maanantai 9. joulukuuta 2013

V*tun agility eli myö tarvitaan lainaohjaaja!

Torstain kimppistreeneissä teimme pientä tekniikkapätkää + kontaktirallia, kaikki sujui hyvin. Sätkä treenasi myös kuppijarrua ensin ilman estettä ja lopuksi vauhdista hypyn kanssa (päällejuoksu), jotain palikoita loksahteli taas paikoilleen.

Kyllähän meiltä estetekniikat ja pienet, lyhyet tekniikkapyöritykset sujuvat.

Mutta eivät ne hiton radat.

Räpelsimme lauantaina Ojangossa kaksi Esa Muotkan rataa, joista toisen tuomaroi Markku Kaukinen. Eka, Esan tuomaroima rata kaatui (ylläri) siihen, kun Sätkän kaari levisi hypyn ohi. Toisella radalla taas jarrutin koiraa turhan paljon loivaan käännökseen ---> kielto, jonka jälkeen paketti ei pysynyt kasassa. Tuloksena siis HYL & HYL. Radat eivät olleet mitään hyviä hyllyjä, vaan mun osalta löysää ohjaamista. Blaaaaah.

Kontaktit olivat taas hyvät, kepeillä jotain ihme sisäänmenosäätöä helpoista kulmista, harvinaista.

Agilityn pitäisi olla kivaa, ei mitään tällaista vittuuntumista?! Hylkäisin koko lajin, mutta kun Sätkä tykkää siitä niin tajuttoman paljon :( Haluaako joku hyvin, hyvin innokkaan, ykkösistä kaksi nollaa saaneen laina-bc:n? Plussaa: kohtuu nopea, taitava kropankäyttö, varmat kontaktit, kepit yleensä tosi varmat, istuu lähdössä, osaa teknisesti paljon, irtoaa todella näppärästi, jaksaa toistoja. Miinusta: flänkkaa vahvasti ja kiertää kokonaisia esteitä, ei mielellään hyppää tiukasti, reagoi turhankin herkästi liikkeeseen (show&go vaikeaa), ei supernopea.

2 kommenttia:

  1. Katso vaikka Ruutin tuloksia, niin ei se meilläkään niin ruusuista ollut. ;) On ollut vaikea tottua lenkittävään koiraan tollerin jälkeen ja sulla Rommin jälkeen. Ruutista on alkanut tulla aika kiva nyt 5,5 vuotiana. :D Edelleen munkin virheitä ja välillä sen.

    Voidaan kyllä hyvin vuoksi joskus treenimielessä koittaa vaihtaa koiria. :D Vaikea vaan nyt hallikaudella, paitsi saako teidän halliin tulla ulkopuolisen kanssa? Kentälle tais joskus olla joku 5e maksu..

    Höllää vähän tavoitteita ja koita vaan nauttia kisaamisesta. Ja ottaa riskillä, että on ajoissa kisoissa. Helposti koittaa liikaa "varmistella" kisoissa ja silloin ei kerro koiralle ajoissa. Muillakin tulee ykkösissä ja kakkosissakin tollaista ohi kaarrattamista. Agilityssa ei koskaan osaa kaikkea..

    VastaaPoista
  2. Ei mua sinänsä tulostaso haittaa, ja vielä keväällä oli hirmu kiva kisata hyllyistä huolimatta, kun ratasuoritukset olivat yhtenäisiä. Mutta kun kököt ratasuoritukset painavat nykyään sekä treeneissä että kisoissa, niin tulee huono fiilis koiran puolesa, se kun haluis vaan JUOSTA.

    Mutta ehdottomasti mennään yhdessä treenaamaan! Purinalle taitaa tosin yhä olla se 5e vierailijamaksu :(

    VastaaPoista