perjantai 2. toukokuuta 2014

Estetottikset, esineruutu ja paukut 13

Treenailtiin Oulunkylässä Saran ja Narrin kanssa. Ensin tottikset kentällä: Sätkälle metristä 650g kapulalla, joka aiheutti alkuun uskonpuutetta, mutta joka sujui hyvin parilla vikalla toistolla. Sama juttu A'n kanssa, Sätkä yritti useita kertoja palauttaa matalan A'n kautta, mutta pienten ja suurten avustusten jälkeen palaset loksahtelivat lähes kohdilleen. Sara oli käynyt viemässä Röhkyn kentän toiseen päähän ennen Sätkän treenivuoroa, ja kuten odottaa saattaa, eteenmeno oli melko epävarma. Sätkä kyllä näytti vastaavan virittelyyn hyvin, mutta silti se yritti ekalla lähetyksellä vain kiertää harkka-A'n ja palata takaisin. Uudella yrittämällä Sätkä päätyi kaarroksen kautta Röhkylle, joten toivottavasti se oppi jotain.

Sitten ammuin Narrille yhden paukun. Sätkä oli 10m päässä autossa odottamassa eikä näyttänyt paineistuvan paukusta yhtään, jee! Aika uskomatonta. Heti perään otettiin esineruutu, sellainen 10x50m kaistale kivassa maastossa. Sätkän esineet olivat takareunassa esillä oleva farkkupuhelinpussi, takareunassa puurykelmän sisällä oleva avaimenperäpehmolelu ja ruudun etuosassa varvikossa oleva pieni metallinen pastillipurkki. Mulle jäi vähän ristiriitaiset fiilikset Sätkän työskentelystä. Toisaalta se jaksoi ei-niin-kovalla draivillakin irrota ruudun takaosaan & paikallisti sekä piilotetun pehmolelun että pastillipurkin, molemmat pieniä ja erityisesti metallipurkki varmasti melko hajuton. Toisaalta taas Sätkän työskentely oli melko hidasta ja luovutusten kanssa oli ongelmia. Sätkä pudotti sekä farkkuläpyskän että pastillipurkin ennen luovutusta, pehmolelu sentään palautui hyvin. Omaan piikkiin voin laittaa sekä sen, että Sätkä kävi ruudussa kakalla että sen, kun Sätkä kirmasi mun selän taakse juomaan metsäpurosta (lenkitä + juota koirasi ennen hommia!).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti