tiistai 26. helmikuuta 2013

Tappi tokoilee

Mulla olis ihan hirveä hinku startata Sätkän kanssa voittajassa tänä vuonna! Rommin kanssa kisaaminen ei ollut kovin motivoivaa, kun kehässä lähinnä toivoin koiran kykenevän perusasentoon. Olisi hauska kokeilla kisaamista sellaisen koiran kanssa, joka tekee liikkeitä suurin piirtein samalla tavalla kuin treeneissä. TK2 meinataan yhä hakea, mutta koska se on yhtä ykköstä vaille kasassa, niin panttaan seuraavaa avo-koetta pidemmälle kevääseen. Koularin pointtina kun on treenata kisatilannetta, ja kaksi edellistä ykköstä ovat (samasta) hallista, joten vika haetaan ulkokisoista ihan treenimielessä.

Sätkis treenaa siis nyt kohti voittajaa. Olkkaritokoissa olen yrittänyt parantaa kaukojen s-i-vaihtoa, joka herkästi valuu aavistuksen eteen. Naksuttelu ja peruutustreenit ovatkin parantaneet tekniikkaa kivasti :) Toinen ongelma kaukoissa on maltin puute, jonka seurauksena Sätkä ehtii tehdä kolme vaihtoa ennen kuin olen antanut yhden yhtä käskyä. Siksipä olemmekin keskittyneet asennon pitoon, erityisesti seisomiseen. Seuraamisen askeleet ovat naksuttelun myötä nekin parantuneet huimasti, Sätkä ei ole ollenkaan niin epävarma ---> suurin osa ääntelystä on jäänyt pois. Tunnari sen sijaan on jotain aivan kamalaa, en tunnu saavan väärien nostelua millään pois. Olen istunut kapuloiden vieressä, olen kieltänyt suun aukomisesta väärien kohdalla, olen ripotellut sekaan nameja, olen laittanut namikasan ennen kapuloita, olen käyttänyt suurta ja pientä määrää vääriä, olen piilottanut oman kauemmas... Sätkä kyllä tietää, mikä oma on, sen haistelutekniikka vain kusee. Pitänee joko tehdä sellainen tunnarilauta tai opettaa koko liike alusta.

HAUn tokoissa ei ollut muita paikalla, joten treenasin vähän alkuperäisen suunnitelmani vastaisesti.

  • Kaukoissa kasvatin etäisyyttä putki-takapalkan avulla. Vapautin aina ekasta tai tokasta vaihdosta, ja pääasiassa Sätkä teki vaihdot maltilla.
  • Luoksetuloa treenasimme myös putken avulla (koira toisella puolella hallia olevaan U-putkeen = kunnon etäisyys). Maahanmenot olivat nii-in mageita että ihan hymyilytti, ja seisomisetkin toimivat tosi kivasti. Pysäytin vaihdellen läheltä ja kaukaa ja käytin vaihdellen vahvaa kroppa-apua sekä vain käsimerkkiä. Lopuksi vielä pari luoksetulon stoppia takapalkan kanssa, nämäkin tosi jees.
  • Ruudun loppuosa alkaa jo sujua, Sätkä tulee siististi seuraamaan ilman katseapua molemmilta puolilta eikä enää tee sitä etukautta pyörähdystä.
Sätkä ei ole päässyt agiliitelemään sitten kuun alun kisojen, joten pakko oli vähän aksatakin pikkuisen kanssa. Yhdellä hypyllä tehdyt viskileikkaukset, päällejuoksut, saksalaiset ja takaaleikkaukset olivat siistejä, mutta Sämpylä olisi selvästi halunnut tehdä jotain vauhdikkaampaa :)

lauantai 16. helmikuuta 2013

Tokokoe Porvoo

Sama koepaikka kuin viimekin kerralla eli se pieni halli Porvoossa. Tuomarina kiltti Harri Laisi. Tällä kertaa olin suunnitellut nostavani koiran vireen ihan tappiin ennen kehäänmenoa, ihan kokeilumielessä vain, mutta hirveästi en voinut kuumentaa häiritsemättä edellistä koirakkoa. Sätkä oli melko tyypillinen kisa-itsensä (jännä kun voi jo sanoa noin!) eli hiukan passiivinen mutta muuten normaali.
  • Paikkamakuu 9 - Laisi sanoi, että vino makuuasento johtui vinosta perusasennosta, mutta totuus on, että Sätkä menee aina vinoon maahan (ihan videoltakin tarkistettu). Maahanmenoon kaksoiskäsky, jota tuomari ei kuullut.
  • Liikkeestä maahanmeno 9.5 - Sätkä ei tippunutkaan suoraan maahan ---> varmistin että oli mennyt maahan vilkaisemalla taakse.
  • Seuraaminen 9 - Pätkittäin ihan ok, mutta tämä on yhä heikoin liikkeemme. Lopussa pientä haahuilua, kuulemma myös satunnaisesti vähän painoi (ai vähän?!).
  • Luoksetulo 10 - "Päivän paras!" Ja saimme jälleen aplodit, tosin ihan yhtä hieno se ei ollut kuin viimeksi.
  • Liikkeestä seisominen 10 - Ennakoi aavistuksen perusasentoa.
  • Nouto 10 - Korjasi kapulaa kerran matkalla.
  • Kaukot 8.5 - Kaksoiskäskyt taas molempiin istumisiin, olisi kai pitänyt olla huonompi numero. Sätkä ahdistui taas liikkurista, videoltakin näkee kuinka se alussa tuijottaa taakse ja sen jälkeen korvat ovat koko ajan siihen suuntaan. Taas ennakoi perusasentoa.
  • Hyppy 9 - En ole varma lähtikö piste siitä, että Sätkä hyppäsi liian kauas (kuulemma virhe?) vai siitä, että törmäsi hiukan paluussa.
  • Kokonaisvaikutus 10 - Kehuja sateli :)
Yhteensä 187.5 pistettä, AVO1, KP ja sija 1/15.

Sätkän toinen ykkönen siis. Suoritus oli kokonaisuutena hiukan edelliskertaa parempi, mutta kisavireessä on yhä työstämistä. Samat ongelmat toistuivat: Sätkään oli vaikea saada kontaktia sekä perusasennossa että seuraamisen ja jäävien yhteydessä, ja liikkuri alkoi ahdistaa välillä nouto-kaket. Tästä seuraa siis paljon liikkeiden alkujen treenaamista ja paljon liikkuritreeniä, treenikavereille tiedoksi ;) Kokonaisuuteen olin kuitenkin tyytyväinen, söpö pikku Sätkäni oli varsin pätevä kaveri :)

Ja Veera, muistin ne mustat housut!


tiistai 12. helmikuuta 2013

Taas yksi harmaa ja kuvaton treenipostaus

HAUn tokoissa Sätkis sai treenailla avon juttuja, ihan lauantain koetta ajatellen. Hyppy oli periaatteessa ok, mitä nyt koiralla oli suuria vaikeuksia keskittyä, kun Sara kiersi siivekettä vieressä, leikki vinkupallolla ja Veera vielä antoi positiivista palautetta... Rankkaa häiriötä? Palkkasin aina, kun koira malttoi luopua tuijotusmoodista ja nostaa kontaktin. Noudoissa Sätkä on hienosti lopettanut nykimisen. Muutenkin noudot olivat siistejä, tosin Purinan nukkapohja tarjosi turhan haastavan kapulanetsimismaaston. Kaukoissa palkkasin ekaa istumista sekä koko settiä. Luoksetulon stoppi ei ollut mieleinen, mutta sillä mennään. Seuraaminen oli vaihteeksi kamalaa, Sätkä ylityösti eli painoi, edisti ja vinkui. Toisaalta sen keskittyminen oli paljon normaalia parempaa.

Viime kokeessa Sätkä selvästi otti häiriötä liikkurille annetusta kapulasta. Nyt liikkuri heitteli kapulaa ja juoksi sen kanssa feikaten lelunvientiä. Sätkällä oli suuria vaikeuksia luopua liikkurista ja nostaa kontaktia, mutta olin kuitenkin tyytyväinen että se ylipäätään kykeni siihen. Liikkuroitu nouto + kaukot -setti ei tällä kertaa tuottanut ongelmaa (paitsi että Sätkä nykäisi "käsky"llä).

Paikallaoloja kaksi, eka istuen ja toka maassa. Molemmissa olin näkyvillä. Istumisessa ei ongelmaa, mutta makuussa Sätkä jonkin ajan kuluttua oli vinossa lonkalla eikä korjannut heti käskystä. Tämä syyniin!

Lopuksi Veera jälleen viihdytti Sätkää, tällä kertaa vinkupalloleikillä sekä kierimistempun opettamisella. Totesimmekin lähtiessämme, että Sätkän ultimate focus test on Veeran lähellä treenaaminen. Jos se siihen kykenee, niin kaikki muu häiriö on lastenleikkiä ;)

torstai 7. helmikuuta 2013

Unohdusten unohdus

Tiistaina mun piti iltasella ajella Vapun treeneihin, mutta, käsittämätöntä kyllä, unohdin koko jutun. Kalenterini on tällä hetkellä yksi iso kaaos, joka pursuilee valmennuskurssia, töitä, lukusuunnitelmia ja erinäisiä pikkutapahtumia. Jotenkin onnistuin sitten sekoittamaan viikot (olin alun perin menossa Vapun luokse ajatuksissani jo edellisellä viikolla). Noloa, mutta ennen kaikkea harmittaa, etten päässyt katsastamaan Sätkän hyppytekniikkaa!

Maanantaina kävimme HAUn tokoissa. Ruutuun Sätkä haki sekä voi- että evl-malliin liian taakse, mikä oli positiivista verrattuna edelliskertaiseen etupainotteiseen paikkaan. Jollakin kerralla Sätkä arpoi vähän paikkaa, mutta hienon aktiivisesti se kuitenkin haki ennen pysäytyskäskyä. Loppuosaa treenasin kääntymällä oikealle, ja yhäkin koira vaati sen olan yli vilkaisun tullakseen vasemmalle puolelle seuraamaan. Sitten kokeilimme pitkästä aikaa hyppynoutoa. Normaali versio sujui hyvin, mutta vinot noudot olivat selvästi unohtuneet. Yritin ketjuttaa takaperin, mutta paremmin toimi kun annoin joko vartaloavun tai uuden hyppykäskyn. Ilman kapulaa Sätkä kyllä tuli vinostikin hypyn kautta, joten kapulan liittäminen mukaan ei pitäisi olla vaikea prosessi (varsinkin kun se on joskus jo osattu). Jäävät kävin kaikki läpi, ei erotteluongelmaa. Seuraamisen paikkaa olen lähtenyt siirtämään taakse nose-touchin avulla (vasen kämmen avoinna), mutta vaikka kotioloissa Sätkä on tehnyt siistiä jälkeä, niin korkea vire johti taas valumiseen. Askeleissa äänteli herkästi. Paikallaoloja tehtiin kaksi, molemmat pariminuuttisia. Ekalla Sätkä makasi ja olin itse vinossa piilossa ---> törkeä kylkiasento kohti piiloa ekan minuutin jälkeen. Tätä pitäisi treenata! Tokalla Sätkä istui ja olin itse näkyvillä & kävin satunnaisesti palkkaamassa.

Veera kokeili lopuksi seurauttaa Sätkää, ja hyi kamala miten se nojaa! Koira näyttää siltä että menettää tasapainonsa hetkenä minä hyvänsä. Veera yllättyi miten vähän Sätkä todellisuudessa painoi. Tästä ilmeisesti johtuu se, että mulle aina kommentoidaan että hui kun se painaa, ja mä ihmettelen että miten niin? Harmi ettei tuomari näe muuta kuin tuon törkeän nojaamisen.

maanantai 4. helmikuuta 2013

5-HYL-HYL

Wilma hemmotteli mua synttärieni kunniaksi ja tarjosi kolme starttia BATin kisoissa Ojangossa. Emme antaneet Wilman rahoille vastineeksi yhtäkään nollaa, mutta sen sijaan rikoimme hyllyputkemme vitosella! Anne Savioja tuomaroi kaikki radat.

Ekalla radalla olin kovasti suunnitellut muistavani jarruttaa koiraa pussilla, mutta tietenkin unohdin ja S ampui seuraavan hypyn ohi. Muuten varsin siisti rata, taisi olla paras suorituksemme. Aikamme oli paras vitosen saajista, ja videolta laskeskelin, että ilman hyppykiertoa olisimme sijoittuneet toiseksi tai kolmanneksi (spekulaatiota, spekulaatiota). Lähinnä siis vain pohdin miten S pärjää aikojen puolesta nopeille koirille. Tulos siis 5, aika -11.17 ja sija 12/65

Tokaa rataa emme päässeet loppuun saakka, vaikka se tutustumisvaiheessa tuntui kaikkein helpoimmalta. Homma kaatui A'han, jonka alasmenolla Sätkis unohti 2on2offinsa, vaikka tein lähellä valssin pysäyttääkseni sen. Koska koiralla oli viime viikon treeneissäkin ongelmia pysähtyä A'lla, niin olen alkanut pohtia josko sillä olisi jotain lihasjumia tekemässä pysähtymisestä kivuliasta? Korjasin alastulon ja tähän lopetimme. HYL

Kolmannen radan keppikulma oli koitunut monen kohtaloksi, mutta Sätkä suoriutui siitä varsin pätevästi :) Neljän hypyn kaarella en uskaltanut jäädä tarpeeksi sisälle ---> tangentti kutsui ja Sätkä tuli vikan hypyn ohi. Lopussakin oli jotain säätöä, kun ohjasin löysästi. HYL

Videot myöhemmin!

perjantai 1. helmikuuta 2013

Hyppytekniikkaa

Ilta vietettiin Purinalla kimppahyppytreeneissä. Sätkä ei vähään aikaan ole tekniikkaa treenannut (hyi mua!), joten hiukan jännää oli. Lämpättiin perussarjalla, jolla tavalliset 4ft päästä lähdöt olivat siistejä, mutta takaakierroissa sisääntulot olivat joka kerta melkoista rämpimistä. Plussaa Sätkälle siitä, että se selvisi vaikeuksista joka kerta ja teki siistin sarjan. Kaukaa lähtiessä koiralle tuli kiire ja vika rima tipahti pari kertaa, lelu siis sen riman alle.
Sätkän taipuminen on mielestäni kehittynyt. Sillä on ollut suuria vaikeuksia selvitä hyppyhelvetin maksiväleistä, mutta nyt se keskittyi ja teki varsin siistiä työtä. Veera kommentoi, ettei ole koskaan nähnyt Sätkän liikkuvan noin hitaasti, kuin olisi hidastettua filmiä katsonut :D Suoristus vinohypyillä suora ja hyvä, vaikka olin jättänyt lelun vinoon.