torstai 7. marraskuuta 2013

Hukattiin jälki ja välteltiin niistoja

Tiistaina treenattiin. Ensin Erikan ja Taran&Tikrun kanssa Luukkiin maastoilemaan. Sätkän jälki oli 800m pitkä kuudella kepillä, ikää 1,5h. Janatyöskentely oli rumaa, koira yritti oikoa ja pyöri jäljen kohdallakin. Nosti se sen kuitenkin. Ekat 10m ojanylityksineen sujuivat, mutta sitten tulimme suolle, jossa Sätkä hukkasi jäljen, ei ollut vissiin kiinnittynyt siihen kunnolla & hämmentyi levinneistä hajuista. Jälki ei enää löytynyt yrityksistä huolimatta, joten päästin koiran liinasta ja lähdimme Erikan kanssa tsekkaamaan olimmeko ollenkaan oikeassa suunnassa. Oikea ryteikkö löytyi, ja hetken päästä Sätkä ilmaantui paikalle kakkoskeppi suussaan, hups... Jäljen hukkuminen ei tuntunut Sätkää haittaavan, se kirmaili häntä pystyssä kohti autoja ja vaikutti hyvin tyytyväiseltä itseensä. No, vasta seuraavalla jäljellä nähdään, onko tämä hukka vaikuttanut sen jälkitarkkuuteen. Toivottavasti, mä kun olin erikseen toivonut, että Sätkä mogaisi ja saisi kolauksen itsevarmuuteensa (=huolimattomuuteensa).

Jäljen vanhentuessa talloimme esineruutukaistaleen 10x50m. Sätkä sai nähdä esineiden viennin. Toinen vietiin ihan takanurkkaan, toinen vähän keskiosaa syvemmälle kumpareen taakse. Sätkä löysi lähemmän esineen (muoviklipsu) hyvin, mutta tokan (pikkuinne pehmofantti) löytyminen kesti. Hyvin Sätkis kuitenkin jaksoi hakea. Alueella pysyminen oli Sätkälle hankalaa, se kun ei pitkään aikaan ole tehnyt noin kapeaa kaistaletta. Aina se ruutuun kuitenkin palasi, mutta kiersi herkästi samoja uria kuin aikaisemmin.

_____

Illalla sitten eskaritreenit. Pöllin taas ratapiirroksen törkeästi Veeralta :D
Ville halusi opettaa käytännössä sen "niisto vs. takaakierto"-jutun, josta puhui edellisellä koulutuskerrallaan. Idea on siis, että kun takaakierron tekee "väärä" eli sisäjalka edellä, pitää koiran tehdä niistomainen käännös hypyllä (rintamasuunta on eri kuin tavallisessa takaakierrossa). Näin ei tarvitse aina olla ryntäilemässä niistoihin. Sätkä luki takaakiertoja kivasti, mitä nyt tiputteli rimoja alas turhan herkästi, mutta mulla oli vaikeuksia saada homma sujuvaksi. Vaatinee vain reeniä!

B-rataa tehtiin nopeasti lopuksi. Muuten meni ok, mutta mun pitää miettiä nuo flänkkauskohdat (7-8) tarkasti ja rohkeasti käyttää vastakäännöksiä niissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti