tiistai 29. lokakuuta 2013

Purinatokot

HAUn tokoissa puuhastelimme Sätkän kanssa keskenämme. On uskomatonta, että tuo koira kykenee nykyään tekemään hyvää tokoa siitä huolimatta, että samaisella hallinpuoliskolla treenaa 4 muuta koirakkoa samaan aikaan! Pitkälle on päästy :)

  • Hyppynoutoa teimme puukapulalla. Yritin heittää tosi vinoja heittoja, ja pari kertaa sainkin Sätkän hämääntymään ja yrittämään paluuta hypyn ohi. Puutuin näihin, ja heti parani!
  • Merkkiä teimme pitkästä aikaa. Hetsaus toi nopeutta, ja kaikki merkit olivat hienoja. Sätkä malttoi tehdä hyviä merkkejä, vaikka pyysinkin sitä ensin merkkaamaan oikealla olleen ruudun.
  • Ruutu oli pitkästä aikaa evl-mallinen (varmaan eka kerta puoleen vuoteen?). Ekalla lähetyksellä Sätkä juoksentelikin ympäri hallia hämmentyneenä ennen kuin löysi ruudun, toka lähetys oli perfect.
  • Seuraamisessa hetsasin voimakkaasti lelulla, jonka iskin sitten kainaloon. Huomautin heti, kun kontakti tippui, ja Sätkä skarppasikin kivasti.
  • Tunnari x2, kummallakaan Sätkä ei maistellut vääriä! Hajustin omaa todella lyhyesti, ja se näkyi pienenä epävarmuutena. Vapautin vauhdista.
  • Luoksetulon otin läpijuoksuna leluun.
  • Jääviä treenasin Z-maisesti mutta ilman käännöksiä. Aluksi piti toki muistutella Sätkälle, että "seis" ei ole sama kuin "istu" :D Olemme vissiin painottaneet voi-treenejä viime aikoina... Muistuttelun jälkeen erottelu sujui hyvin, samoin koiran taakse siirtymiset ja mukaanlähdöt.
  • Kaukojen s-i-vaihto oli vuorossa viimeisenä. Sätkälle ei nykyään näyttäisi olevan juurikaan väliä sillä, olenko minä 20m päässä vai vieressä istumassa, mokaprosentti on melko lailla sama. S-i-vaihto on yhä melko eläväinen, se liikkuu sekä taakse että eteen tilanteesta riippuen. Pitänee vain tylysti olla palkkaamatta mitään muuta kuin niitä harvoja täysin paikoillaan olevia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti