lauantai 10. toukokuuta 2014

PK-juttuja sateessa

Vietettiin Veeran kanssa ilta Vihdintien varrella vesisateessa treenaten. Sätkähän on tunnetusti "suuri työkoira" = pienikin vesisade saa sen sipsuttamaan ja irvistelemään. No, hyvä siis joskus treenata ällösäässäkin. Viestissä sade ei korkeiden kierrosten takia häirinnyt, mutta tottikseen ja jälkeen se selvästi vaikutti.

Ensin siis viestit Vaakkoissa. Sätkän teemana oli se vähän treenattu jälki, etenevä pää tällä kertaa Veera, ja Rinna oli juossut rataa ensin. Sätkälle tehtiin ekaa kertaa ever niin, että heti eka juoksupätkä oli jälkeä, kun lähetin sen A:lta B:lle 50m (?). Toinen jälki A-C oli taas 50m, ja kolmas A-D 100m. Alkuun Sätkä juoksi tosi kivasti, ja vaikka sillä on joskus ollut ongelmia lähteä Veeran päähän ekalla käskyllä, nyt se lähti kuin tykin suusta, vaikka odotutin perusasennossa 10s. A-D-välillä tuli sitten ongelmia. Sätkän olisi pitänyt ylittää polku, jota pitkin oli kulkenut koiria omistajineen, ja ilmeisesti hajut tuottivat liikaa vaikeuksia ---> Sätkä palasi mun luokse. En enää saanut sitä lähtemään, joten Veera tuli näyttäytymään kauemmas ja päästin Sätkän hetken päästä perään. Taisi siis vain olla liian paha häiriö, varsinkin kun etenevä pää oli Veera ---> Sätkällä ei ehkä ollut tarpeeksi suurta tarvetta taistella vaikeuksien ohi Veeran luokse.

Sitten tottikset Luukissa. Vedimme kokeenomaiset treenit paikallaoloineen, Sätkä aloitti. Seuruu oli huonoa, sade ällötti ja Rinnaa piti tuijotella. Puolessa välissä nappasin niskasta kiinni, jonka jälkeen Sätkä alkoi työskennellä vähän paremmin. Liikkeestä istuminen oli mah-do-ton märän maan takia, maahan Sätkä sen sijaan meni ihan ok. Luoksetulo ok. Tasamaanoudossa heitin kapulan suoraan lätäkköön, josta Sätkä onki sen vähän huonolla otteella ja tiputti matkalla. Hyppynoudossa Sätkä menohypyllä tuiskahti nokalleen hypyn jälkeen, joten ei ihme, että paluuhyppy jännitti. Parin yrityksen jälkeen tyttö kuitenkin taisteli yli :) Estenouto oli toooosi vaikea sateesta liukkaan esteen takia, ja lisäksi mä annoin huonoja käskyjä. Eteenmeno sen sijaan oli erittäin hyvä, mitä nyt Sätkis nyki seuruussa. Paikkamakuusta Sätkä selvisi muuten hyvin, mutta 2/3 noudossa se haukahti kapulan heittovaiheessa.
Loppuun Sätkä sai vielä juosta mun ja Veeran väliä sekä hypyn että A'n yli, jotta se saisi vähän rentoutta touhuun. Muuten jees, mutta Veeran lelupalkka oli paljon houkuttelevampi kuin mun namit :D

Sätkän jälki oli 500m peltojälki, joka vanheni puolitoista tuntia ja jolla oli 4 keppiä & paljon kulmia. Ja ai että kun oli vaikeaa! Pelto oli varsinkin alkuun tosi vetinen, ja jana oli ilmeisesti siksi tosi huono & jälkeen kiinnittyminen kesti kauan. Sätkä jäljesti muutenkin tosi vaivalloisesti, se kiemurteli paljon ja lähes joka kulmassa hukkasi jäljen. Sitkeästi tyttö kuitenkin jaksoi taistella, ja jälki löytyi joka kerta omin avuin, samoin kaikki kepit. Loppua kohden Sätkä alkoi selvästi väsyä, se jäi seisomaan ja itkeskelemään useita kertoja. Loppusuora oli kuitenkin hyvä, ja onneksi keppikin löytyi ja koira sai palkkansa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti