radalla Saimaa löysi tosi hienosti 90 asteen umpikulman kepeillä, mutta puolessa välissä rataa mun ohjaus vähän heitti ja Saimaa päätyi rämpimään puomille ja hyppäämään sieltä alas. Videolta katsottuna tilanne oli ok, mutta mä säikähdin ja vein koiran varmuuden vuoksi pois.
Pian radan jälkeen Saimaa oksensi, ja autolle palatessani huomasin takakontissa pari oksennusta lisää. Pieni Siims oli kisannut varmaan tosi huonolla ololla :(

Oksentaminen jatkui vielä seuraavaan päivään ja olin melko huolissani, kun vesikään ei pysynyt sisällä ja oksennuksessa oli verta. Päivystyksestä kuitenkin neuvottiin tuomaan vasta jos menee huonoon kuntoon, ja kun Saimaa pysyi koko ajan suht virkeänä, selvisimme tästä kotihoidolla.

Seuraavan kerran kisaamme vasta, kun A ja kepit ovat paremmassa kuosissa. Treenilistalla ovat niiden lisäksi rimat (=mun edellä ohjaaminen) ja ylipäätään radan tekeminen, jotta löydämme paremmin yhteistä rytmiä.

tiistai 8. marraskuuta 2016

Juoksukontaktikooste

Noin 10kk sitten päätin ottaa vastaan koulutushaasteen ja opettaa Saimaalle juoksukontaktit. Enpä osannut silloin aavistaa mikä valtava projekti tästä haasteesta kehkeytyisi! Täältä ja täältä löytyvät edelliset kirjoitukset aiheeseen liittyen, mutta ajattelin kuitenkin koota tähän prosessin vaiheet pääpiirteittäin:

1. Matolla juoksutus. Juoksutin Saimaata pitkää räsymattoa pitkin kiinnitämättä huomiota askellukseen, ideana oli vain saada juoksuun rentoutta. Maton reunoilla oli keppejä, koska tein samalla pohjia kujakeppeihin. Otin tässä vaiheessa mukaan loivasti vinoja exitejä ja sisääntuloja putkien ja siivekkeiden avulla. Palkkana oli eteenpäin heitetty pallo.

2. Maassa oleva lankku. Seuraavan vaiheen piti olla maassa olevaa lankkua pitkin juoksutus, mutta en jaksanut hankkia ohutta lankkua, ja puomin alastulo oli niin paksu, että se piti kaivaa kunnolla maahan. Tein tätä tasan kerran, kepit yhä mukana ja palkkana lentävä pallo.

3. Matala A-viritelmä. Otin nyt mukaan sekä ylösmenon että alastulon. Nostin ne hyvin loivaksi A:ksi pussinpainon päälle ja kaivoin lankkujen päitä maahan, kepit ympärillä. Takaperinketjutin tätä viritelmää pitkin juoksemisen istuttamalla Saimaan lankulla aina kauemmas ja kauemmas alastulon päästä, ja palkka siirtyi maassa olevaksi etupalkaksi. Nyt aloin kiinnittää huomiota osumiin (kaveri naksautteli hyviä osumia) ja jackpotata onnistumisia. Seisoin itse yleensä paikoillani lähetyspaikalla, sillä minun liikkumiseni aiheutti loikkia.
Tätä tein joitain kuukausia niin, että jyrkensin varovaisesti kulmaa nostamalla keskikohtaa ensin useiden pussinpainojen päälle ja myöhemmin muurinpalikan päälle. Häivytin myös kujakepit pois ympäriltä. Saimaan juokseminen oli rentoa, mutta osumatarkkuus ei ollut kovin kummoinen. Epäilin ongelman olevan vauhdista ajattelemisessa, joten otin juoksutusten rinnalle hidastempoisempaa treeniä:

4.  Madallettu alastulo ilman vauhtia. Nostin alastulon muurinpalikan päälle ja laitoin Saimaan istumaan sellaiseen kohtaan alastulolla, että se teki luonnostaan hyviä osumia. Tässä vaiheessa esittelin myös tiukat käännökset pituuden keppien avulla. Palkka oli suorilla exiteillä edessä ja käännöksissä mulla. Nyt Saimaa alkoi osua selvästi aikaisempaa useammin, ja mukaan pystyi liittämään myös etupalkattomia toistoja esim. putkeenlähetyksen avulla. Tämä treeni toi parempaa osumatarkkuutta juoksutustreeniinkin, mutta osuminen oli molemmissa treeneissä hyvin riippuvaista Saimaan lähtösijainnista. Yhäkin olin siis sitä mieltä, että ymmärrys puuttuu. Sitten löysin youtubesta Mona Grefensteinin videon bc Qjun juoksariopetuksesta ja innostuin!

5. Manners Minder -metodi ilman Manners Minderia. Jätin nyt juoksutukset kokonaan pois ja siirryin tekemään Grefensteinin metodia mutta ilman namiautomaattia. Sen sijaan mulla oli appari etupalkan luona astumassa lelun päälle, jos toisto ei ollut hyvä. Tärkein muutos oli kuitenkin uusi kriteeri: pelkkä osuma ei enää riittänyt, vaan halusin koiran osuvan kontaktipinnan kahdelle viimeiselle palalle. Nostin alastulon maksipöydän päälle ja laitoin Saimaan istumaan ihan kontaktialueen yläpuolelle, josta vapautettuna se teki lähes aina hyviä osumia. Siitä sitten vähitellen hilasin lähetyspaikkaa ylöspäin ja odotin, että koira itse keksii muuttaa askellusta osuakseen oikeaan kohtaan. Tietyistä kohdista osuma tuli luonnostaan, tietyistä se oli tosi vaikeaa. Vaikeista kohdista hyväksyin alkuun myös lähes-hyviä osumia (entisiä hyviä osumia). Alkuun Saimaa kokeili kaikenlaista, esim. ravaamista, kävelyä ja kontaktipinnalla makaamista. Treenaaminen oli tosi hauskaa :D Vähitellen ymmärrys kuitenkin lisääntyi ja osumaprosentti alkoi olla todella hyvä.

6. Täyskorkealle puomille siirtyminen. Aika pian osumaprosentin noustua päätin siirtyä täyskorkean puomin alastulolle. Halusin nimittäin, että Saimaa oppisi asettamaan askeleensa nimenomaan tällä jyrkkyydellä. Alku oli karmea, Sai loikkasi joka kerta kontaktipinnan yli eikä tehnyt edes huonoja osumia. Palasin heti taaksepäin ja siirsin koiran istumaan ihan kontaktipinnan yläpuolelle, jotta sain palkattua hyviä osumia. Tästä siirsin sitä vähitellen ylöspäin kohdan 5 tavoin, ja hyvin vähä kerrallaan sain mukaan myös puomin keskiosan. Tähän vaiheeseen kuului lisäksi mun liikehäiriön lisääminen, ja treenasin vaihdellen Smartin puomilla ja puupuomilla. Lopulta aloin kokeilla kokonaista puomia, ja alun hutiloyritysten jälkeen Saimaa alkoi upottaa osumia myös näin. Fiilis oli aika huikea, kun ekaa kertaa juostiin kilpaa etupalkalle ja Sai teki täydellisen osuman!

7. Vieraita puomeja ja etupalkan häivyttämistä. Hurtalla on kolmea eri puomityyppiä (Smart, pari puupuomia ja oisko Agimet se vika?), joten pääsin ihan kotihallilla treenaamaan erilaista askellusta. Puupuomi oli tässä vaiheessa vaikein, mutta vähitellen sekin alkoi sujua. Lisäsin mukaan myös enemmän ja enemmän liikehäiriötä (persjättöjä, ohikiihdytyksiä, taaksejättäytymistä). Etupalkan häivyttäminen oli yllättävän vaikeaa, koska Saimaan fokus siirtyi heti pallon hävittyä muhun ja siitä seurasi loikkimista. Puomin ja pallon väliin laitettu hyppy & hyvin hidas häivytys lopulta toimivat, ja Saimaa sai fokuksen siirrettyä hyppyyn. Edessä olevat putket olivat aluksi vaikeampia kuin hypyt, mutta tämä haaste ratkaisi aika lailla itse itsensä, kun jätin "putki"-käskyn hetkeksi pois.

Missä mennään nyt?
Tällä hetkellä käynnissä on lukuisia projekteja. Isoimpana projektina ovat käännökset, joiden opettaminen on osoittautunut yllättävän vaikeaksi. Olen yrittänyt opettaa ne sheippaamalla, mutta harkinnassa on ollut myös tikkujen käyttäminen oikaisemisen estämiseksi. Olen jakanut exitit karkeasti kolmeen luokkaan: vinot exitit (<45°, eivät vaadi kokoamista), kootut exitit (45-90°) ja tiukat käännökset (90-180°). Vinot exitit alkavat vähitellen sujua, mutta kootuissa exiteissä on vielä paljon tekemistä. Ne ovatkin nyt tauolla kunnes Saimaa osoittaa parempaa ymmärrystä vinojen exittien kanssa. Suulliset vihjeet ovat left/right vinoihin ja koottuihin exiteihin ja in/out tiukkoihin käännöksiin.
Puomin jälkeisten takaakiertojen kanssa kuljimme pitkän tien, mutta nyt alan olla suht tyytyväinen oikeastaan kaikkeen muuhun paitsi suulliseen erotteluun (eteen vs. cik/cap vs. takaa). "Eteen"-vihje ja "käy tekemässä tiukka käännös edessä näkyvällä hypyllä"-vihje ovat snadisti vahvempia kuin "takaa"-vihje.
Käteentulot & vedot puomin jälkeen ovat vielä ihan kesken, ja luulen, että ne ovat Saimaalle the ultimate häiriötreeni, koska kun sen huomio on ohjaajassa esteen sijaan, puomilla tulee kaikkein todennäköisimmin loikka. Eli kun käteentulot ja vedot sujuvat, olemme pitkällä! Samaan kategoriaan menevät varmaan linjallejuoksut/työnnöt, joita emme ole treenanneet ollenkaan.
Käännösten lisäksi toinen iso projekti on ollut puomin siirtäminen radalle ja ekan toiston onnistuminen. Ekan toiston onnistumista olen treenannut muutaman kerran niin, että jos ekalla ei ole tullut hyvää osumaa, olen pitänyt pienen tauon ja ottanut uuden toiston vasta hetken kuluttua. Nyt ekatkin toistot sujuvat tosi kivasti, kun exitit ovat riittävän helppoja. Ja kyllä, olemme saaneet puomia radalle!

Treenimetodini on tällä hetkellä sellainen, että kokeilen ensin teettää Saimaalla kokonaista puomia, ja jos exitti on liian vaikea eikä onnistu muutamalla yrityksellä, otan pelkkää alastuloa. Palkkapallo on pääasiassa mulla kädessä ja koira saa sen puomin jälkeisen esteen jälkeen, mutta haastavimmissa tilanteissa pallo saattaa yhä olla maassa odottamassa. Parhaita treenejä ovat ne, joissa teemme monta lyhyttä sarjaa tauotuksilla, ja hallilla olisi hyvä käydä kolme neljä kertaa viikossa, mikä ei tietenkään aina onnistu.

Juoksu-A onkin sitten tullut puoli-ilmaiseksi puomitreenin ohella. Aluksi Saimaa ylitti harjaa tosi hasardilla tyylillä, mutta nyt se on keksinyt tehdä ylityksen tyylikkäästi maha harjaa viistäen. Välillä takatassut osuvat ihan kontaktipinna ylälaitaan tai sen yläpuolelle, ja näitä on karsittu pois palkattomuudella. Keinulle en vielä tiedä haluanko juoksaria vai stoppia (nyt olen järkevästi palkannut molemmista...).

