perjantai 1. marraskuuta 2013

Paukkuprojekti käyntiin!

Olen viime aikoina pohtinut paljon Sätkän paukkuarkuutta. Aikaisemmat ampumiset ovat lähinnä huonontaneet tilannetta, ja eipä ihme, niistä on puuttunut suunnitelmallisuus ja maltti. Tästä johtuen päätinkin, että Sätkä ei tule kisaamaan PK-puolella, tuntui typerältä aiheuttaa koiralle niin valtavaa stressiä ja pelkotilaa typerien tulosten vuoksi. Viime aikoina maastotreeneillä on kuitenkin ollut hopeareunus, ja musta olisi vain niiiiiin siistiä päästä joskus kokeilemaan PK-koetta!

Nyt olenkin päättänyt, että yritän totuttaa Sätkää paukkuihin seuraavan vuoden ajan. Ihan jo koulutuksellisessa mielessä on mielenkiintoista nähdä, mitä tästä seuraa. Jos homma ei luonnistu, luovun suosiolla kisahaaveista, mutta yrittänyttä ei laiteta. Alun perin kaavailin namiruututaktiikkaa, mutta Sätkä ei mitenkään päin ole tarpeeksi ahne sellaiseen. Veeran vinkistä tutustuin Lavikan Emmin Stepille käyttämään kiertotaktiikkaan, joka tuntuikin heti Sätkälle paljon sopivammalta. Ideana on, että koiralle tarjotaan paukun jälkeen vaihtoehtoinen toimintamalli paineistumiseen (tolpan kiertäminen), ja miellyttämisenhaluisen ja tekemisestä tykkäävän koiran tulisi tällä tavoin selvitä tilanteesta.

Sätkän tilanne on tällä hetkellä seuraava: pamahduksen kuullessaan se pyrkii pakenemaan, ihan sama minne, kunhan se pääsee pois. Suurinta osaa arjen äänistä se kestää ongelmitta, mutta raketit aiheuttavat pahan pelkoreaktion, samoin mikä tahansa (hiljainenkin) ampumista muistuttava ääni. Esimerkiksi tänä kesänä mökillä Sätkä mystisesti katosi, mitä se ei ole ikinä, ikinä aikaisemmin tehnyt. Tunnin etsimisen jälkeen isäni löysi sen mökkisaaremme toisesta päästä, kolmen ison tontin takaa. Palasimme kummastuneina istumaan kallioille, ja yhtäkkiä Sätkä painautui täristen ja läähättäen muhun kiinni. Tajusin, että viereisestä saaresta kuului hyvin hiljaista ja satunnaista pauketta, jota Sätkä selvästi pelkäsi. Veikkaan, että se oli kuullut pauketta ensimmäistä kertaa ollessaan yksin ja turvaihmisen puuttuessa juossut päättömästi vastakkaiseen suuntaan kunnes oli päätynyt saaren toiseen päähän. Samalla tavallahan se reagoi teinijoukon papattimattoihin, se vain halusi juosta pois. Niin ja starttipistooliin se on jo vahvasti ehdollistunut, samassa huoneessa oleminen pistoolin kanssa on vaikeaa jne.

Kävimme Artun kanssa ampumassa Sätkälle maanantaina. Arttu ampui kolme laukausta 50m päästä metsikön takaa, ja minä hengailin hihnassa olevan Sätkän kanssa. Sätkän reaktio oli sama kuin jos sille olisi ammuttu vierestä, se kauhoi ilmaa päästäkseen pois eikä suostunut syömään. Autossa se läähätti raskaasti, mutta kotona käyttäytyi normaalisti.

Tästä johtuen siis uusi lähestymissuunnitelma.

Keskiviikkona nappasin pikkusiskon mukaan ampumaan. Sisko ampui yhden laukauksen 150m päästä, ja heti paukun jälkeen lähetin Sätkän tolpankiertoon ja palkkasin ihanalla narupallolla. Sätkä yllätti positiivisesti, se kykeni suorittamaan lopulta useamman takaakierron ja juoksemaan pallon perässä, jopa taistelemaan siitä! Toki pallo tipahti välillä suusta ja Sätkä oli hyvin onnellinen päästessään autoon, mutta enivei! Se suoritti annetun tehtävän heti paukun kuultuaan!

Starttipistoolin uusi säilytyspaikka on koirien ruokakuppien vieressä.

4 kommenttia:

  1. Hyvä, että eka kerta toimi! Sitten pitäis muistaa, että välillä ei tule ollenkaan ampumista ja se ajankohta vaihtelee. Ruutikaan ei kyennyt namiruutuun.

    Yritin laskea tunnarissa 3s, mutta ne tais olla sitten liian hitaita. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep nimenomaan! Ja joo 3s mun piti kirjottaa, ajatusvirhe :D

      Poista
  2. Sä tiedät mistä löytää seuraa tohon puuhaan! Tara vois testata tuota namiruutua.

    VastaaPoista