tiistai 11. joulukuuta 2012

Tokomasis

Otsikon mukaisia tunnelmia sekä mulla että Sätkällä. Kun ei huvita niin ei huvita. Pääsimme parin viikon tauon jälkeen HAUn tokoihin, ja hyi miten tylsän treenin sain aikaiseksi! Luulen, että Purina-tokot eivät oikein sovi Sätkälle. Ajatelkaapa vaikka lasta, jonka lempipääruoka on makaroonilaatikko, mutta joka on aivan hulluna jäätelöön. Vaikka makaroonilaatikko on periaatteessa tosi hyvää, niin kun äiti avaa pakastelokeron ja vetää jäätelön sijaan esiin makrulaatikkoa, niin tuntuuhan se väkisinkin vähän pettymykseltä. (Purina on siis pakastelokero, toko makaroonilaatikko ja agility jäätelö). Toko ei ole enää kivaa.

Entistä tylsemmäksi toko muuttuu, kun treenaamme liian harvoin ja sen takia herkästi samoja juttuja. Miksikö? Pahimmat ongelmamme ovat luoksetulossa, seuraamisessa ja kaukoissa, ja "kun nyt kerran treenaamme", niin tahdon aina hioa niitä. Liian vähäinen treeni taas aiheuttaa sen, että emme koskaan etene ja jokainen treeni on edellisen kaltainen. Toki on fiksua olla treenaamatta liikaa niitä sujuvampia juttuja, Sätkä kun herkästi keksii omiaan jos homma tuntuu siitä liian simppeliltä.

Maanantain treeneissä kaukot ottivat takapakkia, kun yritin lisätä 2o2o-treeniin takapalkan siirtämään Sätkän ajatusta taakse. Jostain syystä kaikki vaihdot kusivat lyhyeltäkin etäisyydeltä (sama muuten toistui, kun yritin kotona pyytää paria vaihtoa käyttäen aamuruokaa takapalkkana). Luoksetulossa keskityin jälleen seisomiseen. Tällä kertaa apunani oli vahva vartaloapu, jonka tarkoitus oli rikkoa Sätkän ajatus samaan tapaan kuin maahanmenokäsky tekee. Vartaloapu toimi hyvin, mutta heti, kun jätin sen pois, seisominen valui taas. Seuraaminen oli ihan kamalaa. Paikka oli taas siirtynyt eteen ja keskittyminen oli erittäin huonoa. Syynkin tiedän: namipalkka. "Miks noi kaverit saa riekkua lelujen kanssa ja mulle pakkosyötetään kuivamuonaa?" Ainoa toimiva juttu oli liikkeestä istuminen, joka on edistynyt tosi kivalla takatekniikalla. Niin joo ja Sätkis pysyi siististi maassa, kun muut tekivät.

Taidamme Säbän kanssa seuraavaksi tempaista motivaatiokuurin tokon suhteen. Keskitymme vauhtiin ja iloisuuteen hienosäädön sijaan, ja treenaamme seuraavat pari kertaa vain helppoja juttuja. Tennispallot ja huippunamit kehiin! Tokon pitäisi kuitenkin olla mukavaa yhdessäoloa, ei mitään veren maku suussa vääntämistä :) Ehkä se keskittyminenkin paranisi motivaation myötä!

Ps. Luin jotain vanhoja postauksia Sätkiksen pentuajoilta, se oli kyllä välillä varsinainen kauhukakara! Yhteen aikaan penskaa ei saanut hallissa kiinni kuin huijaamalla ja useamman ihmisen avustuksella, ja lelun saadessaan se lähti huitelemaan välittömästi. Mun piiloutumiset tai hallista poistumiset eivät sitä pahemmin hetkauttaneet. Ja vaikka Sätkä oli unelmapentu tuhojen suhteen, niin sisäsiistiä siitä ei meinannut saada millään. Vuoden vanhanakin se taisi vielä satunnaisesti pissata sisälle? Että helkkarin kuuliainen siitä on, ihme kyllä, kasvanut, ja lelujen omiminen on jäänyt kokonaan pois. Varsinkin jälkimmäinen on vaatinut työtä, työtä, työtä.

Pps. Sätkä oli pentuna aika ruma kaveri:

2 kommenttia:

  1. Täälläkin on joskus (lue: monestikin) koettu samanlaisia fiiliksiä tokon suhteen. Juurikin silloin, kun tulee treenattua harvemmin. Mut kyllä niistä aina noustaan, ja niin nousette tekin! :)

    Lohduttavaa kuulla, et Sätkäkin on ollut "hieman" hankala pentuna. ;) Täälläkin välillä revitään hiuksia päästä mm. tuon sisäsiisteysasian takia. Mut on nuo pennut kaikessa raivostuttavuudessaan silti aika ihania. ;)

    VastaaPoista
  2. Pennuissa on puolensa :) Siltikin täytyy myöntää, että Sätkän jälkeen pentukuume ei ole vielä kertaakaan nostanut päätään, sen verran jäitä on (toistaiseksi) hatussa. Onneksi voi lukea mm. Dipin edesottamuksista ja nauttia etäpentuelämästä ;)

    Ja eiköhän tämä tokomasis tästä lähde, on näistä ennenkin selvitty!

    VastaaPoista