Juoksarimatka on ollut mielenkiintoinen ja varsin opettavainen. Olen erittäin tyytyväinen siihen, että Saimaa sai aluksi opetella pelkkää rentoa juoksemista ja oikeaa asennetta. Juoksuttamisen jälkeen oli helppo leikata vauhti pois ja keskittyä osumien ymmärtämiseen, ja mun silmä oli siihen vaiheeseen siirryttäessä oppinut erottamaan mitä siellä kontaktipinnalla oikein tapahtui. Isoin oivallus liittyi aivan varmasti tiukempaan ja selkeämpään kriteeriin: Saimaan tulee osua kontaktipinnan kahteen viimeiseen palaan etu- tai takajaloilla (ajan myötä etujalkaosumat ovat jääneet lähes kokonaan pois) ja parhaimmillaan vielä hyvällä takajalkojen erottelulla (ei tasajalkaa). Nykyään nimittäin ne Saimaan huonommatkin osumat ovat tuomarin silmään hyviä osumia, ja ainoastaan loikat ovat varsinaisia virheitä.
Iso kiitos kuuluu torstain treeniryhmälle, paljon on yhdessä revitty hiuksia päästä, yritetty naksutella kaverin treenejä ja opeteltu palkkaamaan ja olemaan palkkaamatta! Erityiskiitos Jonnalle, jonka kanssa olemme yhdessä ravanneet hallilla miljuuna kertaa ja analysoineet jokaista toistoa sekä paikan päällä että autoreissuilla että lenkeillä pitkin maita ja mantuja. VINKKI kaikille juoksareista haaveileville: houkutelkaa treenikaveri tai useampi samaan veneeseen, on aika paljon kivempaa ja helpompaa! 

lauantai 22. lokakuuta 2016

Tokoringin koulutuspäivä

Vietimme lauantaipäivän HSKP:n nuorten koirien tokoringin koulutuspäivässä Hilkan ja Jukan hienolla uudella hallilla Ruotsinpyhtäällä. Kouluttajiksi olimme saaneet Caritan ja Maaritin.

Maaritilta kyselin tyhjään lähettämisestä ja ruudusta:

  • Maarit on opettanut tyhjään lähettämisen nenätargetilla. Koira siis juoksee suoraan eteenpäin kunnes vastaan tulee seinä/putki/puska/mikä vaan, johon tehdä nenäkosketus. Nenäkosketuksesta koira vapautetaan hakemaan ohjaajalta palkka. Opetus aloitetaan ottamalla koira seinän eteen jalkojen väliin seisomaan (näin varmistetaan koiran suoruus) ja naksutellaan nenäkosketusta seinään. Apuna voi alkuun käyttää esim. postit-lappua, mutta tämä tulisi jättää pois mahdollisimman pian, jotta koira ei ala bongailla seinästä roskia ynnä muita "kohteita". Ensin rakennetaan kestoa, sitten etäisyyttä. Tavoitteena olisi, että koira juoksisi esim. isolla ulkokentällä pitkiäkin matkoja eteenpäin siinä uskossa, että aina sieltä jossain vaiheesaa tulee kohde vastaan. Ja jos koira lähtee vinoon, se kutsutaan takaisin sivulle, jätetään odottamaan ja käydään näyttämässä oikeaa kohtaa & kutsutaan siihen koskemaan. Jo heti alkuun voi lisätä haastetta muuttamalla lähetyskohtaa vain hyvin vähän (meneekö edellisen lähetyskohdan kosketuspaikalle?), tekemällä kosketuksen ensin oveen ja sitten avaamalla ovi seuraavalle toistolle, laittamalla matkan varrelle kapuloita ym häiriöitä, tekemällä lähellä oikealla tai vasemmalla puolella olevaa seinää jne jne. Ja ruutua on kiva treenata tekemättä aina stoppia, kun koiran voi antaa mennä ympyrän yli tekemään nenäkosketusta, kutsua siitä takaisin, pysäyttää nyt vasta ympyrässä ja tehdä siitä ruutu.
  • Ruudussa Maarit ei opeta koirilleen paikan hakemista, jotta ne eivät alkaisi ennakoida ja pysähtyä itsenäisesti. Hän opettaa ruudun ensin etujalkatargetilla, koska näin pysähdystekniikasta tulee napakka, ei sellainen tyypillinen laaja U-käännös. Myöhemmin koiraa voi juoksuttaa aina silloin tällöin ruudun läpi takana olevalle lelulle, kunhan tasapaino säilyy. Mun lemppariajatus oli tämä: about juuri ennen ekaa ruutunauhaa koira kuulee jomman kumman kahdesta vaihtoehtoisesta käskystä, "sto" tai "jes". Ekalla jarrutetaan ja tehdään stoppi, tokalla kiihdytetään sille ruudun takana olevalle lelulle / takaa heitetylle pallolle. Ennakointia tulee vähemmän, kun koira ei tiedä onko juuri tämä toisto pysähtymistä vai kiihdyttämistä. Ja jos Maaritin koira ennakoi eli alkaa himmata liian ajoissa, hän huutaa "mene" ja palkkaa ruudun taakse.
Kierros meni lähinnä jutteluksi, koska halusin tietää kaikki etenemisen vaiheet molempiin liikkeisiin. Kokeiltiin vähän nenäkosketuksen seinäalkeita, mutta agi-Saimaa ei osannut seistä jalkojen välissä, joten jätettiin homma kotiin pohdittavaksi. Lopuksi Sibbe sai kerran juosta ruudun takana olevalle lelulle.

Tää on tylsää, miks mä en saa juosta!

Caritan kanssa pohdittiin Saimaan taipumusta olla reagoimatta ekoihin käskyihin palkattomuusketjun loppupuolella. Teimme muutaman lyhyen ja yhden pidemmän ketjun liikkeitä palkatta, ja mun tehtävä oli antaa hankalissa kohdissa (kaukot, edestä sivulle siirtymät, sivulla maahanmenot/istumaannousut) niin selkeät avut, että kaksoiskäskyjä ei pääsisi tulemaan. On nimittäin tosi ikävää, jos hyvistä liikkeistä lähtee pisteitä kaksoiskäskyjen takia - Carita sanoikin, että mun ei ikinä pitäisi mahdollistaa kaksoiskäskyjen tapahtumista. Nyt emme saaneet kaksoiskäskyongelmaa esille (Saimaa halusi kovasti tulla edestä sivulle :D ), mutta sen sijaan Carita totesi, että
A) meidän pitäisi tehdä enemmän ketjutustreeniä, mutta ei välttämättä kokonaisilla liikkeillä, koska Saimaan tekniikka hajoaa mitä pidemmälle ketjussa mennään.
B) edelliseen kohtaan jatkona tulisi hioa tekniikkaa varmemmaksi, jotta hajoamismahiksia ei olisi niin paljoa.
Saimaan osaamista voisi muutenkin haastaa opettamalla sille selvästi vaikeampia juttuja. Nyt se oli suht häiriöherkkä ja mm. vilkuili liikkuria (=enemmän liikkuritreeniä!). Eli häiriötreeniä tosi paljon enemmän, jolloin kuuntelukin todennäköisesti paranee.

Ketjutuksessa olin tosi tyytyväinen luoksetuloon (tuli suoraan ja sopivalla tiiviydellä eteen), hyppynoutoon (eka kerta liikkuroituna) ja kiertoon (ei haukahtanut lähdössä!!!). Tekemistä sen sijaan olisi ollut seuraamisessa (miks tää on Saimaan bravuuri muuten, mutta liikkuroituna ei? Mä varmasti kävelen eri tavalla, koska Sai on häiriöherkempi ja snadisti poikittaa.), liikkeestä seisomisessa (yleensä vahvin jäävä, nyt ei osannut ilman käsiapua) ja kaukoissa (hienoa, ettö reagoi ekaan käskyyn, mutta missä tyylikäs pomppu?). Kaiken kaikkiaan Saipa on kyllä nykyään niin ihanan vauhdikas ja sähäkkä, ja se ottaa tosi kivasti sosiaalista palkkaa vastaan, ei hauku palloa vaan tuntuu aidosti ilahtuvan mun kehuista. Oikeesti mua ei yhtään haittaa nykyiset kauneusvirheet, koska ne melko varmasti ovat vain rutiinin puutetta, ja Saimaan asenne on niin ♡

Lopuksi Maarit veti vielä mielenkiintoisen demon Stjernen ja Andyn kanssa. Saimme nähdä tyhjään lähetyksen eri vaiheita & haasteita, kiertonoudon paloja sekä seuruun peruuttamisen opetusta.
  • Tötsänkierrossa Maarit käyttää kahta pystyssä olevaa keppiä ohjaamaan koiraa riittävän tiukalle linjalle, jotta se palatessaan olisi mahdollisimman keskellä. Ohjurit ovat mukana about aina, kisoissa sitten puuttuvat ;) 
  • Jos koira ei vielä osaa stoppeja, voidaan ensin tehdä kokonainen kierto, sitten viedään koira stoppikohtaan ja tehdään siitä loppuosaa (helpottaa voi esim. seisomalla itse haettavan kapulan linjalla). Näin koira oppii yhdistämään palasia jo ennen stoppien opettamista.
  • Käsimerkkien ei välttämättä tarvitse olla kovin erilaiset kuin ohjatussa noudossa, esim. Maaritilla ne ovat muuten samat, mutta ohjatussa kämmen on auki, kiertonoudossa liike on enemmän kapulaa osoittava.
  • Istumiseen voisi opettaa kaksi eri tekniikkaa: etujalat paikoillaan (liikkeestä istuminen, kiertonouto) ja takajalat paikoillaan (kaukot). Etujalkojen ollessa paikoillaan onnistuu vauhdista pysähtyminen helpommin.
  • Peruuttaminen kannattaa opettaa seinän vieressä, jotta koira pysyy suorana. Lisäksi voisi palkata koiraa oikealla kädellä, koska vasemmassa oleva nami saa koiran helposti yliperuuttamaan.
  • Maarit lähtee liikkeelle oikealla jalalla, jolloin ohjaajan paino siirtyy taakse ---> koira nousee seisomaan.
  • Askellus voi olla hitaampaa kuin eteenpäin mentäessä, ja jalkoja voi nostella vähän enemmän, jotta niiden liike on koiralle selkeä.
  • Ylipäätään seuruussa Maarit puuttuu edistämiseen vahtimalla, että koira seuraa vasenta jalkaa (kun oikea jalka menee eteen mutta ohjaaja pysähtyy, koiran tulisi pysyä vasemman jalan vieressä seisomassa).
  • Koiran ääntelyyn ei (ylläri, ylläri) ole Maaritinkaan mielestä olemassa pikaratkaisua. Ensin tulisi selvittää mistä ääntely johtuu ja sitten puuttua siihen mielentilaan. Esim. Stjerne ei enää saa palloaan suoraan Maaritilta, vaan se on maassa odottamassa. Stjerne ei saa palkkaa seuraamisen käännöksistä ym, pelkästään niistä yllä mainituista edistämisenesto-stopeista.
Sitten otimme paikallaoloja pitkällä rivillä. Saimaalla on viime aikoina ollut vaikeuksia paikkisten kanssa, joten päätin tehdä sille ihan superhelppoa settiä. Kävin paljon palkkailemassa ja tein hassuja häiriöpoistumisia (Saimaa siis pysyy paremmin, kun oikein yritän houkutella sitä tulemaan luokse, mutta tavallinen ohjaajan poispäinkävely on vaikeaa). Pitkän odotuksen jälkeen maahanmenoon tarvittiin kaksi käskyä (hups, sori Carita!), joten sivulletuloon otin suosiolla heti käsiavun. Teimme vielä porukalla toisen setin niin, että palasimme heti kehänauhoilta koirien luokse treenataksemme maahan-sivu-käskytykset uudestaan läpi. Nyt Saimaa oli paremmin kuulolla sekä mulle että valitettavasti muiden käskytyksille :D Pitäisi ylipäätään tehdä enemmän pitkiä sivulla odotuksia istuen tai maassa, jotta Sai oppisi odottamaan ja toisaalta kuuntelemaan myös odotuksen jälkeen.

Paikallaolojen jälkeen treenasimme kaikki yhtäaikaa, loistavaa häiriötreeniä! Saimaa teki vähän seuraamista (tosi kiva asenne), jääviä (erottelua pitää tehdä selvästi enemmän) ja luoksetuloa (hienoja eteentuloja ja hyvää "käsky"-hämyn ignooraamista).

Ihana Hilkka antoi vielä mahdollisuuden kokeilla muutamat juoksarit Saimaalle uudella puomilla, saimme pääasiassa tosi hyviä osumia.

Kiva ja opettavainen päivä! Ringissä on tosi mukavaa porukkaa, kouluttajat olivat hyviä ja oli ihana nähdä Hilkkaa ja Jukkaa pitkästä aikaa :)


Kuvat (c) Tiia Hämäläinen

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Mitä meille kuuluu?


No vaikka ja mitä. Mikään ei vain ole päätynyt blogin puolelle. Molemmat koirat ovat terveitä ja harrastavat enemmän tai vähemmän aktiivisesti, ja minä iloitsen kummastakin otuksesta aivan valtavasti. Yritän päästä mahdollisimman usein kunnolla metsään kävelemään, koska syksy on ehdottomasti parasta aikaa olla ulkona ja tehdä pitkiä kävelyretkiä. Harrastusblogiin tulisi kuitenkin kirjata harrastusjuttuja, joten täältä pesee:

SÄTKÄ kisasi PK-puolen tavoitteet (JK2 ja VK2) jo alkukesästä, ja sen jälkeen olemme treenailleet maastoja aika vähäisesti. Viestillä vaihdoimme Veeran kanssa päitä, koska Rinnan kanssa piti kokeilla jotain uutta, ja koiria on totutettu vaihtoon tekemällä lyhyttä matkaa paljolla edestakaisin juoksulla. Sätkä ei yllättäen ole ahdistunut siitä, että minä etenen, toivottavasti sama säilyy kun matka pitenee.
Jäljellä Sätkä toimii hyvin, kun minä muistan antaa tilaa ja suoritusrauhaa. Olemme ajaneet vain muutamia lyhyitä jälkiä lyhyillä janoilla, pitäisi seuraavaksi kokeilla taas pidempää.


Tokossa mulla ei oikein enää ole Sätkälle tavoitteita, joten olen päättänyt aloittaa sen kanssa rally-tokon! Hauska päästä opettamaan uusia juttuja ja tutustumaan uuteen lajiin. Tottikseen saimme uusia ideoita Jirka Vierimaan tokovalkussa, tärkeimpänä koiran aktiivisuuden lisääminen ampumistilanteeseen. Sätkä alkoi kivasti tarjota perusasentoa samalla, kun vieressä pamauteltiin rimalla konttiin, ja seuraavaksi kokeillaan samaa pyssyn tyhjillä naksauksilla.

Agilityssa jättäydyimme Sätkän kanssa pois ohjatuista treeneistä. Kuudenkaan harrastusvuoden jälkeen en koe, että puhumme radalla samaa kieltä, ja homma meni turhan usein tosi turhauttavaksi. En tietenkään ikinä purkanut turhautumistani koiraan, mutta varmasti se luki mun fiiliksiä palkka-jeejeen alta. Onneksi aksa on Sämin mielestä niin siistiä, että moiset murheet eivät liikoja hetkauta! Sätkä ei todellakaan ole se helpoin agilitykoira, eikä kukaan ole vielä ymmärtänyt sen mielen liikkeitä radalla. Sillä on jäätävä esteosaaminen, mutta ohjautuvuus on mun (ja monen kouluttajan) näkökulmasta epäloogista ja sattumanvaraista. Varmasti siinä todellisuudessa on logiikkaa, mutta helpolla se ei löydy.
Sätkän ja mun iloksi Jonna halusi tarttua tähän outoon haasteeseen ja alkaa treenata Sätkän kanssa. Kaksikko teki koko kesän Silvia Trkmanin käännöstreenien alkeita ja panosti hyviin lukituksiin lähetyksissä, ja kehitystä alkoi vähitellen näkyä. Lisäksi Sätkä on päässyt Jonnan kanssa sekä Jaakon oppeihin Turkuun että Juhan oppeihin Akatemialle että Teemun oppeihin Niinulaan, joten ei pitäisi olla ainakaan kouluttajien tasosta kiinni outolinnun kanssa! Takana on myös kolme kisastarttia, ja uskomatonta kyllä, se kuuluisa flow löytyi kahdella radalla kolmesta.

Fyssarilla Sätkä on käynyt säännöllisesti joka kuussa, ja nykyään sen ranka liikkuu hyvin joka kerta, vaikka lihakset ovatkin aina sätkämäisen tiukassa paketissa. Sämi taitaa olla koira, jonka kanssa hoitoväli tulee aina olemaan melko lyhyt...

SAIMAAN kanssa treenaaminen on ollut todella antoisaa, Little One on niin hauska pieni lapsinero. Ja lapsinerouden mukana tulee myös paljon haasteita, jotka onneksi ovat erilaisia kuin Sätkän kanssa. Esim. haukkuherkkyys on paljon kivempi haaste kuin ääniarkuus *kopkop*.


Viestillä lapsinerous on ollut huipussaan. Kokeiltiin muutaman babytreenin jälkeen ottaa Saimaa mukaan isojen tyttöjen alkujuoksuihin, mutta niin vain Saipa juoksi kaikki tämän treenin ja koko seuraavankin treenin matkat. Siinä se selvitti 400m etappeja ja 200m jälkiä kuin vanha tekijä niin vikana kuin ekanakin juosten, käsittämätöntä. Ja yli kuukauden tauon jälkeen toisti kylmiltään saman! Ei kai auta muu kuin pidentää matkaa ja treenata taukoja ja häiriöitä.

Jäljellä Sibbe on yhä hyvin luontaisen oloinen, nenä käy tosi matalalla ja mielentila on hyvä. Olen yhä käyttänyt yritys-erehdys-metodia ja antanut Saimaan itse ratkaista tilanteita, mutta luulen, että todellinen kehittyminen vaatisi enemmäin kuin kolme jälkeä kahteen kuukauteen :D Aivopiuhoja pitäisi treenata reagoimaan nopeammin jäljen hukkumiseen, ja mun pitäisi oppia lukemaan koiraa. Keppejä Saimaa ilmaisee hyvin, jos se niille osuu, mutta vähänkään sivusta mentäessä keppi unohtuu. Janoja pitäisi ottaa erikseen treeniin. Viime treeneissä kokeiltiin huvin vuoksi alokasluokan jälkeä, ja Saimaa selvitti tiensä alusta loppuun omin avuin, mutta kolme keppiä jäi matkalle. Tästä on hyvä edetä!

Tokossa mua on vaivannut motivaation puute. Saimaa kisasi kesäkuussa ekaa kertaa, ja vaikka se oli vähän turhan raakile, saimme ykköstuloksen tiukalta tuomarilta. Pisteitä meni lähinnä kaksoiskäskyjen takia, ja fiilis kehässä oli hyvä. Viime sunnuntaina osallistuimme kokeenomaiseen treeniin, jossa sama käskyihin reagoimattomuus tuli esille. Hienoa on, että ongelma ei ole itse liikkeissä, vaan olen saanut rakennettua niihin sitä näyttävyyttä josta pidän. Saimaa oppii asioita tosi nopeasti, ja esim. hyppynoudon se oppi kahdessa treenissä niin varmaksi, että en enää osannut heittää liian vaikeita "epäonnistuneita heittoja". Nopealla oppimisella on toki myös varjopuolensa, sillä jos mä en ole riittävän hereillä, matkaan tarttuu helposti roskakäyttäytymisiä ynnä muuta hauskaa. Sipu on siis loistava opettaja :D

Agilitysta ei pitänyt tulla Saikun päälajia, mutta hupsista vaan, kyllä siihen on eniten treenitunteja uponnut. Minkäs teet kun koira on koukuttavan lahjakas kropankäyttäjä. Homma alkaa olla sillä tolalla, että taidamme uskaltautua lähiaikoina kisaamaan, sillä olisi kiva päästä ylempiin luokkiin hyödyntämään Saimaan loistavia käännöstaitoja! Juoksariprojektista kirjoitan erillisen postauksen, mutta sanotaan nyt näin, että ikinä en ole mihinkään yksittäiseen agilitytaitoon pistänyt näin paljoa aikaa ja energiaa. Ja valmista ei tule vielä pitkään aikaan.

Fyssarilla Sai on käynyt muutaman kerran. Olen joka kerta jännittänyt tuomiota, sillä Saimaa ei ole mikään fyysisesti säästeliäin koira. Sen mielestä leikkimisessä siisteintä on törmäily, ja keppikujaa suljettaessa ei suinkaan tarvitse koota itseään, kun voi vain runnoa läpi - niin pääsee kovempaa! Sai vaikuttaa kuitenkin olevan Sätkän vastakohta, sillä se on joka kerta lihaksiston puolesta lähes täydellisessä kunnossa. Elastisuuden suuria hyötyjä.

Saimaa kävi kokeilemassa onneaan näyttelyssä, josta kotiintuomisina kuitenkin T. Sääli sinänsä, kun kyseessä on sopusuhtainen, riittävästi kulmautunut ja ihan bordercollieksi tunnistettava koira, mutta tuomari ei selvästikään fiilannut lyhytkarvaisia versioita.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

PK-kooste

Yhteenvetoa tämän vuoden PK-treeneistä:

JÄLKI

Sätkä on ajanut kaksi jälkeä plus koejäljen. Molemmat treeneissä ajetut ovat olleet Veeran tallaamia.

  • Jälki 1: 10m jana (oikealle), vaikeuksia nostaa koska samalla alueella oli ulkoilijoiden samanikäisiä jälkiä. Pienellä avulla päästiin jäljelle. Itse jälki oli 600m pitkä ja 1h vanha, ja Sätkä suoritti sen yhtä jäljenvaihtoa lukuun ottamatta hyvin. Keppejä nousi 4/6.
  • Jälki 2: 15m jana (oikealle), hieno ja vauhdikas. Jälki oli 300m pitkä ja 30min vanha, ja ongelmia oli ainoastaan kalliopätkällä (keppi jäi). Keppejä nousi 5/6.
  • Jälki 3 (koejälki): 40m jana (oikealle), muuten hieno mutta nosti takajäljen. Jälki oli 1000m pitkä ja 1,5h vanha, ja Sätkä ajoi sen hyvin. Kutoskeppiä ei löydetty eli keppejä 5/6.
Tämän vuoden jäljet ovat siis menneet hyvin. Sätkä ei ole vielä tehnyt isompia hukkia eikä siksakannut jäljellä pahasti, ja sen yhden jäljenvaihdon osasin lukea nopeasti. Treeniteemaa kuitenkin löytyy: takajäljet, stamina ja jäljen pituus, kallionpätkät ja niillä olevat kepit, vähän jäljen sivussa olevat kepit ja ennen kaikkea harhat. Kiva lähteä treenaamaan kohti kolmosluokkaa!

Saimaan kanssa aloittelimme pellolla ja nurtsilla, ja myös muutama lyhyt metsäjälki on ajettu. Yritin alkuun muuttaa Saimaan jäljestystyyliä FH-maisemmaksi. Kokeilin puolivitsillä laittaa nurtsijäljelle ruokaa, mutta Saimaa oli vähän sitä mieltä, että syö keskenäs. Varmasti söisi jos mielentila olisi parempi, mutta päädyin siihen, että mun kärsivällisyys ei riitä. Saatan katua tätä myöhemmin, kun törmäämme ongelmiin metsäjäljellä... Suurimmat haasteet ovat tällä hetkellä jäljen nostamisessa ja siihen kiinnittymisessä, mutta eipä niitä olla paljoa tehtykään. Keppien nouseminen on pääasiassa hyvää, mutta välillä jäljestäminen vie voiton. Saimaa on myös vähän huoleton hunskeli ja painelisi mielellään omia reittejään minä liinassa roikkuen. Aloitinkin nyt haastavien jälkien kuurin tekemällä lyhyen jäljen hiekkatielle, ja Saimaa tarkensi työskentelyään saman tien. Sillä on selvästi vahva luontainen taipumus tähän leikkiin, mutta homman ollessa liian helppoa tulee työskentelystä huolimatonta. Nyt edessä on siis setti mielellään mahdollisimman vanhoja hiekalle tai asvaltille tehtyjä jälkiä, jotka haastavat koiraa sopivasti.

VIESTI

Ollaan päästy juoksuttamaan tänä keväänä muutama ihan lyhyt pätkä. Minä olen ollut etenevänä päänä ja Sätkä on juossut hyvin. Intoa on ihan valtavasti :) Ensimmäinen viestikoe on parin viikon kuluttua, joten vaihdamme Veeran kanssa taas päät toisin päin just in case. Nyt pitäisi vain pidentää matkaa kisamittoihin ja lisätä odotteluaikaa.
Saimaa on päässyt vähän fiilistelemään metsässä juoksemista painelemalla treenien lopuksi lyhyttä matkaa Sätkän vanavedessä. En halua turhaan vahvistaa riippuvuutta Sätkästä ja näkölähdöistä, joten tätä ei tulla paljoa tekemään.

HAKU

Tänä vuonna en ole ehtinyt Sätkän kanssa treeneihin. Keväämmällä otimme kyllä kentällä muutamat ilmaisut, ja Sätkä on kivasti tajunnut haukkumisen idean. Nyt pitäisi vain pidentää sarjoja ja siirtää ilmaisu metsään. Ja treenata.

ESINERUUTU

Parit esinetreenitkin on Sätkän kanssa ehditty ottaa. Molemmat ovat olleet suikaleita muutamalla esineellä (kummallakin kerralla takana ja edessä), ja haastavatkin esineet ovat nousseet hyvin. Kokeessa oli kuitenkin vaikeuksia, joten pitänee treenata isompaa ruutua. Lisäksi takalaita vetää Sätkää yhä puoleensa turhan paljon = etuesineitä kehiin.
Saimaan kanssa en tiedä miten aloittaisin. Haluaisin tehdä hajunhakuna, mutta en ole kuullut muilta kokemuksia tästä ja vähän jännittää. Toisaalta uuden kokeileminen on yleensä niin hauskaa ja palkitsevaa!

TOTTIS

Parin treenin perusteella sanoisin, että tässä on eniten duunia edessä. Sätkän paukut ovat mitä ovat, ja ketju yltää valitettavasti yhä noutoihin, joissa esiintyy kaikennäköistä epävarmuutta. Jotenkin koko tottiksen fiilis pitäisi kääntää päälaelleen ja saada koira aktiivisemmaksi mua kohtaan. Kentälle pitäisi aina tulla yhdessä jne jne. Ajattelin kysyä asiaa Jirkalta seuraavalla treenikerrallamme. Sätkä on parhaimmillaan niin voimakas ja näyttävä koira, ja on sääli, että tätä puolta siitä ei tottiksessa näe!

Saimaa osaa seurata (kokeiltiin kerran hlöryhmääkin!), mennä liikkeestä maahan ja istua, tulla luokse (eteentulo vielä snadisti epävarma) ja suurin piirtein noutaa. Lisäksi sillä on hyvä ajatus eteenmenosta ja paikkamakuusta. Esteitä ei tietenkään olla vielä lähdetty treenaamaan, mutta suurin haaste lienee ampuminen. En usko, että Saimaa on ääniarka, koska se ei reagoi mihinkään muihin ääniin. Laukauksiakin on kuultu muissa yhteyksissä (hoitopaikassa, lenkillä), ei reaktiota. Mutta kuusmillinen tottiskentällä on Saikun mielestä sen verran ahdistava, että auton vieressä istuminen on suosikkiratkaisu. Sydän ei tykytä eikä koira esim läähätä, se ei vain tykkää. Olemme monen treenikaverin kanssa arvelleet, että kyse on mun oudosta käyttäytymisestä ennen ja jälkeen ampumisen. Maalailin paukkuarkoja piruja seinille jo Saimaan ollessa pieni, koska Sätkän jäljiltä olin varma, että en tule koskaan saamaan äänivarmaa koiraa. Herkästi ohjaajaa lukeva Saimaa heti ymmärsi, että toi ääni on huolestuttava, kun kerran ihminenkin on ihan outo ja tyrkyttää väkisin lelua ja pyytää miljoonaa temppua. Parempi vain pysyä kaukana siitä. Että hieno juttu Inka, tap tap! Kuka täällä olikaan paukkuarka, koira vai ohjaaja?
Saimaa saa jatkossa kuunnella paukkuja jonkun ihan muun kanssa.

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Vuoden eka PK-koe

Äkkilähdöissä huudeltiin jälkikokeeseen Vihtiin, ja pikaisen harkinnan jälkeen päädyin siihen, että Sätkällä on riittävä osaaminen avoimeen luokkaan, vaikka tällä kaudella emme olekaan maastoja treenanneet. Muutamat treenit saimme toki alle, mutta ne olivat sellaista kauden starttailua.

Koe alkoi tottiksilla ja arvoin meille ensimmäisen suoritusvuoron. Sätkä reagoi mun jännittämiseen (erityisesti PK-kokeissa, joita jännitän eniten) jättämällä kontaktin pois ja olemalla vähän etäisen oloinen. Ampuminen tietenkin lisää näitä juttuja ja tottis ei ole niin näyttävää, mutta osaan nykyään varautua tähän & tukea koiraa parhaani mukaan. Nyt kuitenkin kävi niin, että ilmoittautumisessa parin koira otti Sätkästä kuumaa ja muristen tempoi meitä kohti. Ohjaajalla kesti pitkä tovi saada koira kontaktiin, ja tällä välin kiltisti mun vieressä istuneen Sätkän ahdistuskäyrä oli noussut uusiin svääreihin. Kehuin sitä suullisesti koko episodin ajan, mutta en saanut fiilistä pelastettua.
Seuraaminen oli hankalaa, Sämi tuijotti ekalla suoralla parin koiraa ja myöhemminkin nosti kontaktin vain hetkittäin. Muutama ylimääräinen käsky ja hassu askel. Kaikkien jäävien valmistavat osuudet olivat parempia kuin seuruu, mutta eivät mitenkään täydellisiä. Itse jäävät olivat kuitenkin taattua Sätkä-laatua eli hienoja, tuomarikin tuumi niiden olevan koiran suosikkeja. Tasamaanoudossa olin varustautunut antamaan uuden noutovihjeen koiran nostaessa kapulaa, ja muistaakseni matkalla piti antaa kolmaskin, koska Sätkä meinasi jäädä kapulan kanssa kauemmas. Irrotukseen kaksi käskyä. Hyppynoudossa uusin vinon heiton. S osui hyppyyn mennessä ja kiersi takaisin. Taas kaksi irrotuskäskyä. Estenouto oli muuten hieno, mutta irrotus vaati kolme tai neljä käskyä. Eteenmenossa koira vähän keuli valmistelevassa osuudessa ja otin yhden töksähtävän askeleen korjatakseni tilanteen. Sätkä ampaisi eteen todella hienosti, mutta se ei reagoinut mun flunssaisella äänellä rääkäistyyn maahan-käskyyn kuin vasta tokalla yrittämällä. Paikkamakuussa Sätkä haukahti kolme kertaa (ylläri parin noutojen aikana :D) ja oli palatessani kääntynyt 45 astetta.
Tuomari oli kyllä ihan superkiltti, koska raavimme tällä suorituksella kasaan peräti 87 pistettä. Mun mielestä muutaman noudon olisi voinut hylätä ja paikkamakuussa todellakin oli huomautettavaa, mutta en valita!

Sitten metsään. Arvoin sinnekin numeron 1, joten pääsimme nopeasti jäljelle. Jana oli ylöspäin jyrkkää rinnettä ja mua vähän jännitti miten Sätkä moisen selvittäisi. Turhaan jännitin, koska koira ampaisi hienosti suoraan ja eteni koko janan tosi kivasti. Valitettavasti se kuitenkin nosti ensin takajäljen, joten pisteitä saatiin 35. Itse jälki kulki ohjaajan kannalta hankalassa maastossa, jossa oli paljon korkeuseroja ja tiheää risukkometsää. Oma keskittymiseni meni siis lähes täysin liinan suorana pitämiseen ja koiran perässä pysymiseen, mutta eipä Sätkä mua sen kummemmin tarvinnutkaan. Keppejä nousi tasaiseen tahtiin, kunnes viidennellä kepillä bongasin tiellä odottavan keppien vastaanottajan. Aikaisemmasta kokeesta viisastuneena tarkistin vitosen huolella ja päädyin siihen, että se ei ollut vika keppi. En kuitenkaan kehdannut palkata Sätkää kepillä kovin riemukkaasti, ja Sätkä varmaan reagoi mun asennemuutokseen, koska se lähti vähän pää pystyssä jatkamaan hommia. Jälki löytyi, mutta vikaa keppiä emme etsinnöistä huolimatta bonganneet. Lopulta päätin vain palauttaa viisi keppiä, koska pelkäsin ajan loppuvan kesken. Näitä vikan kepin sahailuja pitää treenata! Jäljeltä siis 35p+100p.

Esineruutu oli visuaalisesti oikein helpossa maastossa pienessä rinteessä. Jokin siitä kuitenkin teki haastavan, sillä Sätkä löysi ekan esineen vasta 20 sekuntia ennen ajan loppumista, vaikka yleensä se on nopea. Olin kuitenkin tosi tyytyväinen Sämpylän sitkeyteen, se haravoi koko 4min 40s aluetta hyvällä tempolla ja kysymättä multa apua. Tuomari huomautti sekä suorituksen aikana että sen jälkeen siitä, että Sätkä poistui alueelta turhan helposti ja että mun olisi pitänyt ohjata se aktiivisemmin takaisin alueelle. Mun mielestä niin kauan kun koira selvästi työskentelee nenä auki ja hakee hajut ilmasta se saa käydä missä lystää. Ei koira ymmärrä missä alueen rajat virallisesti menevät, ja toisaalta me ihmiset emme todellakaan voi tietää miten hajut alueella liikkuvat. Sätkä oli kuitenkin koko ajan muutaman metrin sisällä alueesta ja koukkasi aina itsenäisesti takaisin ajautuessaan oikeasti kauas. Sen sijaan Sätkä oli ilmeisesti useamman kerran juossut takakulmassa olleen esineen yli reagoimatta, ja siitä ihan oikeutetusti miinusta. Yhdestä esineestä 9p ja työskentelystä 9p eli yhteensä 18p.

Näillä pisteillä raavittiin kasaan kokeen ainoa tulos jäljeltä, ja se oli niinkin huikaiseva kuin III-tulos 240 pisteellä ja koulari JK2. Ei ehkä ihan ansaittu koulari, mutta kukapa niitä jälkikäteen kyselee. Sätkän jälkityöskentely oli tosi hienoa, ja tästä on hyvä lähteä rakentamaan kestävyyttä kohti kolmosluokkaa. Voi tosin olla, että startti menee vasta ensi vuoden puolelle, koska syksyllä marjastajien seassa on hankala kisata Sätkän kaltaisen helposti jälkea vaihtavan koiran kanssa (hmm, tai sitten pitäisi treenata sitä :D ).

Onnellinen Sämppä jäljeltä palatessa.

maanantai 9. toukokuuta 2016

Agilityn perusteet yhdestä näkövinkkelistä

Olen monesti todennut, että en ole agilityn lahja maailmalle noin niinkuin ohjauksen puolesta. Osaan joko juosta tai ohjata, en molempia yhtä aikaa. Sen takia Sätkä saa kisata Heikin ja Sannan kanssa (ei siis sillä, että Sätkä kisaamista kaipaisi, mutta se on oikein iloinen päästessään tekemään lisää aksaa kivojen tyyppien kanssa). Minua kiinnostaa enemmän se opettamisvaihe, ja tällä hetkellä projektini on opettaa Saimaa niin taitavaksi, että mun ei tarvitse kärsiä huonon käsi-jalka-koordinaationi kanssa.
Muita koirakoita olen kouluttanut muistaakseni vuodesta 2007 saakka, ja tykkään ihan älyttömästi seurata koulutettavieni kehitystä ja oppia ja oivaltaa matkalla! Ja tässäkin haluan kouluttaa nimenomaan suht aloittelevia koiria, joiden kanssa pääsee tekemään huolelliset pohjat. Noudatan monessa asiassa Silvia Trkmanin metodeja ja Vappu Alatalolta saamiani hyppytekniikkaoppeja, ja niitä pääsevät koulutettavanikin treenaamaan.

Mitä sitten haluan omille koirilleni ja muiden koirille opettaa? Tässä muutamia omasta mielestäni tärkeitä asioita:
  • Kehonhallinta. Kaikki lähtee liikkeelle ihan muualla kuin agilityareenoilla rakennetulla kehonhallinnalla, jota harjoitellaan erilaisten temppujen ja ympäristöjen avulla. Hyvä kehonhallinta tekee agilitysta turvallisempaa ja helpompaa, ja se on mulle ehdoton ykkönen. Kehonhallinta sisältää myös jokailtaiset jumppaliikkeet, jotka toimivat sekä kehittävinä että ylläpitävinä.
  • Mielentilat. Hyvässä, rennossa mielentilassa koiran oppiminen on parhaimmillaan, ja kun keittää yli, moni asia menee pieleen niin henkisellä kuin fyysiselläkin puolella. Toisaalta koiran pitää olla motivoitunut ja halukas tekemään, joten palkan arvon ja vahvistetiheyden tulee olla kondiksessa. Kannustan kaikkia koulutettaviani hengailemaan koiransa kanssa agilitytapahtumissa, jotta itse treeneissä Se Uusi asia ei ole ympärillä olevat koirat ja niiden treenaaminen. Toki jos toiset koirat ovat haaste, voidaan ne poistaa ympäristöstä kyseisen koiran harjoitellessa, jotta agilityyn ei yhdisty ahdistusta tmv.
  • Harjoitusten mitoittaminen yksilöllisesti. Niin moni asia vaikuttaa siihen, millainen treeni on kullekin koiralle & ohjaajalle optimaalinen minäkin päivänä. Suunnitelmaa pitää voida muuttaa lennosta ja mukauttaa senhetkiseen tilanteeseen. En myöskään halua treenauttaa nuorella koiralla mitään kovin fyysistä (kehonhallintajutut siis eri homma), ja rimojen nostot ja keppitreenit muulla kuin avoimella kujalla saavat rauhassa odottaa.
  • Hyppytekniikka. Sätkä opetettiin aikanaan hyppäämään hyppytekniikkaharjoitusten ja kuukausittaisten Vapun yksärien avulla, ja olen ihan valtavan tyytyväinen tulokseen. Saimaa on luonnollisesti jatkanut samalla tiellä, ja mun koulutettavani tekevät hyppytekniikkaa joka treeneissä. Eri rotujen ja tyylien tuijottelu on myös koukuttavaa jahka silmä vähän harjaantuu bongaamaan juttuja!
  • Esteiden tarjoaminen & estefokus. Hyvä estehakuisuus helpottaa kummasti asioita, kun koira oikeasti lukee rataa eikä joka välissä hae kontaktia ohjaajaan. Tätä treenaan ihan aloittelevankin koiran kanssa käppäilemällä kenttää ympäri ja palkkaamalla koiraa, kun se käy tarjoamassa esteitä (siis toki kyseisten esteiden eli lähinnä siivekkeiden ja putkien tulee olla koiralle tuttuja). Myöhemmin liitän mukaan serpentiinit, ja hyppytekniikkaharkat tukevat estefokusta oikein näppärästi.
  • Cik&cap. Trkmanin käännösmetodi on ihan paras! Koira oppii rakastamaan kokoamista ja käännöksiä, ja perusteet voi treenata omassa keittiössä ja lenkillä puunkiertoina ym. Ero käännöksiä pelkillä rytmityksillä tekevän Sätkän ja vihjesanoilla tekevän Saimaan välillä on huima, koska ylläri ylläri näillä treeneillä käännökset saavat valtavan vahvistehistorian.
  • Hyvä esteosaaminen. Hyppytekniikan lisäksi on muillekin esteille tärkeä opettaa turvallinen ja varma suoritustyyli. Esim. puomilla haluan, että esteen suorittamiseen sisältyy koiralle automaattisesti myös 2on2off (luonnollisesti eri homma juoksareissa), jolloin pysähtyminen ei ole kiinni ohjaajan oikein ajoitetusta vihjeestä.
  • Irtoaminen. Koska hei, se on kivaa ja tekee hommasta mulle helpompaa :)
  • Show & go. Mun perään ei ole kiire, vaan annettu tehtävä suoritetaan rauhassa ja hyvällä tekniikalla loppuun, vaikka ohjaaja painelisi jo eteenpäin.
  • Erilaiset suulliset vihjeet. Nämä ovat suht uutta mun repertuaarissa ja sisältävät mm. cik&capit, eteenlähetykset, takaakierto-edestähyppy-erottelut, välistävetovihjeen ja käännökset putkista/kepeiltä/kontakteilta.
  • Lähdöt. Agility on kiihdyttävää, ja sen näkee usein epäluotettavina paikallaoloina. Hyvässä lähdössä koira on rento, istuu paino takaosalla ja on riittävän kaukana ensimmäisestä esteestä. Sille on myös selvää millä vihjeellä lähdetään. Luopumistreenit ovat tähän ihan kuningasharjoitus.
  • Palkkaaminen. Palkata pitää ja paljon. Koiran tulee myös osata eri palkkaustapoja ennen kuin ne otetaan osaksi muuta treeniä, ja sen takia treenaan aina erikseen kuolleelle lelulle, lentävälle lelulle ja ruokapurkille irtoamiset ym. Kahden lelun leikki, oikeaoppinen vetoleikki (lelu koiran tasolla, ei tungeta lelua koiran suuhun, saalisvaiheen hyödyntäminen, aktiivinen koira jne) ja hyvä lelun tuominen & irrottaminen ovat tärkeitä. Ja jos koira ei leiki, voi ruokapalkkaakin käyttää luovasti (lentävä mikälie missä on ruokaa sisällä, namialusta, ruokaa apuohjaajalla jne). Maahan jätettävän palkan tulee olla sellainen, että koira näkee sen jo kaukaa eikä esim. hyppytekniikkatreeneissä joudu etsimään sitä.
Kokonaisuuteen sisältyvät luonnollisesti koiran hyvä fyysinen ja henkinen kunto sekä iloinen ohjaaja, joka palkitsee onnistumiset eikä rankaise epäonnistumisista. Asiat opetetaan operantisti ja keskitytään pitämään hauskaa koiran kanssa muistaen, että agility on meidän hassu pieni harrastuksemme, jota koira ei ole itse valinnut. Siksipä sitä tehdään aina koiran ehdoilla ja välillä ei tehdä ollenkaan, jos koira ei vaikka kykene keskittymään.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Miten toimia, jos koira tekee virheen?

Mun on nyt tosi vaikea suoltaa ulos tekstiä. Erityisesti haluaisin kirjoittaa Eva Bertilssonin koulutusviikonloppua koskevan kirjoituksen loppuun, mutta se ei ota onnistuakseen. Irrotin nyt muusta kokonaisuudesta tämän pätkän virheiden kanssa pelaamisesta, jotta saisin työtaakan itselleni pienemmäksi. Se on yhteenveto Evan ajatuksista ja omista pohdinnoistani, jotka ovat vielä hiukan lapsenkengissä.

MITEN TOIMIA, JOS KOIRA TEKEE VIRHEEN?

Lähtökohtaisesti pitäisi muistaa, että virheet eivät ole paras tapa oppia. Tai, no, miten sen nyt ottaa, oppimisen kannalta lienee tärkeämpää mitä tapahtuu virheen jälkeen. Puhtaassa sheippaamisessa koira kokeilee varsinkin alkuun kaikennäköistä, ja ihminen (yrittää) vahvistaa vain haluamaansa käyttäytymistä. Toki voisimme aina yrittää suunnitella sessiot niin, että koira onnistuisi joka yrityksellä alusta alkaen ja näin pääsisimme nopeammin tavoitteeseen, mutta tämä ei ole realistista. Siispä turvaudumme yritys-erehdykseen ja naksuttimeen, mikä opetustapana parhaimmillaan vahvistaa koiran omaa aktiivisuutta ja yritteliäisyyttä sammuttaen nopeasti ei-toivotut käyttäytymiset. Toki vahvistetiheyden tulee olla riittävä.

Virheen sattuessa saattaa helposti käydä niin, että koira joko passivoituu tai turhautuu ja kokee extinction burstin. Extinction burst on varmasti meille jokaiselle tuttu. Kyse on käyttäytymisen sammumiseen liittyvästä ilmiöstä. Esim. Saimaa pyytää rapsutuksia tönäisemällä kättäni päällään. No, jos en heti reagoi tähän pyyntöön, Saimaa alkaa töniä kättäni todella rajusti ja tiheään tahtiin saadakseen haluamansa = extinction burst. Jos en reagoi tähänkään, käyttäytyminen sammuu.

Mistä koira tietää milloin haluamme sen liikkuvan tai muuten muuttavan toimintaansa? 
Käytän esimerkkinä seuraamista, jota olen viime aikoina naksutellut Saimaalle. Saimaa seuraa herkästi turhan edessä, ja palkan suunnan muuttamisen lisäksi ajattelin ihan konkreettisesti naksutella taaksepäin siirtymistä. En kuitenkaan halunnut, että mulla on koira, joka koko ajan yrittää varioida seuraamistaan sen toivossa, että hei kohta tulee naksu ja maksu. Siispä päätin erotella ne tilanteet, joissa halusin koiran jatkavan samaa rataa niistä tilanteista, joissa halusin sen tarjoavan jotain muutosta. Oma versioni on nyt se, että kun olen hiljaa ja ryhdikäs, olen myös tyytyväinen (=koeminä), ja kun höpöttelen mitä sattuu, haluan Saimaan muuttavan jotain. Tämä on toiminut meillä loistavasti ja olen saanut seuruupaikkaa siirrettyä taaksepäin. Muita vihjeitä tarjoamistilanteista ovat meillä mm. mun kyykyssä tai lattialla istuminen sekä ympäristöön tuotu uusi esine.

Sitten siirrymmekin suosikkiini eli NRM:ään (no reward marker). Näitä ovat kaikki ne ihanat "oho"-, "hups"- ja "höpöhöpö"-lausahdukset, joita kuulee niin usein treenikentillä viljeltävän ja joitan itse käytän käytin varsin tiheään. Taustalla taitaa useimmilla olla ajatus siitä, että koiralle on reilua kertoa kun menee pieleen, jotta se ymmärtää lopettaa ja kokeilla jotain muuta. Ja kyllä, moni koira oppii asioita oikein kivasti, kun sekoitetaan RM:ia ja NRM:ia. Esim. Sätkän ohjattu nouto on alkuopetuksen jälkeen rakennettu niin, että minä huusin "oho" jos S lähti väärälle kapulalle ja "jes" jos lähti oikealle. Mutta. Jos haluamme optimoida oppimisen ja ennen kaikkea sen mielentilan, jossa koira oppii, on syytä miettiä NRM:n käyttöä hyvin tarkkaan. Lähes poikkeuksetta siitä tulee koiralle eräänlainen rangaistus, ja koira haluaa välttää rangaistuksia ja tilanteita, joissa rangaistus on todennäköinen. Esim. tässä tutkimuksessa 27 koiraa jaettiin kahteen ryhmään ja niitä opetettiin laittamaan etutassut maassa olevaan renkaaseen. Ensimmäinen ryhmä jätti huonot yritykset huomiotta ja palkitsi hyvät naksulla & namilla, kun taas toinen ryhmä käytti NRM:ia virheiden kohdalla ja palkitsi hyvät naksulla & namilla. Ensimmäisen ryhmän koirat oppivat tempun huomattavasti nopeammin ja olivat siinä parempia kuin toisen ryhmän koirat. Onnistumisprosentti oli ensimmäisen ryhmän kohdalla 60%, toisen ryhmän kohdalla taas 27%. Samalla tutkimuksessa todettiin, että monet toisen ryhmän koirat jättivät leikin kesken jo alkuvaiheessa. Eikö siis olisi kivempi opettaa koiralle mitä sen kannattaa tehdä ennemmin kuin mitä se ei saa tehdä?

"Oho" voisi periaatteessa toimia, jos sen merkitys ei olisikaan "teit väärin" vaan esim. "tule iloisesti kohti ohjaajaa". Se voisi myös olla vihje toiminnan muuttamiselle, mutta minä en ainakaan kykenisi arvioimaan riittävän hyvin toimiiko sana S(delta)na vai ei (mitä sen siis ei pitäisi tehdä). Siispä on turvallisempaa vain jättää koko roska pois.

Okei, eli NRM on out of the game. Mitä sitten saa tehdä, kun virhe sattuu? Ihan ensin pitää päättää, haluaako ylipäätään tehdä mitään. Monet virheet kannattaa vain jättää huomiotta, mikä on esim. uuden tempun sheippaamisessa homman juju. Toisaalta jos sama virhe toistuu samassa kohtaa useamman kerran, on riskinä se, että siitä tulee osa ketjua. Käytän tässä esimerkkinä Saimaan roskakäyttäytymistä sivulletulotreeneissä: leikin Saimaan kanssa ---> pyydän sitä irrottamaan ---> pyydän sen sivulle ---> Saimaa haukahtaa ---> Saimaa tulee sivulle ---> palkka. Lienee ilmeistä, että haukahtaminen on se roskakäyttäytyminen, joka on päässyt osaksi ketjua. Kun virhe on toistunut (nyrkkisääntönä) kaksi tai kolme kertaa peräkkäin, on meillä karkeasti kolme vaihtoehtoa.
  1. Keskeytetään treeni eli pyydetään koiralta taukokäyttäytyminen (Saimaalla matto). Sitten pohditaan kaikessa rauhassa miksi koira teki virheen eli mikä treenin suunnittelussa meni pieleen (tässä esimerkissä keksin itse kaksi virhettä: viive irrottamisen ja vihjeen välillä oli liian pitkä, mikä mahdollisti roskakäyttäytymisen, ja mun vaatimustaso oli turhan korkea, kun pyysin koiraa siirtymään koko matkan edestä sivulle). Sen jälkeen tehdään uusi ja parempi suunnitelma (yritän sanoa "kiitos" ja "sivu" ihan peräkanaa, ja irrotus tapahtuu niin, että koira on jo valmiiksi lähempänä mun vasenta jalkaa eli matka on lyhyempi). Sitten vain toteutetaan tämä hieno suunnitelma!
  2. Pyydetään koiralta jokin helppo ja varma käyttäytyminen, jolla parhaassa tapauksessa saadaan koira asemoitua uutta, parempaa toistoa varten (Saimaa haukahtaa ---> pyydän käsikosketuksen tai kaksi, joiden avulla siirän koiran lähemmäs vasenta jalkaani eli lyhennän sivulletulomatkaa ---> palkkaan käsikosketuksen ---> annan uuden "sivu"-vihjeen). Käsikosketus on kyllä ihan kuningastemppu, joka on koiralle helppo mutta ei liian hauska ja joka aktivoi passiivistakin koiraa oikein kivasti! Helppoa temppua pitää muuten tehdä myös ilman virhettä, jotta siitä ei tule NRM.
  3. Toistetaan vihjesana tai annetaan jokin haluttua käyttäytymistä tukeva sana, esimerkiksi noutovihje, jos koira tiputtaa kapulan kesken pitotreenin. Tämä tapa sisältää muutaman sudenkuopan: koira voi nopeasti liittää apuvihjeet osaksi ketjua, ja toisaalta voi olla, että ensimmäinen toisto meni pieleen koska vihjesana ei ole tarpeeksi vahva, ja uusi vihje ei ainakaan paranna vihjeen toimivuutta.
Kakkonen kulkee nimellä LRS (least reinforcing stimulus), jonka periaate on, että kun koira epäonnistuu jossain vaikeassa asiassa (low-probability behavior), siltä pyydetään yksi tai kaksi helppoa asiaa (high-probability behavior). Helppo asia toimii "reset"-painikkeena, jonka jälkeen voidaan taas pyytää vaikeampaa asiaa. Oikein käytettynä LRS vähentää koiran turhautumista, ennaltaehkäisee extinction bursteja ja pitää treenitilanteen sujuvana. Sen voi yhdistää ykköskohdan keskeytysmalliin, jos ei halua palkata koiran huonoa toistoa vaan haluaa sen sijaan pitää tauon uudelleensuunnittelua varten (huonon toiston sijaan siis palkkaa sen helpon tempun).

Mutta mitä jos koira keskeyttää tekemisen häiriön takia? Vaihtoehtoja on.
  1. Odotetaan, että koira tekee (toivottavasti hyvän) valinnan.
  2. Reagoidaan niin kuin reagoitaisi arkielämässä (luopumisvihje voi mielentilan kannalta olla parempi kuin luoksetulovihje).
Ykkönen on tavallaan parempi, koska sen kautta koira tekee ratkaisun itse ja näin oppiminen on parempaa (sheippaaminen vs. houkuttelu). Aina emme kuitenkaan voi vain odotella, että koira tekee hyvän valinnan. Esim. treenihallilla on ehkä vähän vaikea selittää halliin tulleelle vieraalle ihmiselle koirineen, että hei sori kun mun koira juoksi suoraan sun koirias päin, mä vaan odottelin että se tekis hyvän valinnan mutta toisin kävi. Siksipä suunniteltu häiriö on niin hieno homma! Kontrolloidussa tilanteessa on helppo odottaa sitä hyvää valintaa ;) Jos hyvää valintaa ei näy eikä kuulu, on treenin keskeyttämisen sijaan ehkä parempi turvautua helppoon temppuun.

Häiriöiden treenaamisessa häiriön tulee alkuun olla jatkuvasti läsnä. Jos vinkuva lelu houkuttaa koiraa, vingutuksen tulee alussa olla jatkuvaa ja sen tulee olla ympäristössä jo ennen kuin toisto alkaa. Jos koira katsoo tai lähtee kohti vinkuvaa lelua, vinkuminen loppuu. Vähitellen vinkumista harvennetaan, jolloin häiriö on yleensä koiralle vaikeampi. Yksittäisen vinkaisun voi ajoittaa heti palkan jälkeen, jolloin koira oppii, että häiriö onkin vihje uuden toiston aloittamiselle.

Toki voidaan myös treenata niin, että vahvistetaan vain parhaita toistoja, mutta tätä varten on oltava tarkka suunnitelma (kriteerit, vahvistetiheys jne). Toistojen välinen sujuvuus tulisi treenata erikseen, jotta siitä ei tule treenin kompastuskiveä. Käytän esimerkkinä taas Saimaan sivulletuloa. Haluan koiran istuvan etujalat mun päkiöiden tasalla, mutta koira on usein liian edessä. Voidakseni poimia sivulletulojen joukosta vain ne päkiätoistot, on Saimaan osattava tulla sivulle kerta toisensa perään sujuvasti, ja myös toistojen välin tulee olla sujuva. Siksipä en pääse tekemään valikoivaa treeniä ennen kuin olen palkannut lukuisia toistosarjoja ja sekä koira että minä tiedämme miten toimia niiden aikana.
Eva itse käytti esimerkkinä agilityn keppejä, joissa hän ei halua palkata virheellistä pujottelua. Sen sijaan hänellä on käytössä useammat kepit, jotta uusi toisto päästään aloittamaan nopeasti virheellisen toiston perään (ja toivottavasti palkkaamaan).

Virheet eivät siis ole mikään vakava asia, mutta on hyvä olla jonkinnäköinen toimintasuunnitelma niiden varalle! Koska hei, sellaista sattuu :)


perjantai 4. maaliskuuta 2016

Next level kukkahattuilua

Käyn kouluttajana läpi jonkinnäköistä murrosvaihetta. Olen siirtymässä perinteisestä sekatyylikouluttajasta kohti operanttia kouluttajaa, ja prosessi on hyvin mielenkiintoinen. Niin monta huonoa tapaa selkäytimessä ja ymmärrys sovelletusta käyttäytymisanalyysista niin lapsenkengissä!

Olen aina ollut hiukan nörtti, ja sen takia varmaan alun perin kiinnostuin tästä suuntauksesta. Bongasin sanat "tutkimus" ja "tieteellisesti todistettu" ja olin koukussa. Netistä löytyi toinen toistaan mielenkiintoisempia artikkeleita täynnä ihania kirjainyhdistelmiä ja hienoja sanoja, parasta! Tutustuin Skinneriin ja behaviorismiin ja aloin haastatella psykiatri-isääni hänen erikoisalueestaan (kognitiivinen käyttäytymisterapia, erityisesti DKT).

Tämä prosessi on kypsynyt hitaasti reilun vuoden ajan. Koen vieläkin olevani aika pihalla näistä jutuista, en osaa oikeaa slangia ja sekoitan välillä käsitteitä. Uskon kuitenkin vakaasti siihen, että olen löytänyt itselleni sopivimman tavan elää ja harrastaa koirien kanssa, ja nyt puuttuu enää käytännön toteutus. Saimaan kanssa homma pelittää helpommin, koska olen alusta asti yrittänyt opettaa sille asioita näitä juttuja hyödyntäen, mutta Sätkän kanssa sorrun herkästi vanhoihin tapoihin tai vain unohdan soveltaa.

Onneksi Suomesta löytyy runsaasti käytännön tietotaitoa. Pääsin kuokkimaan Jirka Vierimaan tokovalkkuryhmään viime vuoden lopulla, ja siitä innostuneena ajoimme tammikuussa treenikavereiden kanssa Lahteen Jirkan neljän tunnin "Katso koiraa"-luennolle. Nyt olemme starttaamassa omaa tokovalkkuamme Jirkan opeissa! Viime viikonloppuna osallistuin Saimaan kanssa Elina-kasvattajan järjestämään kolmipäiväiseen koulutukseen Ylöjärvellä. Ruotsalaisen Eva Bertilssonin "The Art and Science of Great Training Sessions"-luento ja koko "Palkasta palkkaan"-koulutus olivat odella inspiroivia ja informatiivisia, olen vieläkin vähän puulla päähän lyöty.

Aion kirjoittaa Jirkan luennosta ja Evan koulutuksesta erilliset postaukset, jotta saan luentomuistiinpanot ja pään sisällä olevan informaation paremmin järjesteltyä.

Olen kova käyttämään virhesignaalia "oho". En oikein jaksa uskoa, että osaan käyttää sitä oikein, ja nyt olen tsempannut kovasti jättääkseni sen pois. Käytän sitä tällä hetkellä tietoisesti vain juoksukontaktitreenissä, kun kerron Saimaalle, että etupalkkapallolla ei leikitä (en siis merkkaa huonoa kontaktisuoritusta). Saimaa saa juosta pallolle, ottaa sen suuhun ja tuoda mulle, mutta erona normaaliin on se, että Sai vain sylkäisee pallon käteeni.

Olen palauttanut naksuttimen kodin ulkopuolella tapahtuvaan treenaamiseen. Siirryin joitain vuosia sitten käyttämään "jes"-naksusanaa (kätevä olla olemassa, koska aina ei ehdi kaivaa naksua esiin tai se ei ole mukana) ja naksutin pyöri mukana vain kotioloissa, kun sheippasin temppuja. Pidän kuitenkin naksuttimesta, koska a) se on neutraali, b) sen voi antaa kenelle tahansa avustajalle ja se on yhä neutraali ja c) se erottuu selvästi mun höpötyksestä. Siispä it is back!

Matto on ollut käytössä jo jonkin aikaa. Ideana on, että matolla olemiseen yhdistyy koiralle tietynlainen mielentila (positiivinen, rauhallinen), jota voi sitten hyödyntää eri tilanteissa. Matolla pidetään taukoa treenien aikana, matolta haetaan parempi mielentila esim. kiihtyessä jne. Uudessa paikassa treenatessa tai hengaillessa matto tuo tutun ja turvallisen perusrakenteen koiralle. Saikku on hiffannut maton idean hyvin, mutta haluaisin vielä vahvistaa kaukaa matolle lähettämistä ja vähentää palkkaustiheyttä itse hengailutilanteessa. Nyt nakkaan namia aika tiheää tahtia.

Tärkeintä tässä koko hommassa on olla reilu koiraa kohtaan. Jos päätän toimia tietyllä tavalla, noudatan valitsemaani tapaa mahdollisimman johdonmukaisesti (vähän niin kuin agilityssa tulee käyttää yhtenevää ja loogista ohjaussysteemiä). Eri koirille ja eri ihmisille sopivat eri tavat, ja kunkin pitää löytää se hyvältä tuntuva juttu. Minä olen löytämässä omaani, ja näyttää kovasti siltä, että koiranikin pitävät siitä :)


perjantai 26. helmikuuta 2016

Ajatuksia juoksukontakteista


Juoksaritreeni on ollut aika turhauttavaa, koska olemme jo monta treenikertaa junnanneet samassa pisteessä. Saimaa ymmärtää hyvin varsinaisen juoksemisen idean, mutta ajatus lankun päähän osumisesta on puuttunut. Tsägällä tulee hienoja osumia ja niitä jackpotataan, mutta osumaprosentit eivät kasva. Olin projektin alussa sitkeästi päättänyt seurata Trkmanin metodia, vaikka mietin jo silloin, että miten se koira muka tajuaa homman nimen ilman vauhdin vähennystä? Nyt olen ehkä keksinyt miksi Trkman onnistuu: jäätävällä ajoituksella! Erittäin harjaantuneena juoksarikouluttajana ja naksuttimen käyttäjänä Trkman nyt vain osaa ajoittaa naksaukset, palkkasanat ynnä muut niin tarkasti, että koira oppii vauhdista. Lisäksi Trkmanin koirat ovat oppineet sheippaamalla asioita (=temppuja) hurjia määriä jo ennen juoksaritreeniä, joten niillä on hyvät edellytykset poimia oikea toiminto myös vauhtitreenissä. Onhan Saimaallekin sheipattu iso repertuaari temppuja, mutta ei mitään verrattuna Trkmanin koiriin. Trkman-uskoni siis sen kun kasvaa, on siinä vaan niin hieno kouluttaja niin ihanalla asenteella!

Mutta mitäs minä, kun ei ole Trkmanin jäätävää ajoitusta? En vielä tiedä. Targettimatto? Ehkäpä. Nyt olemme kokeilleet vauhdin vähentämistä niin, että alastulo on ollut muurinpalikan päällä ja koira on laitettu istumaan sellaiseen kohtaan alastulolla, josta vapautettuna se tekee hyviä osumia joka kerta. Näitä on sitten naksuteltu ja haastettu lisäämällä erilaiset liikehäiriöt ja muuttamalla etupalkan sijaintia (vinot exitit). Myös 180 asteen käännöksiä ja etupalkattomia (putkeenlähetys) kokeiluja on tehty. Toistoja on tehty noin 20/treeni ja treenikertoja on ollut 4. 







Eilisissä kimppatreeneissä palasimme takaisin pussinpaino & kaksi lankkua -set upiin, koska en enää keksinyt tapoja haastaa koiraa helpotetulla set upilla. Ja joku lamppu oli syttynyt!! Saimaa teki hienoja osumia toisensa perään, mitä nyt muutaman kerran missasi, kun sisääntulo oli vinompi. Nekin korjasi toisella kierroksella. Myös 180 asteen käännökset olivat hienoja. Aloitin joka kierroksen yhdellä helpotetulla (itselle muistiin: Sai istuu viiden välin päässä kontaktipinnasta).

Nyt varmaan jatketaan sekoittamalla vauhdittomia ja vauhdillisia treenejä. Jos onnistumisprosentit ovat eilisen luokkaa, on syytä jyrkentää kulmaa ja lisätä puomin keskipala suht nopeasti. Täytyy myös muistaa lisätä mukaan sellaisia toistoja, joissa mennään suoraan mutta palkka tulee lennosta, jotta Saimaa ei ala ennakoida 180 asteen käännöksiä aina silloin, kun etupalkka puuttuu.



sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Saimaa 1v 2kk agilitykuulumisia

Saimaasta ei pitänyt tulla päätoimista aksakoiraa, mutta talven lajivalikoima on niin rajoittunut, että pelkkää agilityahan tämä elämä on. Onneksi pian koittaa kevät ja päästään muidenkin lajien pariin :)
Saimaa on osoittanut kivaa luontaista talenttia telinevoikkaan. Se on kropaltaan hyvin elastinen ja joustava, ja vaikka se ei ole samanlainen loputon voimapesä kuin Sätkä, on sillä hyvä ponnistusvoima ja kehonhallinta. Saimaa on pelottavan nopea ja se rakastaa käännöksiä yli kaiken! Sen mielestä agility voisi olla pelkkiä putkia ja käännöksiä. Eniten duunia tarvitsisi tehdä mielentilan kanssa, sillä vaikka pennulla ei tehdessä keitä yli, on kentän laidalla odottelusta tullut vähän hankalaa, ja siirtymissä äänenkäyttö on kivaa.

Treenaamme siis kerran viikossa Purinalla "pentukimppiksessä" (ovatko yli vuoden vanhat jo junnuja?), ja lisäksi tulee satunnaisesti käytyä hallilla omatoimitreenaamassa. Kimppiksemme on ihana, kaikilla on melko samanlainen lähestymistapa agilityyn ja osaamista löytyy tasapainoisesti eri osa-alueisiin. 

Aloitamme kaikki treenit hyppytekniikalla, ja talven aikana on tehty ainakin erilaisia variaatioita perussarjasta, kasvavaa sarjaa, etäisyyden arviointia, slicea, taipumista ja set pointtia. Saikku suoriutuu kaikesta kauniilla tekniikalla, tosin ylipitkä perussarja liikehäiriöllä oli hiukan haastava :D Etäisyyden arvioinnissa raja on ollut 13 jalkaa ja set pointissa ollaan käyty (kerran) 60cm. (Yleisesti hypyillä Saimaan rimat ovat olleet 20-35cm, nyt muutama kerta on kokeiltu 40cm.) Syksyllä Vappu kävi kouluttamassa HAUlaisia ja mun molemmat koirat osallistuivat, Saimaa oli hyvä ja sai luvan tehdä "kaikkea". Nyt varasimme Veeran kanssa Vapulta yksärin, jotta saamme tilannetarkastuksen ja lisää etenemisohjeita.

Muuten olemme treeneissä tehneet paljon Silvia Trkmanin juttuja. Lilla Siims on siis opetellut käännökset cik&cap-metodilla. Sheippasin sille ensin kotona esineen kiertämisen (hitto että useamman peräkkäisen kierroksen saaminen sheippaamalla oli vaikeaa, kun halusin sen tapahtuvan pelkästä suullisesta vihjeestä!), jonka jälkeen Saikku sai kiertää kaiken maailman puunrungot ja lipputangot. Panostimme tiiviyteen, lähetyksiin, itsenäisyyteen ja ohjauskuvioihin (valssi, persjättö, sylkkäri, poispäinkääntö, käteentulo). Yksi treeni kesti muutaman minuutin ja treenikertojakaan ei paljoa ollut, lähinnä leikimme naksuttimen ja lelun kanssa.

Alkuun kuljeskelin Saimaan kanssa hallissa ja palkkasin, kun se kävi suorittamassa putkia ja rimat alhaalla -hyppyjä. Myöhemmin lisäsin mukaan cik&capeja, matalaa rimaa ja kahdeksikkoja. Tämä kaikki pyörittely aiheutti sen, että kun yritin tehdä Sain kanssa serpentiinin alkeita (hyppysuora putkien välissä), se ei osannut hakea suorassa olevia hyppyjä juuri lainkaan. Rakensin siis muutamana kertana putki-hyppy-putki-hyppy -ympyrän, jota tykiteltiin menemään ja johon lisäsin hyppyjä vähitellen. Kun pääsimme lopulta varsinaiseen serpentiiniharkkaan eli kun kolmen hypyn suora alkoi sujua, sai hyppyjä vinouttaa aika reipasta tahtia. Nyt hypyt ovat jo melkein linjassa keskenään. Mukaan on tähän mennessä sekoitettu cik&capeja, jotta koira ei vain aivottomasti luukuta, ja Saimaa osaa hämmästyttävän hyvin jarruttaa täydestä vauhdista käännökseen pelkästä suullisesta vihjeestä. Mä todella vannon nykyään cik&capin nimeen!

Hyppytekniikkaa ja serpentiiniä olemme tehneet siis noin kerran viikossa, ja jouluna aloitin Saimaan kanssa myös jännittävän uuden projektin eli juoksukontaktit. Olen nyt jo helisemässä, kun Saimaa liikkuu niin hurjaa vauhtia, joten juoksarit eivät ehkä ole se paras idea ever. Mua kuitenkin kiinnostaa oppia kouluttamaan juoksareita, ja vakaasti uskon, että hädän tullen voin opettaa pysäytyskontaktit aika nopeasti.
Käytämme näin alkuun Trkmanin metodia, jossa viimeisimpänä lisänä on juoksareiden yhdistäminen kujakeppeihin. Toisin sanoen irtokepeistä (meillä 2by2-keppiparit) tehdään kuja lankun ympärille ja koira ehkä oppii kaksi asiaa yhden hinnalla. Tai sitten ei, mutta eipä noista haittaakaan ole. Saimaa aloitti projektin juoksemalla pitkän käytäväräsymaton yli (hallilla, ei missään käytävässä), ja alkuun en keskittynyt askellukseen, annoin vain juosta. Treenasimme matolla ehkä viisi kertaa, ja pääpaino oli juoksemisen lisäksi haastavilla sisäänmenoilla. Mulla oli yleensä toisella puolella mattoa U-putki ja toisella kaksi erillistä siivekettä, joita Saimaa kiersi ja joiden sijaintia muuttamalla lisäsin sisäänmenohaasteita. Kepit auttoivat tässä kovasti.
Seuraavaksi olisi ollut maassa olevan lankun vuoro, mutta laiskuus iski enkä jaksanut hommata sellaista. Puomin alastulon sai kyllä irti, mutta se piti kaivaa maahan, jotta alku- ja loppupää eivät olleet vaarallisen irti maasta. Otin siis yhden session kaivetulla puominpätkällä, jonka jälkeen siirryin sellaiseen viritelmään, jossa ylösmeno ja alastulo on laitettu hyyyyvin matalaksi A:ksi pussinpainon päälle ja maassa olevia päitä on kaivettu vähän hiekkaan. Kepit ovat yhä puomin ympärillä.

Tätä viritelmää käytämme siis tällä hetkellä. Aloin heti maton jälkeen kiinnittää huomiota askellukseen, mutta ainakaan vielä ei Saimaalla ole tarkkaa käsitystä siitä, mistä palkka tulee. Se tarjoaa parhaita osumia silloin, kun suoraan puomin edessä on irtosiiveke kierrettäväksi, suora putki taas pahentaa loikkia. Hyvä kikka on myös jäädä itse puomin alkuun ja olla ihan paikoillaan. Käännöksiä kokeilin kerran, ja keppien ansiosta ne näyttivät tosi hyviltä. Onnistumisprosentti on tällä hetkellä kuitenkin liian alhainen, ja ensi kerralla aiommekin kokeilla sitä, että appari naksauttaa osumat. Ehkä se lamppu syttyy naksun avulla?

Kotona teemme naksuttelusessioiden ohella kehonhallintatemppuja ja tasapainotyynyjumppaa. Mä tykkään ihan hirveästi tästä alkuvaiheesta, kun pääsee opettamaan koiralle kaikkea hauskaa ja haastamaan itseään kouluttajana! Saan tutustua agilityyn uuden tyypin kanssa ja oppia tekemään asiat meille sopivalla tavalla, mikäs sen mukavampaa :) Olen niiiin paljon enemmän kouluttaja ja niiiin paljon vähemmän kisaaja. Saikku kisaa sitten joskus jos on valmis, mutta matka on ehkä miljoonasti hauskempi kuin määränpää!

Siimsin elämän eka ratatreeni pari viikkoa sitten.

tiistai 9. helmikuuta 2016

Yksi terve, yksi sairas

Sätkä loukkasi itsensä ennen joulua. Se alkoi ontua vasenta etujalkaa aksatreenien jälkeisenä iltana, ja mun villi veikkaus on, että hauis venähti tai revähti. Lihas oli normaalilämpöinen, anturat kunnossa ja jalkaa sai väännellä. Pidettiin muutaman viikon tauko ja käytin Sätkän Petralla, joka löysi oikealta puolelta tiukan rintalihaksen ja haban. Tukot aukesivat suht helposti, ja viikon levon jälkeen Sätkä kävi Heikin kanssa kisaamassa kolme starttia. Heikki tarkkaili jalkaa kisoissa mutta ei nähnyt mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Kotona Sätkä kuitenkin ontui jalkaa aika voimakkaasti levon jälkeen, ja samoin kävi seuraavana aamuna. Palasimme siis tauolle, ja ontumista ei ole ollut nyt yli kuukauteen. Tammikuun lopulla Sätkä sai Petralta luvan normaaliin arkiliikuntaan (=enemmän vapaana) ja epärevittelevään tokoiluun. Koiran kroppa oli aika pahasti jumissa sillä käynnillä, mikä on varmasti osin peruja loukkaantumisesta ja osin tammikuun paukkupakkasista ja sitä seuranneesta liukkaasta kelistä. Olen kuitenkin iloinen, että voin pitää Sämiä vapaana enemmän, koska nyt koira saa liikeradat niin paljon paremmin auki ja lihas aktivoituu! Pakkasilla oli hankala käydä "pitkillä ja reipasvauhtisilla hihnalenkeillä", kun sekä ihminen että koira jäätyivät nanosekunnissa.
Vasen hauis oli siis aika pahasti jumissa, ja Petra laseroi sitä session lopussa. Uusi aika on nyt keskiviikkona, katsotaan mikä on tuomio. Tämä tauko alkaa käydä Sätkän aivoille, mikä näkyy bc-obsessiivisuuden lisääntymisenä. Eka kuukausi oli ihan ok, mutta nyt lelujen kyttäily jää herkästi päälle.
Sätkä on vähän sellainen ikijumissa oleva koira, jota pitää käyttää joka kuukausi fyssarilla, jotta ranka pysyy liikkuvana ja kroppa edes jotenkin kuosissa. Aksatauot eivät ole näkyneet kropassa tukkoisuuden vähenemisenä, ja kaikki Sätkän tuntevat tietävätkin, että Sämi ei pahemmin itseään säästele oikein missään. Pelkkä normaali arki riittää pitämään lihakset paketissa, huoh...
EDIT: Sätkä oli fyssarilla normaalissa tekevän koiran kunnossaan eli saamme hiljalleen palata normaaliin treenielämään!

Saimaa sen sijaan on terve kuin pukki! Käytin sen luustokuvissa Mevetissä (lonkat, kyynärät, olat, selkä), ja niin se hassu pieni eläin sai koiranettiin hienoa riviä: A/A, 0/0, VA0 ja LTV0. Selkäkuvien ei pitänyt lähteä Kennelliittoon, mutta joku kämmi kävi matkalla ja lausuntomaksu tuli mailiin. Hyvä vaan, koska ell puhui jostain neljännestä ristiluunikamasta ja mua jäi mietityttämään harmittomuusvakuutteluista huolimatta. Nysse on virallisesti terveeks todettu!
EDIT: Eli selkeydeksi. Yksi nikama hännän puolelta on luutunut ylimääräisenä kiinni ristiluuhun, ja niitä on nyt neljä kolmen sijaan. Lantion puolella nikamaväli on siisti ja normaali. Kuvia on arvioinut ell, tutuntuttu Kennelliitosta sekä fyssari ja kaikki ovat todenneet, että ei pitäisi haitata koiraa.

torstai 4. helmikuuta 2016

Remmiräyhäkö?

Haja-ajatuksia Saimaan remmikäytöksestä.

Saimaa alkoi haukkua muille koirille jo ihan pikkupentuna. En alkuun huolestunut tästä ilmiöstä, koska pentu vaikutti rohkealta eikä koskaan peruuttanut vieraasta koirasta poispäin. Ajattelin, että jos jätän käyttäytymisen huomiotta, koirakin unohtaa sen. Jälkiviisaana voin todeta, että kuusi viikkoa odottelua oli liian pitkä aika - toimintamalli oli ehtinyt iskostua vahvasti pennun mieleen. Pentu oli myös alkanut yleistää haukkumista lapsiin ja satunnaisiin ihmisiin.

Mun oli vaikea myöntää, että pentu oli reaktiivinen ja epävarma lenkillä tapahtuvissa kohtaamisissa. As said, Saimaa ei koskaan peruuttanut poispäin. Sen sijaan se nosti keesin pystyyn, räkytti ja pyrki hihna kireällä kohti koiraa/ihmistä. Jos virhe nro yksi oli liian pitkä odottelu ennen asiaan tarttumista, oli virhe nro kaksi mun epävarma toiminta. Mulla ei ollut selkeää mallia jonka mukaan toimia, joten yritin kaikkea sekalaista, kuten namilla houkuttelua, visuaalisen ärsykkeen blokkaamista kääntämällä koiraa tai seisomalla sen edessä sekä kieltämistä. En päässyt läpi millään näistä.

Onneksi älysin suht nopeasti kääntyä kasvattajan puoleen, varsinkin, kun Elinalle jääneellä Hiili-veljellä oli samantyyppisiä ongelmia. Elina suositteli vastaehdollistamista ja antoi hyviä vinkkejä itse toteutukseen. Lisäksi luin kannesta kanteen Jonnalta lainaamani Leslie McDevittin "Control Unleashed: The Puppy Program" -kirjan, joka osoittautui ehdottomasti parhaaksi lukemakseni koirakirjaksi ikinä. Kirjasta poimin lenkkikäyttäytymisen kannalta tärkeimpinä asioina Look at That! -pelin (LAT), Leave it -pelin ja Off switchin. LAT on vastaehdollistamista parhaimmillaan: pelin idea on, että koira bongaa asioita ympäristöstä ja saa siitä palkkaa (koira "näyttää" ärsykkeen omistajalle vilkaisemalla sitä ja kääntymällä salamannopeasti kohti omistajaa). Leave it on tietenkin asioista luopumista, ja Off switch taas opettaa koiraa säätelemään mielentilaansa intervalliharjoitusten kautta. Jokainen näistä harjoituksista oli tavallaan entuudestan tuttu, mutta McDevitt tarjosi selkeät ohjeet niiden toteuttamiseen ja ennen kaikkea soveltamiseen.

Saimaan haukkuminen oli tässä vaiheessa eskaloitunut sellaiseksi, että Arttu ei halunnut viedä sitä ulos ollenkaan (Arttu suostuu normaalisti ehkä kerran viikossa pissattamaan koirat). Saimaa reagoi koiriin n. 30 metrin säteellä, lapsiin aina heidän juostessa ja aikuisiin ihmisiin, jos hetki sitten koira tai lapsi oli pistänyt aivot hälytystilaan. Jos Saimaa pääsi kerran räkyttämään esim. koiralle, se reagoi selvästi voimakkaammin kaikkiin seuraaviin ärsykkeisiin - palautuminen ei siis ollut erityisen hyvää. Pahinta käyttäytyminen oli meidän rappukäytävässämme, pihallamme ja talon ympäristössä. Toisaalta esim. agilitykisoissa Sai ei haukkunut millekään (ärsykeyliannostusta, lähtökohtaisesti parempi mielentila...).

Suurin ongelma koulutuksessa on varmasti ollut se, että ympäristöä ei voi kontrolloida. Suunnitellusti kaukaa tehdyt harjoitukset auttoivat, koska emme ylittäneet ärsykekynnystä ja saimme paljon onnistumisia. Mutta joka päivä oli koiraa altistettava myös yllättäville ärsykkeille, jotka laukaisivat reaktion. Takapakkia on tullut aina välillä.

Ideana siis oli, että kun näköpiiriin tuli jotain haukuttavaa, ilmestyi mun taskusta namipussi - ja kun haukuttava katosi, namipussi katosi. Suoraan suuhun syötetyt namit olivat huono idea, Saimaata kiinnostivat selvästi enemmän heitellyt namit ja maahan kaadetut namit. Käytännössä siis pyrin ennakoimaan tilanteita ja väistämään/ottamaan etäisyyttä, ja Sain huomatessa vastaantulijan aloin heitellä nameja edes takaisin. Toinen vaihtoehto oli levitellä namit maahan, mikä myös tuki oikeaa mielentilaa.

LATin kohdalla epäonnistuin. Saimaa oppi tosi nopeasti yhdistämään "Missä koira?" -kysymyksen kiihtyneeseen mielentilaan, mikä ei tietenkään ollut tarkoitus. Jätettiin siis se pois, mutta pidettiin Leave it mukana "jätä"-vihjeellä.

Tällä hetkellä tilanne on aika hyvä. Saimaa osaa "jätä"-vihjeen hyvin, ja namien unohtuminen kotiin ei ole katastrofi. Haukkuminen vähentynyt huomattavasti, tosin Saimaa on herkkä provosoitumaan, jos toinen koira elehtii "väärin". Huomio ohitustilanteessa on jakautunut mun ja vastaantulijan välillä 70%-30%, ja tätä suhdetta haluaisin vielä parantaa. Ikä on varmasti osatekijä kasvaneessa itsehillinnässä. Kaikkein hienoin juttu on kuitenkin nopea palautuminen, hälytystila ei jää päälle muutamaa metriä pidemmäksi aikaa.

Saimaa ei vieläkään tarjoa kontaktia itsenäisesti, joten siinä olisi työnsarkaa. Namien unohtuessa kotiin olen palkannut hihnalla tai maasta löytyneellä kepillä, mutta tykkään ruokapalkasta enemmän. Saimaan reaktiivisuus on ollut hyvä oppimistilaisuus mulle, ja olen päässyt kehittämään omaa ymmärrystäni sekä kouluttamisesta että palkan ajoituksen tärkeydestä. Olen myös oppinut ymmärtämään remmiräyhäkoirien omistajia. Aikaisemmin remmiräyhän nähdessäni saatoin ajatella, että voi sua koirapolo kun sulla on niin kykenemätön ihminen hihnan toisessa päässä! Nyt ymmärrän, että ei se aina niin helppoa ole :D Sympatiani siis kaikille reaktiivisille koirille ja heidän ihmisilleen, huh.

Saimaa on tästä pienestä puutteestaan huolimatta mahtavan ihanan helppo pieni tyttönen <3